Koska
mä en oo näköjään tehnyt helmikuisesta Berliinin matkasta kunnon
postausta niin nyt on kyllä jo korkea aika sille! Kamalasti mä en
kerennyt nähtävyyksiin tutustumaan, mutta mukavaa oli silti.
Mä
oonkin jo aiemmin selittänyt, mutta Berliiniin tuli lähdettyä sen
takia, että minä ja kaverini J bongattiin Hurtsin sivuilta ilmoitus
kilpailusta, joka päättyisi parin päivän päästä. Kilpailussa
palkintona oli liput Hurtsin pienelle klubikeikalle Berliiniin. Aika
pitkään me jankattiin, että osallistutaanko me vai ei, eihän me
kumminkaan voiteta. No, osallistuttiin silti ja kaksi päivää
myöhemmin sitten tuli kaverilta viesti, että voitto tuli, joko
ruetaan miettimään Berliinin matkaa tarkemmin.
Tämä
tapahtui joulukuussa ja keikka oli helmikuussa. Alkuun koko juttu
tuntui tosi epätodelliselta ja sitä oli vaikea uskoa, koska siinä
vaiheessa me ei vielä ostettu lentolippuja tai mitään muutakaan
matkaa varten. Tammikuussa ruettiin sitten katselemaan niin
lentolippuja kuin majoitustakin ja saatiin kummatkin varattua. Hintaa
reissulle tuli noin 200 euroa per lärvi, hintaan sisältyi
lentoliput Helsinki-Berliini-Helsinki (menomatkalla yksi välilasku)
ja hotelliyöt torstai-sunnuntai.
Aamupala Kööpenhaminan kentällä. Toi kaakao on ihan huippuhyvää!
Raahattiin meidän tavaroita Kööpenhaminan kentällä tommosella viritelmällä...
Torstaipäivä
oli ihan kamala. Sen voin sanoa suoraan. Mä olin lähtenyt
keskiviikkoiltana noin kello 23 Kuopiosta linja-autolla Helsinkiin.
Lentokentällä mä olin noin viiden aikaan aamulla (takana yöunia
vaan pari tuntia) ja lento Kööpenhaminaan lähti seitsemän maissa.
Kööpenhaminassa oltiin perillä puoli yhdeksän maissa ja siellä
sitten jouduttiinkin olemaan noin kahdeksan tuntia. Aika monta kertaa
tuli käveltyä kenttä ympäri ja liikkeet kierrettyä läpi noin
miljoona kertaa. Pari kertaa vartijat jopa lähti meidän perään,
kai se sitten oli niitten mielestä niin kummallista, että me
hengailtiin koko päivä kentällä... Jokatapauksessa, matkaan
päästiin iltapäivällä ja loppujen lopuksi päästiin
Berliiniinkin asti. Lentokentältä oli vielä noin tunnin matka
meijän hotellille ja kun lopulta oltiin hotellissa, väsymys (ja
nälkä) oli jo aika kamala. Meidän hotellin vieressä sattuikin
olemaan Ikea, joten mitä kaksi suomalaista tekee? Mentiin tietysti
syömään Ikean lihapullat. You're
from Finland and first thing you do is eating Ikeas meatballs.
Niimpä.
Meidän hotelli
Maisemat hotellihuoneen ikkunasta
Perjantaina sitten haluttiin
päästä tutustumaan paikkoihin, joten seikkailtiin junilla ja
ratikoilla (? ainakin jotakin sinne päin) ympäriinsä. Käytiin mm.
Alexanderplatzilla ja tulihan sitä tietysti shoppailtuakin.
Ostoskeskukset oli ainakin mun silmiin ihan järkyttävän isoja ja
ostettavaa olisi ollut vähän liikaakin... Iltapäivällä käytiin
syömässä ja oli puhetta, että joko perjantai-iltana tai
lauantaiaamupäivänä käytäisiin jollain bussikierroksella tms,
jossa nähtäisiin Berliinin muuri ja muita nähtävyyksiä.
Samaisena iltana vielä käytiin läheisessä ostoskeskuksessa
pyörimässä ja siellä mulle sitten iski kamalan huono olo.
Shoppailut oli pakko jättää välistä ja mennä takaisin
hotellille. Hotellilla mun huono olo sitten päättyi oksentamiseen.
Mä oon ollut tota ennen viimeksi oksennustaudissa joskus
9-10-vuotiaana, joten millä tuurilla mä tulen kipeäksi just tuolla
reissulla? Ilta ja yö menikin sitten aika ikävissä merkeissä..
Lauantaiaamu meni lähinnä
hotellissa makoillen, mun olo oli vieläkin aika heikko ja ei paljoa
huvittanut tehdä mitään. Vähän me käytiin lähiympäristössä
kävelemässä ja illalla sitten oli se hetki, mitä me oltiin koko
ajan odotettu. Hurtsin keikka. Sinne keikkapaikalle me mentiin ehkä
tuntia ennen ovien avautumista ja voi kauhee, että mä inhosin sitä
paikkaa. Mä olin varma, ettei siellä esiinny mitään, mutta kun
lopulta päästiin sisälle ja nähtiin Hurts-julisteita niin
pikkuhiljaa sitä alkoi uskoa, että ehkä sittenkin...
Mä oikeasti pelkäsin, että jäädään vielä auton tai jonkun muun alle! Toi risteys oli meidän hotellin vieressä
Keikka oli ihan mahtava. Me
ollaan käyty nyt yhteensä kolmella Hurtsin keikalla ja tämä oli
kyllä niistä ehdottomasti paras. Paikalla oli vaan noin parisataa
ihmistä, kaikki oli tuon kilpailun voittajia ja aika kansainvälistä
porukkaa oli. Meillä oli parit kyltit tehtynä ja niitten kanssa
kyllä kerättiin huomioo – parasta oli kyllä ehdottomasti, kun
Hurtsin laulaja Theo huomioi meijän pari kertaa niitten kylttien
ansiosta! Ja kun Hurts sitten poistui lavalta niin Theo sanoi vielä
Finland ja laittoi lentosuukon meidän suuntaan! Tarviiko edes
mainita, että oli ehkä paras ilta ikinä? <3
Kylttivalikoimaan kuului myös teksti "Finland loves you" ja erikseen Suomen lippu:)
Keikan jälkeen sitten
suunnattiin hotellille, piti vielä pakata, koska aamulla oli lähtö
takaisin Suomeen. Tällä kertaa ei onneksi tarvinnut tehdä
välilaskua missään, vaan lennettiin suoraan Berliinistä
Helsinkiin. Mun matka jatkui vielä Helsingistä takaisin Kuopioon,
oli siinä vaiheessa jo aika väsynyt olo.
Kaiken kaikkiaan matka oli tosi
mukava, harmittaa vaan vähän vieläkin, että ei päästy tekemään
kaikkea mitä haluttiin sen mun oksennustaudin takia. Suunnitelmissa
oli tehdä kaikkea muutakin, mutta minkäs teet. Berliini oli
kuitenkin oikein mukavan oloinen kaupunki ja menisin sinne kyllä
mielelläni uudestaankin, toi pidennetty viikonloppukin tuntui
nimittäin tosi lyhyeltä ajalta (mikä johtui pitkälti siitä, että
matkoihin meni niin paljon aikaa). Suosittelen kyllä Berliiniä
lämpimästi ihan kaikille :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti