Mikä ihmeen restonomi?

”Niin mikä susta oikein tulee, kun sä valmistut? Matkaopasko?”

Tommoseen kysymykseen mä oon törmänny kuluneen puolen vuoden aikana niin monta kertaa, että mun sormet ja varpaat ei varmasti riittäis laskemaan kaikkia niitä kertoja. Mikä musta sitten tulee? Restonomi. No mikä se semmonen restonomi on? No..

”Matkailun koulutusohjelmasta valmistuneella restonomilla on monipuolinen matkailualan tuntemus sekä liiketaloudellista osaamista. Matkailun ammatillisten valmiuksien lisäksi opinnot kehittävät kansainvälisyys-, yhteistyö- ja viestintätaitoja. Matkailun koulutusohjelmasta valmistunut restonomi voi työskennellä erilaisissa kehittämis-, markkinointi- ja esimiestehtävissä matkailu- ja majoitusalalla. ” - Savonia.fi

Ekan kerran mä kuulin koko restonomin koulutusohjelmasta, kun mä olin lukiossa muistaakseni toiselle luokalla. Savoniasta tuli joku kertomaan meille tästä koulutuksesta ja mä muistan, että mä olin jo sillon vakuuttunut siitä, että tässä olis koulutus, josta mä voisin tykätä. Matkailua. Kieliä. Eri maalaisia ihmisiä. Hotellissa työskentelyä. Ravintolassa työskentelyä. Vau! Todellisuus lävähti mun nenän eteen saman esittelytuokion aikana, kun tämä restonomiopiskelija totesi, että pääsykokeissa on sitten matematiikan testiosio. Hetki sitten mun pään päälle syttyny hehkulamppu sammui yhtä nopeasti kuin syttyikin ja mä unohdin koko asian – jep, musta tulee sittenkin psykologi.

No, abikeväänä en sitten hakenut restonomiks, mutta empäs kyllä päässy muuallekkaan. En edes lukemaan sitä psykologiaa, vaikka suuret oli suunnitelmat. Seuraavana keväänä sitten kokeilin ja kappas – pääsin sisälle ekalla yrittämällä.

Ja takaisin alkuperäiseen aiheeseen. Ihan tarkkaa määritelmää mä en osaa restonomista sanoa, mutta matkailualan ammattilaisia meistä tulee, jokanen lähtee vähän omaan suuntaan. Paljon oon kuullu pahaa sanottavan meijän alasta, mutta myös paljon hyvää ja mä oon ainakin tykänny tästä opiskelusta tähän mennessä tosi paljon. Opiskelu on monipuolista ja mukavaa, samalla myös mielenkiintoista. Haastavaakin, mutta varmasti kaikki on lopulta tän vaivan arvosta.

 

Mikä musta sitten lopulta tulee kunhan valmistun? Jaa-a. Kouluun mennessä mä olin varma siitä, että mä lähen lentokentälle töihin, tällä hetkellä lentokenttä on edelleen mielessä, samoin myös hotelli. Tapahtumatuotantokin on ruennu kiinnostamaan. Pääasiassa ajatukset kuitenkin menee niin, että mä pidän ajatukset avoimmina, enkä vielä tee mitään suuria päätöksiä. Se oma juttu tulee varmasti löytymään ja jokatapauksessa mä oon löytäny oman alan, josta mä en halua luopua ainakaan ihan helpolla.

Loman viettoa

(Kuvaongelmia jälleen kerran...)

 

Voihan väsymys.

Keskiviikkona koulussa tuli vedettyä aika väsynyttä nauruitku-kohtausta, kun kateltiin kaverin kanssa meidän kalenteria. Päivät on niin täynnä kaikkee ja lopuille jutuille ei edes aika riitä. Aika on kerta kaikkiaan niin kortilla, että ei voi enää kun yksinkertasesti vaan nauraa. Oppimistehtävä kirjoitus oli siis ihan paikallaan alkuviikosta...

 

Arjen keskellä tuo kyllä pientä helpotusta edes tää pääsiäisloma, saa vähäksi aikaa edes heittää aivot narikkaan ja saa ihan yksinkertaisesti vaan olla tekemättä yhtään mittään. Tän loman ajaks tulinkin käymään vanhempien ja pikkusiskon luona, kerrankin kerkee olla täällä vähän pidempään kun vaan pari päivää. Tänään kävin kans pitkästä aikaa mummolassa (en edes haluu aatella, miten pitkä aika edellisestä käynnistä on, tulee huono omatunto) ja tuli nähtyä myös paria serkkua ja kummipoikaa. Tuntuu kyllä, ettei oo aikoihin nähny yhtään kettään sukulaista, joten oli mukavaa nähä vähän muitakin välillä :)

Vaihtojutut toivottavasti etenee taas ensi viikolla. Opo palaa takaisin kouluun, joten siltä ainakin saa nimikirjotuksia niihin papereihin ja sitten vielä kun tavottais erään toisen, keltä sitä allekirjotusta pittäis pyytää. Ihan hullu ajatus, että kohta ollaan menossa jo huhtikuussa – eihän sitten oo paljon yhtään aikaa siihen, että me lähdetään Barcelonaan! Tää loppukevätkin tulee menemään myös aika vauhdilla, kun on niin paljon tekemistä, joten kohta sitä ollaankin jo menossa kohti Espanjaa.

 

Kesän suunnitelmat on vielä vähän auki ja niin äiti kuin iskäkin on jo heittäny ilmoille ajatuksen, että entä jos irtisanoisin mun kämpän ja asuisin kesän kotona. Ei olis kyllä kieltämättä yhtään hullumpi ajatus, jos en siis saa kesätöitä. Tää kuitenkin on vielä vähän mietinnän alla ja kovasti yritän kyllä töitä saada kesäks, mutta saa nähä miten käy...

Lisää oppimistehtäviä? Jee!

Koulussa on aina kaksi ajanjaksoo, mitä oottaa niin innolla kun kauhulla ja jotka varmasti jää mieleen. Ne ajankohdat on ehdottomasti jakson alku ja jakson loppu. Vastoin kaikkea logiikkaa kerrottakoon ensin jakson lopusta – noin viikko-pari ennen jakson loppumista saadaan tietää seuraavan jakson lukujärjestykset. Uusi lukujärjestykset herättää aina suuria tunteita, joko positiivisia tai negatiivisia. Joko istutaan aamusta iltaan koulussa tai sitten seuraava lukujärjestys näyttää rennolta ja koulua ei oo kovinkaan paljoa. Jos koululla istumista on vähän niin siihen liittyy aina jippo. Siis ihan aina. Se jippo on yleensä nimeltään oppimistehtävä.

Mä henkilökohtasesti oon alkanu pikkuhiljaa inhota tuota oppimistehtävä sanaa. Jakson lopussa alkaa sitten aina arvailut, että mitähän oppimistehtäviä tehdään ja miten monta niitä on. Melkein jokaisessa kurssissa tommonen kiva löytyy ja kurssista riippuen ne on sitten eri laajuisia. Jakson alussa kaikki sitten istuu ensimmäisillä tunneilla ihan paiseissa ja miettii, että mitähän kaikkea kivaa tällä kertaa joudutaan tekemään. Ja ensimmäisillä tunneilla sitten yleensä aina saadaankin tietoon oppimistehtävän aihe, mahdolliset ryhmät ja deadline.

Oppimistehtävä ei välttämättä oo aina hirvee – se riippuu ihan hirveesti kurssista. Esimerkiksi asiakaspalvelun kurssilla päästiin tekemään mystery shoppingia ja meidän ryhmä kävi ravintolassa syömässä. Se oli oikeasti kivaa ja semmosen tehtävän voisin tehdä uudestaankin. Elämystuotannossa puolestaan käytiin seikkailemassa päivä Joensuussa ja sekin matka oli tosi kiva. Tietysti kummastakin piti tehdä vielä raportitkin, mutta se nyt sitten on asia erikseen... Talousmatematiikan oppimistehtävästä mä en sitten tykännytkään niin paljon, koska matikka ei oo ihan sitä mun vahvinta alaa. No, siitäkin selvittiin ja kurssiarvosanana oli 4 (asteikolla 1-5, uusinnan kautta tosin meni). Gastronomian historia – tehtävästäkin mä oon pelkästään yhtä mieltä, mutta jätettäköön se mielipide mainitsematta, kun kurssi on kuitenkin jo onnellisesti takana päin :D

Tää jakso sitten alkoi vähän ristiriitaisin tuntein – lukujärjestys näytti ihan siedettävältä, mutta mielessä oli, että tässä on taatusti joku juju, näin helpolla me ei päästä varmasti. Ja ei muuten päästäkkään. Aiemmassa tekstissä jo puhuin tuosta laskettelukeskukselle tehtävästä jutusta. Meidän pitää siis suunnitella heille uusi tuote ja aikaa on ihan järkyttävän vähän, kun taas tekemistä on tosi paljon. Tää tehtävä kyllä itsessään on mielenkiintoinen ja mukava, mutta tekemistä on vaan taas niin paljon. Tänään sitten napsahti toinen oppimistehtävä, joka sekin on varmaan ihan mukava, mutta en tiiä, että missä ihmeen vaiheessa sekin pittäis tehdä... Englanninkurssille joudutaan tekemään esitelmä jostain alueesta ja meijän ryhmälle napsahti Australia ja Uusi-Seelanti. Tosi mielenkiintoinen aihe, mutta kun tää aika...

Kaikkien oppimistehtävien keskellä mä oon myös järjestämässä erästä kansainvälistä konferenssia, joka on kuukauden päästä. Sekin on kyllä ihan mielenkiintosta hommaa ja tän tyylisistä jutuista mä tykkään hirveesti, mutta aika on kyllä niin kortilla ja kalenteriin katsominen saa aikaan lähinnä epätoivoisia tunteita ja ajatuksia. Tähän sitten lisätään vielä kaikki muut kotitehtävät, vaihtohommat, kesätöiden etsiminen yms.. Tekemistä riittää! Tällä hetkellä ootan lähinnä tällä viikolla odottelevaa pitkää viikonloppua ja sen jälkeen rupeen varmaan jo oottelemaan kesälomaa...

Sunnuntaifiiliksiä

 

Viikonloppu tuli ja meni. Eilinen oli kiva päivä, mä olin koko päivän ihan poikkeuksellisen hyvällä tuulella ja syytän siitä eilistä säätä. Aurinko paisto, oli lämmin ja tuntu siltä, että vihdoinkin se kevät sieltä tulee! Kaikki vaan hymyilytti ja elämä oli ihanaa. Nyt tästä vois kuvitella, että normaalisti mä oon ihan maani myynyt ja mikään ei oo kivaa, mutta ei tää nyt sitä tarkota :D Kevät ja aurinko saa mut vaan aina niin hyvälle tuulelle ja musta on joka vuosi yhtä ihanaa kun kevät tulee. Se on nii mahtavaa, kun kevätaurinko paistaa, voi rueta käyttämään aurinkolaseja, on lämmin, lumi alkaa pikkuhiljaa sulaa, asvaltti tulee taas näkyviin jään alta... Vielä mahtavampaa on, kun pääsee ajamaan auton kanssa sulalla tiellä auringon paisteessa ekaa kertaa. Mmm, kevät <3 Harmi vaan, että tänä keväänä mulla ei oo enää autoo.

 

Eilen mun piti olla ilta kotona, mutta lähdettiin sitten kaverini K:n kanssa katselemaan vähän Kuopion yöelämää. Alku ei kyllä sujunu ihan suunnitelmien mukaan, missattiin bussi (meni meijän nenän edestä), joten reippaina tyttöinä sitten käveltiin keskustaan. Sillä hetkellä kyllä kiitin itteeni siitä, etten kerrankaan laittanu hametta ja korkkareita jalkaan...

 

 

 

 

Baari-illan jälkeen on sitten hirveen kiva lukee vähän alkoholilainsäädäntöö. Meillä oli ennen hiihtolomaa alkoholipassitentti ja mä en sitten sitä päässyt läpi. Huomenna olis uusi yritys ja tää lukeminen ei kyllä nyt niin kauheesti innosta... Huomiseks pittäis myös perehtyä vähän erääseen laskettelukeskukseen. Tehdään yhdellä kurssilla projektia liittyen erääseen toiseen laskettelukeskukseen ja sitä varten pittäis hieman perehtyä myös kilpailijoiden tekemisiin. Onneks tässä on koko päivä aikaa, just nyt ei ihan kauheesti iske nää kouluhommat.

 

No, ehkä mä kohta avaan tuon vihkon muutenkin kuin kuvaustarkoituksessa ja oikeasti rupeen opiskelemaan, samalla kun ootan virpojia. Epäilisin kyllä, että ei niitä enää tänne tule, mutta ainahan sitä voi elätellä toivoa :) Maalla kun asuttiin niin ei siellä mittään virpojia käyny ja nyt oon sitten ootellu, jos joku vaikka eksyis tänne, mutta ei ainakaan toistaiseks oo yhtään virpojaa käyny täällä meillä.

Ai eikö sua jännitä yhtään?

Ilmeisesti peukut ja varpaat ei ollu eilen tarpeeksi pystyssä, sillä eihän me tietenkään saatu niitä allekirjoituksia. Olis tarvittu kahdelta eri ihmiseltä allekirjoitukset meidän papereihin, mutta kumpikaan ei ollu paikalla, joten maanantaina uusi yritys. Vähän kyllä arveltiinkin, että tässä käy just näin, mutta ei mahda mitään, tämmöstä tää aina välillä on.

Mä oon höpissy Barcelonaan lähdöstä kaikille jostain viime syksystä lähtien – tai oikeastaan ne höpinät alko jo viime keväänä. Sitten jos mä pääsen kouluun, niin mä lähden vaihtoon Espanjaan! Koko ajan se lähtö on kuitenkin tuntunu hirmu kaukaiselta asialta. Tuolla jossain se jo odottelee, mutta siihen on silti vielä kamalan kauan. Samalla taas tuntuu, että eihän siihen niin kauan edes oo! Puolen vuoden päästä mä ja E jo ollaan siellä. Äkkiseltään ajateltuna puoli vuotta on ihan kamalan pitkä aika, mutta kun aattelee tarkemmin niin ei se kyllä oo. Varsinkin, kun tässä välissä pittäis keretä tekemään noin miljoona asiaa...

Kun mun vaihtoon lähtö tulee puheeks, niin aika monesti kysymykset on aina saman tyylisiä. Joko sua jännittää? Missä sä aiot asua? Mitä sä ajattelit sun kämpälle tehdä? No tuota... Ei jännitä ja jännittää. Varsinaisesti mua ei jännitä lähdön takia vaan lähinnä siks, että mä en tiedä, missä mä asun syksyllä ja miten tän asunnon käy. Mä en myöskään tiedä, mihin mä ajattelin kaikki mun tavarat työntää ja missä mä ajattelin asua, kun mä tuun takaisin. Faktahan siis on se, että kun me E:n kanssa syyskuun alussa lähdetään reissuun niin me majotutaan pariks ensimmäiseks päiväks johonkin motelliin tms ja ruetaan sitten etsimään paikan päällä asuntoo. Aiemmat vaihtarit ja mm. sen meijän vaihtokoulun rehtori (ollaan saatu tavata hänet täällä Suomessa) on sanoneet, että kyllä se asuntoasia järjestyy ja niin varmasti järjestyykin, mutta kyllähän se nyt vähän jännittää. Se jännitys on kuitenkin vain ja ainoastaan hyvälaatusta jännitystä.

Suurempi jännitys on tää mun asunto. Tai pikemminkin huone, mähän asun solukämpässä. Suunnitelmissa olisi, että mä etsisin tähän alivuokralaisen, laittaisin samaan aikaan opiskelija-asunnoille yksiöhakemuksen menemään ja toivoisin, että sattuisin sen yksiön saamaan sitten kun tuun takaisin Suomeen. Siinä kuitenkin edelleen olisi ongelma tavaroitten kanssa – voisinhan mä tän kalustettuna vuokrata, mutta sitten pitäis kuitenkin saada vaatteita ja muita romuja jonnekkin. Hirveetä stressiä mä en tästä asiasta kuitenkaan oo vielä ottanut, katotaan sitten, miten stressaantuneena mä kesällä juoksen ympäriinsä ja yritän epätoivoisesti saada jonkun tähän asumaan mun tilalle :D

Ja takaisin siihen jännittämiseen. Tasan puolen vuoden päästä koulu on jo alkanut Barcelonassa, mutta en mä siitäkään kauheesti vielä stressaa. Meijän opiskelu tulee tapahtumaan espanjaksi – kyllä, espanjaksi. Alkuun se tuntu vähän hassulta ajatukselta, mutta mä oon jo täysin sopeutunu siihenkin. Mä en oo opiskellu koulussa ikinä espanjaa, mun kaikki oppiminen on ollu itsenäistä ja nyt yritän käydä kansalaisopiston kurssilla, ja aika hyvin se kieli on jo jääny päähän. Mä ymmärrän puheesta tosi paljon, samoin siitä, mitä mä luen, mutta kirjottaa ja puhua mä en osaa. Kova luotto mulla kuitenkin on siihen, että kyllä siellä sitten pärjää ja onhan sitä muutkin pärjänny. Ja mä oon sentään opiskellu myös tanskaksi, eihän espanja voi olla vaikeempaa – eihän?

 

Mun jännittämättömyyteen vaikuttaa ehkä myös se, että mä oon jo kerran ollu vaihdossa – mä tiedän, että mä pärjään ja mä osaan. Sieltä pääsee pois, jos siltä tuntuu ja mä uskaltaisin väittää, että Barcelonassa on niin paljon tekemistä ja näkemistä, että tuskin siellä tekemisen puute ainakaan kerkee tulla. Varmasti se jännitys kyllä iskee jossain vaiheessa, mutta ainakin vielä mä oon ihan rauhallisin mielin ja keskityn ihan kaikkeen muuhun stressiin – kouluhommat painaa päälle hirveellä vauhdilla ja kyllä mä oon vaan ja ainoastaan onnellinen sitten kun kesäloma joskus koittaa..

Το καλοκαίρι μου

 

Parga vei mun sydämen ihan ensinäkelmältä, oikeastaan jo ennen sitä. Idea lähtöön tuli toissakesänä; minä ja mun kaveri puhuttiin kesällä, että jos kouluun ei päästä niin lähdetään sitten jonnekkin ulkomaille nauttimaan elämästä, unohdetaan pääsykokeet, ylioppilaskirjoitukset, työt, työttömyys, ihan kaikki. Matkoja tuli selailtua ja kriteerit oli Euroopan sisällä pysyminen, lämpö, ja hyvä matkatarjous, mitään kallista me ei haluttu ottaa. Happy Hour tuli tutuksi, Rantapalloa tuli selailtua useammin kuin kerran ja sitten se löytyi; Parga. Lähtö elokuun lopussa, hintaa viikolta 250e. Sitten katseltiin vähän tarkemmin; kaksi viikkoa olis vain 400e... Mitäpä tekee kaksi matkakuumeista tyttöä? Varaa tietysti sen kahden viikon matkan. Siinä menikin sitten heinä- ja elokuu vaan matkasta haaveillessa ja Pargaan tutustuessa netin ja lehtien kautta.

 

Parga sijaitsee Länsi-Kreikassa, Epeiroksen maakunnassa. Kokoa kyseisellä kylällä ei paljoa mutta turistien kesken kylä on sitäkin suositumpi. Vähän etukäteen kyllä hirvitti, että minkälainen tungos siellä tulee olemaan ja olihan siellä kyllä porukkaa. Ensimmäisellä viikolla turistit oli melko pitkälti kreikkalaisia ja italialaisia, toisella viikolla sitten alkoi näkyä enemmän skandeja ja muita eurooppalaisia. Itse paikka oli aivan ihana.

Ensimmäisenä yönä mä tosin järjestin kunnon shown; meidän hotelli oli pieni kreikkalaisen perheen pitämä hotelli, perhe itse asui samassa paikassa. Perheen vanhin tytär johdatti meidät yöllä meidän huoneeseen, joka oli pienessä rakennuksessa toisessa kerroksessa. Raput ylös mentyä kuljettiin muutama metri kapeeta käytävää pitkin ja se huone oli käytävän päädyssä. Sitten siellä seinällä näkyi jotain. Ampiainen. Iso semmoinen. Ja nyt huom; minä pelkään eniten tässä maailmassa ampiaisia. Mulle iski paniikki ja asiaa ei auttanut yhtään, kun perheen reipas ala-asteikäinen tyttö totesi "be warned, they are poison" :D Mä vedin kunnon spurtin sinne huoneeseen ja en uskaltanut nukkua seuraavana yönä, ulos lähteminenkin teki vaikeaa ja ensimmäisenä yönähän mä en suostunut lähtemään kauppaan, kun en uskaltanut... Eräs perheenjäsenistä kävi onneksi kyseisen kammotuksen tappamassa ja selvensivät myös, että kyseessä oli väärinkäsitys, ei ne ampiaiset myrkyllisiä oo, mutta ei niitä kauheesti kannata nykimään mennä.

 

No, ensimmäisestä yöstä selvittiin ja aamulla alkoi tutustuminen Pargaan. Ja kuten todettua, se oli rakkautta ensisilmäyksellä. Parin kilometrin päässä meidän hotellilta oli keskusta ja ensimmäinen ranta. Vesi oli niin kirkasta ja turkoosia, että mä olisin voinut ensimmäisen päivän vaan istua siellä rannassa tai viereisessä satamassa ja tuijotella vettä. Keskustassa oli ruokapaikkoja, kahviloita ja kauppoja, tottakai. Kaupoissa kyllä myytiin aika pitkälti vaan "turistikrääsää" eli mikään shoppailijan unelma ei todellakaan ollut kyseessä. Suunnitelmat kahden viikon suhteen oli selvät: aurinkoo otettaisiin, syötäisiin hyvin ja muutama retki oli myös katseltu jo Suomessa valmiiksi. Korfun saarella käytäisiin, samoin Paxos - Anti-Paxos retkellä ja Joonianmeren saarihyppely kuulosti myös hyvältä. Kaikki kolme reissua tuli tehtyä, merta tuli nähtyä ja Kreikka vei mun sydämen hetki hetkeltä pahemmin.

Se meri oli kyllä jotakin ihan uskomatonta. Kuten noista kuvista näkyy niin vesi on kauheen kirkosta ja turkoosia ja kerta kaikkiaan vaan niin ihanaa, että varsinkin noiden laivareissujen aikana mä monesti mietin, että ei me voida olla Euroopan sisällä! Ne maisemat oli kuin jostain matkatoimistojen esitteistä ties miltä paratiisisaarilta. Uimispuolesta mä en sitten niinkään nauttinu, yhen kerran taisin meressä käydä ja sekin tuli kokeiltua vaikeimman kautta – yhellä laivaretkellä pysähdyttiin jonnekkin, jossa sai uida ja mä yritin sinne mennä semmosia rappusia pitkin mereen. Jotenkin mä sitten hypähdin sieltä alas ja upposin veteen kuin kivi, ja siinä samalla mun lasit lähti menemään (ja nyt kuuluu kysymys, miks mä ees jätin ne lasit päähän?). Ne lasit tietysti kans lähti tippumaan, mut onneks kerkesin napata ne kiinni ennenku ne uppos pohjaan. Meressä uiminen ei ollu ihan mun juttu, mutta altaalla tuli kulutettua sitäkin enemmän aikaa...

Uimatta siellä ei muuten pärjänny mitenkään - joka päivä oli noin 40 astetta lämmintä ja aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta. Joka päivä me maattiin hotellin altaalla auringossa ja ei siinä kamalan kauaa pystyny olemaan, kun oli jo pakko mennä uimaan, se kuumuus oli kerta kaikkiaa jotakin niin uskomatonta!

Kreikasta mulla ei ollut aiempaa kokemusta juuri ollenkaan, Kyproksella mä olin kyllä käynyt, mutta ei sitä voinut kyllä verratakkaan itse Kreikkaan. Aiemmin meitä oli hieman peloteltu sillä, että Kreikassa ei ehkä suhtaudu hyvin suomalaisiin niiden talouskriisistä johtuen, mutta ei meille ainakaan kukaan maininnut koko reissun aikana asiasta sanaakaan. Aika nopeasti me alettiin olla tuttu näky Pargan kaduilla, lähikaupan myyjät muisti meijät ja hymy nousee vieläkin huulille, kun viimesenä päivänä siinä lähikaupassa muistuteltiin, että tullaanhan ensi kesänä uudestaan.

 

Sanomattakin varmaan on selvää, että haluaisin Pargaan takasin. Viime kesänä mä haaveilin, että jos sitä pääsis vaikkapa lähtemään, mutta sitten oli töitä, töitä ja vielä vähän lisää töitä. Sitten kun loppu työt niin alko koulu. Tänäkään vuonna ei taida olla mahdollisuutta suunnata Pargaan – loppukesälle on suunnitteilla eräs reissu (josta lisää joskus myöhemmin) ja syyskuussa sitten ois jo Barcelonaan lähtö. No, ehkä sitten seuraavana kesänä :) Jokatapauksessa, mä suosittelen erittäin lämpimästi Pargaa kaikille, jotka on Kreikasta vähänkään kiinnostuneita – Parga on aivan mahtava paikka ja jos mun palopuhe Pargan puolesta ei vielä houkuta niin kuvat puhukoon puolestaan!

Paperitöitä...

 

 

 

(En tiiä, mitä mä teen väärin, kun noi ei suostu kääntymään mitenkään oikein päin, mutta menkööt nyt noin...) 

Mites ne vaihtoasiat etenee? No tuota...

Ajattelin, että kirjoittelen vähän tästä vaihtoon lähtö projektista (tai siis, miten asiat on tähän mennessä menneet), tää kuitenkin menee pikkusen eri tavalla, kun mitä esimerkiksi lukion aikaisessa vaihdossa.

Mun suunnitelmat on muuttunu syksystä lähtien – alunperin mä olin lähdössä yksin, mutta sitten sain houkuteltua mun kaverin E:n mukaan. Meijän piti olla siellä kolme kuukautta. No, jotenkin siinä kävi niin, että ollaankin viisi kuukautta. Barcelona meillä oli suurinpiirtein koko ajan päämääränä, mutta välillä mietittiin myös Portugalia, Italiaa ja Kreikkaa. Koko homma lähti liikkeelle, kun tammikuussa tehtiin alustava hakemus, johon meni ykköstoiveena Espanja, tokana tuli Malta ja kolmantena Kreikka.

 

Alustavan hakemuksen jälkeen piti täyttää suunnitelmalomake, johon etittiin jälleen niitten kissojen ja koirien kanssa meidän tulevan koulun sivuilta kurssit, mitä halutaan käydä ja vastaavasti meidän koulun sivuilta niille kurssit, jotka suurinpiirtein kävis yhteen. Eihän se tietenkään niin helposti käyny, vaan esimerkiksi Georgrafia Turistica Mundial käänty Matkailun toimintaympäristön kehittämiseksi... No, sinne päin kuitenkin ja lohduttauduttiin sillä, että ne kurssivalinnat menee kuitenkin uusiks, kunhan päästään Espanjaan.

Sitten tuli koulun nettihakemus. Sinne on pitäny laittaa niin motivation letteriä, cv:tä, language passportia sun muuta ja itseasiassa tänään vasta valmisteltiin tuo nettihakemus E:n kanssa. Papereita ollaan myös tulostettu hirvee pino, huomenna tulostetaan vähän lisää ja haetaan niihin allekirjotuksia ties keneltä. Sen jälkeen toi pino lähtee kv-koordinaattorille, joka ilmeisesti laittaa ton samaisen pinon menemään kohti Espanjaa. Mä en oo kauheen järjestelmällinen ihminen, joten mulla on jo nyt stressi siitä, että mä saan säilytettyä noi paperit edes jossain...

Periaattessahan me jo tiedetään, että me päästään sinne kouluun – sinne ei hakenut meidän lisäksi kuin yksi muu meidän koulusta ja ne ottaa 4 oppilasta / vuosi, joten me päästään sinne. Ja niille on myös ilmoitettu, että me ollaan tulossa, mutta tää virallinen puoli vaan pittää tässä välissä hoitaa ennenkuin sieltä tulee sitten virallinen hyväksyminen tms.

Sormet ja varpaat pystyyn, että huomenna saadaan kaikki tarvittavat allekirjoitukset ja päästään vihdoin ja viimein viemään toi paperipino eteenpäin!

Lempparimusiikkia Tanskasta

Tää nyt liittyy edelliseen postaukseen aika vahvasti, joten suosittelen lukaisemaan sen läpi ensin. Koska tanska on kaunis kieli niin linkittelempä muutamia mun mielestä kivoja kappaleita, jos joku vaikka innostuis näistä mun lemppareista enemmänkin.

(Nimiä klikkailemalla kappaleet aukee Youtubeen)

Nicolai Kielstrup - Du lever kun en gang

Nicolai nyt vaan on ihana. Enää kyseinen poju ei taida tehdä musiikkia (ainakaan aktiivisesti?), mutta nää vanhat kappaleet on parhautta.

Rasmus Seebach - Glad igen

Tästä kappaleesta tuli mulle tosi tärkeä vaikeina aikoina Tanskassa – tätä mä kuuntelin uudestaan ja uudestaan, ja kun oli rankkaa niin tää biisi autto uskomaan siihen, että asiat paranee vielä.

Rasmus Seebach - En skygge av dig selv

Näistä sanoista mä tykkään kans tosi paljon, ei mulla sen kummempaa perustelua tähän oo.

Celina Ree - Kortsutning

Celina Ree - Savner dig sindsygt Celina on ihanan räväkkä ja sen kappaleet saa mut aina tosi hyvälle tuulelle, tässä naisessa vaan on oikeenlaista asennetta!

Selvmord - Råbe under vand

Selvmord Find dig en anden

Tähän bändiin mä oikeastaan tutustuin enemmän vasta Suomessa. Ensimmäisen kappaleen mä kuulin joskus Tanskassa, kun mun kaveri kuunnellutti sen mulla – sillä oli jotakin sydänsuruja ja toi kappale kuulema autto niihin. Toi kappale on kyllä ihan mielettömän ihana, mä tykkään noista sanoista tosi paljon. Jälkimmäisen kappaleen mä löysin vasta muutama kuukausi sitten ja en voi sanoo muuta kuin sen, että mä rakastuin siihen samantien.

Viharakkaus-suhde tanskan kieleen

Numeroiden ääntämisen harjoittelua aloitusleirillä Tanskassa

Jos joku ois sanonu mulle joskus yläasteella (tai vaikkapa vielä lukion aikana), että mä tuun lähtemään Tanskaan ja ihastun siihen kieleen niin mä olisin varmasti vaan nauranu aika paskasesti. Tanska kuulosti sillon ihme mongerrukselta ja vaikka mulla oli siihen jo hieman tuntumaa niin en mä silti ajatellu, että mä joskus ihan oikeasti saattasin jopa oppia sitä kieltä.

Ensimmäiset tuntumat tanskan kieleen tais tulla mulle joskus yläasteen aikana. Mä ja pari mun kaveria löydettiin jostain Nicolai Kielstrup niminen nuori laulaja. Mun kaveri oikeastaan rupes kuuntelemaan Nicolain musiikkia, mä en kauheesti vielä niille lurituksille lämmennyt, mutta rupesin sitten itsekkin kuuntelemaan samaista musiikkia myöhemmin. Tuli musta sitten ihan fanikin. Enhän mä paljon mittään niistä sanoista tajunnu, mutta kivalta se kuulosti silti.

Ehkäpä osittain Nicolain ansiosta mä tutustuin Tanskaan tarkemmin ja sen takia se Tanska päätös syntyikin sillon niin kamalan nopeasti, kun mä sain tietää, että voisin päästä sinne. Kun mä sitten sain varmistuksen Tanskaan pääsystä, niin mä aloin opiskella tanskaa itsenäisesti – käytännössä se tapahtui kuuntelemalla Nicolain musiikkia ja katselemalla telkkarista paria tanskalaista kanavaa, jotka meillä sattu sillon näkymään. Vähän sitä sanavarastoo pääsi kertymään jo ennen Tanskaan lähtöö, mutta kuten jo ehkä mainittua, mä en ollu kauheen rohkee puhumaan vieraita kieliä vielä sillon. Kun mä sitten lähdin Tanskaan, en mä jaksanu kauheesti stressata siitä tanskan taidon puutteesta. Mä aattelin, että mä pärjään.

 

Joo, kyllähän mä pärjäsin. Ensimmäinen päivä meni oikeastaan lentokentällä kahden muun vaihtarin kanssa (odoteltiin jotakin järjestön vapaaehtosta, joka haki meijät alotusleirille) ja yhden toisen vapaaehtosen kanssa. Aika monta tuntia hoettiin eestaas yhtä lausetta: Rød grød med fløde. Kyllä meni hermot aika monta kertaa :D (Suomennoshan on jotakin ”punaista kiisseliä kerman kanssa” tms). Se kieli tuntu muutenkin niin kummalliselta ja ainut, mitä me pystyttiin tekemään, oli nauraminen. Hyvin lähti sekin oppiminen käyntiin.

Kyllä se oppiminen siitä ihan oikeasti lähti, pakkohan sitä oli oppia. Hauskoilta tilanteilta ei silti voinut välttyä, tietenkään. Ensimmäisen koulupäivän aikana mä aiheutuin hilpeyttä, kun seikkailin koululta takaisin hostperheen luokse – mun piti kulkea kahdella eri bussilla yksin. Sen matkan aikana eksyin kaksi kertaa ja yhdellä bussipysäkillä myös sain saatettua sokean vanhuksen oikeaan bussiin – ainakin mä kovasti toivon, että se oli oikea bussi! Niin ja tämähän siis tapahtui tanskaksi. Hostperheen reaktiot oli ihan hauskoja, kun mä kerroin tuosta mun pienestä seikkailusta :D

Hupia myös aiheutu, kun vaihdoin koulua ja kerroin luokanvalvojalle itestäni, ja tämä luokanvalvoja sitten kertoi musta luokalla. ”Jenni just told she is Finnish Swede so she will understand also danish!” Ihan vaan selvennyksen vuoksi – mä en ole suomenruotsalainen, enkä missään vaiheessa väittänytkään niin. Mä en tiedä yhä tänäkään päivänä, että mistä tuo käsitys oikein tuli ja minkä takia se ei korjaantunut, vakka mä kovasti yritin. Tästähän kaikki sitten innostu ja mulle puhuttiin pelkästään tanskaa. Tietysti ihan kätevää oppimisen kannalta, mutta aina välillä meinas huumori loppua kesken, kun mulle ei puhuttu englantia ollenkaan, kaikki vaan tanskaks, koska sähän oot suomenruotsalainen, kyllähän sä osaat tanskaa!

 

Mun henkilökohtainen suosikkihetki tuolla uudessa koulussa oli eräs matikan tunti. Meijän ope oli aika vanha mies, joka ei tietenkään puhunut englantia yhtään mitenkään. Mä olin jostain syystä päätynyt matemaattispainotteiselle luokalle ja mähän oon ihan järkyttävän surkee matikassa. Jollain tunnilla sitten meidän piti laskea jotakin graaffisella laskimella – enhän mä tietenkään osannu, hyvä että osasin käyttää meidän laskinta lyhyessä matikassa suomeks ohjeistettuna. Se ope tuli sitten neuvomaan mua ja se näki aivan taatusti, että mä olin pihalla kuin lumiukko. Ope kuitenkin päätti, että nyt tää suomineiti oppii matikkaa ja se rupes selittämään e-r-i-t-t-ä-i-n hitaasti tanskaksi, miten se laskin toimii ja miten se lasku lasketaan. Mä ymmärsin aina sanan sieltä ja sanan tuolta – jotakin mä painelin siihen laskimeen ja sitten yhtäkkiä mä sain sen tehtävän oikein! Kauan siihen meni ja varmasti sillä opellakin jo meni pariin kertaan hermot, mutta mä silti osasin! Voi sitä opettajan ilmettä ja voi mun ilmettä! :D Se oli ehdottomasti yks parhaita onnistumisen hetkiä tuon vaihdon aikana!

Tanskassa mä tutustuin sitten muuhunkin tanskankieliseen musiikkiin ja parhaiten kolahti Rasmus Seebach ja Celina Ree. Kummankin musiikkia mä rupesin kuuntelemaan ja sitä kautta mä rupesin oppimaan tanskaa koko ajan enemmän. Rasmus ja Celina on yhä edelleen ehdottomasti yksiä mun lempiartisteja, ne kummatkin on tosi erilaisia musiikkityyliltään, mutta kummastakin mä tykkään ihan mielettömän paljon.

No, sitten mä tulin Suomeen ja mites paljon mä oon tanskaa tarvinnu... En kovinkaan paljoa. Ruotsin taidot mulla hävis jonnekkin Tanskaan ja se tuskalla ja vaivalla ysiin saatu numero putos takaisin kutoseen. Tanskan taitoja mä yritän ylläpitää kuuntelemassa tanskankielistä musiikkia ja haaveissa olis, että joskus mä vielä lähden töihin Tanskaan ja yritän ihan oikeasti oppia sen kielen. Mä ymmärrän tanskaa, kun mä kuulen ja luen sitä, mä pystyn kirjottamaan tanskaks, mutta herra auta kun pitää rueta puhumaan! Jeg er Jenni. Jeg er 20 år gammel. Jeg kommer fra Danmark. Hej og undskyld. Ruotsin tunnella se tanska kyllä putkahtaa suusta väkisin, mutta kun pittäis puhumalla puhua tanskaa – ei muuten varmasti onnistu. Ehkä vielä joku kaunis päivä...

Sitä kuuluisaa jossittelua

Jos musta ei tulisi restonomia, niin mitä musta tulis?

Mä oon aina välillä mietiskelly, että mihin mä oisin päätynyt, jos en olis päättäny hakee matkailualalle ja jos en olis päässy kouluun sisälle. Tämmöstä pientä ajatusleikkiä mä oon käyny muutamanakin iltana ja ajattelin sitten kirjotella näitä ajatuksia ylös.

Ihan realistisin näistä varmaan olis kaupan kassa (jossa on tullu jo aika paljon istuttua), mutta jos nyt hetki leikitään, että saisin tehdä ihan mitä tahansa ikinä haluaisin, eikä tartteis esimerkiksi miettiä koulujen pääsykokeita ja muita kivoja juttuja.

Psykologi
Mä kiinnostuin lukiossa tosi paljon psykologista ja kävin siitä kaikki mahdolliset ja mahdottomat kurssit läpi. Kursseista vetelin ysejä ja kymppejä, ja olin varma, että musta tulee vähintään psykoterapeutti. Psykologia kiinnosti mua ja kiinnostaa kyllä edelleen – musta kaikki psykologiaan liittyvä vaan on ihan sairaan mielenkiintosta ja oisin taatusti tykänny yliopistossa opiskelusta. Kerran mä kävin pyörähtämässä pääsykokeissa, mutta sillon lähinnä kävin kattomassa, että millaset ne kokeet on, ei mulla sillon enää riittäny voimat lukee niin tosissani kokeisiin (kirjotin abikeväänä 5 ainetta ja sitten oli vielä kaks pääsykoekirjaa + tein viittä kurssia itsenäisesti). Seuraavaa vuonna en sitten jostain syystä hakenu enää yliopistoon vaan kokeilin AMK:ta ja tälle tielle sitten jäin. Psykologia kyllä pysyy edelleen lähellä sydäntä ja eihän sitä tiiä, jos mä joskus vielä päädyn sitä opiskelemaankin.

Laulaja

Ei, tää ei ole vitsi. Laulaminen on aina ollu tosi kivaa ja monet on kehunu, että mulla on hyvä ääni. Mä laulan tosi paljon, mutta lähinnä omaksi iloksi ja en usko, että musta olis koskaan ihan oikeasti laulajaks, koska se ammatti kuitenkin vaatii niin paljon enemmän kuin pelkästään ”mä tykkään laulamisesta” ajatusmaailmaa. Voin kyllä myöntää, että Idolsin koelauluissa tuli pyörähdettyä joskus moonta vuotta sitten, mutta ei siitä enempää ainakaan tältä erää...

Kirjailija

Ei, tääkään ei ole vitsi :D Mä oon pienestä pitäen kirjotellu hirveesti omia juttuja aina runoista novelleihin ja koulussa mä nappasin aina ysin tai kympin, kun piti jotakin kirjottaa. Äidinkieli oli aina mun lempiaine koulussa (psykologian lisäks) ja nyt AMK:ssakin viestintä oli ihan jees. Tääkin haave kyllä kariutui melko varhain, ei ehkä ihan realistin haave ollukkaan.

Media-assistentti

No, tää nyt melkein toteutu. Melkein. Yläasteen yhteishaussa hain opiskelemaan audiovisuaalista viestintää ja jäin sitten ensimmäiselle varasijalle ja mä jouduin lukioon. Lukio ei kiinnostanu yhtään ja aattelin, että oon siellä vuoden ja sit lähen muualle, mutta vähä toisin sitten vissiin kävi... Toisaalta varmaan ihan hyvä, että päädyinkin sinne lukioon, mutta olisin varmasti myös tosta media-assistentin koulutuksesta tykänny.

No, ehkä mä tyydyn ihan vain tähän restonomin koulutukseen. Eihän sitä tietenkään voi tietää, mihin mä vielä päädyn tulevaisuudessa, mutta nyt on ainakin hyvä just näin ja päivääkään en vaihtais (paitsi ehkä parit tenttipäivät). Välillä vaan on hauska mietiskellä, että mitä jos sitä olis sittenkin tehny ihan toisin..

Mistä restonomiopiskelijan päivä on tehty?

 

Tästä tulee ihan tarkotuksella lyhyempi postaus kuin muista, välillä vähän tämmöstäkin. Viime vuonna tähän aikaan mä haaveilin kouluun pääsystä enemmän kuin mistään muusta ja olisin tehny mitä tahansa, että pääsen kouluun. No, tässä sitä ollaan koulun penkillä ja pari ylimäärästä vapaapäivää tekis kyllä välillä enemmän kuin vain hyvää :D Tätä nyt ei pidä ymmärtää väärin - mä tykkään tästä meijän koulutuksesta tosi paljon, meillä on ihana luokka ja opiskelu on kivaa, mutta on tää myös rankkaa. Kalenteriin kerääntyy pikkuhiljaa vaikka mitä enemmän tai vähemmän mielenkiintoista ja välillä sitä vaan miettii, että mihin väliin sitä pitäis edes kaikki tekeminen mahduttaa.

 

Tänään tulikin ihan kunnolla käytännönharjotusta, opeteltiin pöydän kattamista ja tarjottimen käyttöö. Mä en tiiä, miten paljon mä haluan tulevaisuudessa olla ravintoloissa töissä, mutta ihan mielenkiintosta oli silti ja aika meni nopeesti, kun ei vaan päntätty kirjoista vaan ihan käytännössä harjoteltiin niitten astioiden asettelua pöydälle. Servettejä kans päästiin taittelemaan ja toi kuvassa oleva taitos meinas polttaa kaikkien hermot muutamaankin kertaan, mutta lopulta siinä sitten onnistuttiin :D

 

Pari tenttiä viime jaksolta lähti kans uusintaan, joten pääsin tuota niin ihanaa tenttikuorta (taas vaihteeks) täyttämään. Huomenna olis myös tiedossa järjestyksenvalvojakurssin loppukoe, siihen kyllä oon menossa ihan luottavaisin mielin. Tentin jälkeen voi tietysti olla ihan eri ääni kellossa, mutta ei nyt ainakaan tällä hetkellä pahemmin jaksa vielä stressata.

 

Illan ohjelmaan vielä kuuluisi ainakin venäjän läksyjen tekeminen ja vaihtopapereitten täyttäminen, joten ainakaan tekemistä ei puutu. Jos jotakin aikaa jää, niin aattelin kirjotella vielä vähän pidemmän postauksen tänne, mutta jos en kerkeä niin jää sitten huomisen puolelle :)

Bannerikuvien tarinoita

Kun mä rupesin miettimään blogin ulkoasua, mulle oli alusta asti selvää, että mä haluan banneriin mun omia ottamia kuvia, jotka kuvaa tätä blogia. Mä rupesin sitten selailemaan mun valokuvia eri reissuilta ja pikkuhiljaa mä nappailin niitten seasta kuvia mukaan, joista sitten valikoitui muutama mukaan. Nyt kun kattoo noita kuvia niin tajusin, että ne menee aikajärjestyksessä oikealta vasemmalle, mikä ei kylläkään haittaa yhtään. Jokanen kuva on eri reissulta ja ajattelin sitten, että niistähän sais kivan postauksen tehtyä :)

Kuopio, Finland – Puijon kisat 2013

Tää kuva on uusin, itseasiassa viime viikolta. Mä en oo oikein ikinä seurannu mäkihyppyä mitenkään tosissani, toisinaan saattanu katella telkkarista, jos ei oo muuta tekemistä ollu. Viime viikolla sitten Kuopiossa oli menossa Puijon kisat ja eräs mun kaveri sattu ottamaan asian puheeks, ja se keskustelu lopulta johti siihen, että päätettiin lähtee kattomaan niitä kisoja paikan päälle, lipun hintakaan kun ei päätä huimannu (8e opiskelijalta). Sää olis voinu olla parempi, sillä kun me mentiin tuonne niin oli vielä ihan ok keli, mutta iltaa kohden rupes tuulemaan ja satamaan lunta. Mähän en tietenkään ollu osannu pukee tarpeeksi lämmintä vaatetta päälle ja ei menny kovin pitkään, kun mä olin jo ihan umpijäässä. Kisat oli kyllä ihan mielenkiintoset ja vaikka mä en mäkihypystä niin välitäkkään, voisin kyllä lähtee kattelemaan noita kivoja uudestaankin, oli nimittäin ihan mukava kokemus.

Berlin, Germany 2013

Joulukuussa Hurts järjesti semmosen kivan kilpailun, jossa voittona oli lippu niitten pienelle klubikeikalle, jonne pääsee vaan ne onnelliset, jotka on tuon lipun onnistunu voittamaan. Mä ja mun kaveri huomattiin tuo kilpailu joku pari päivää ennen sen kilpailun päättymistä ja aika pitkään me arvottiin, että osallistutaanko vai ei. Me kummatkin ollaan Hurts faneja henkeen ja vereen, joten me sitten osallistuttiin, mutta oltiin varmoja, ettei voiteta kuitenkaan. Meni sitten pari päivää ja kaverilta tuli viesti, että joko ruetaan kattelemaan Berliinin matkoja – me saatiin ne liput! Voi sitä riemua, se tunne oli niin mahtava!

Matkat sitten varattiin ja reissuun lähettiin helmikuussa. Menomatkasta mulla ei oo muuta hyvää sanottavaa kuin se, että onneks se loppui joskus. Mä lähdin Kuopiosta bussilla Helsinkiin keskiviikkoiltana kello 23. Perillä Helsinki-Vantaan lentokentällä mä olin perillä aamulla kello 5. Lento lähti seitsemän maissa ja ensimmäinen pysähdys oli Kööpenhaminassa. Siellä me oltiin perillä joskus puol yhdeksän maissa ja siellä vietettiin sitten noin kahdeksan tuntia. Kaikki liikkeet tuli kierrettyä noin miljoona kertaa läpi ja parissa kaupassa vartijatkin jo lähti kävelemään meidän perään, kai me sitten näytettiin näin epäilyttäviltä, kun käytiin niissä liikkeissä niin usein. Perillä Berliinissä oltiin iltapäivällä ja vihdoin meijän hotellilla oltiin alkuillasta. Siinä vaiheessa allekirjottaneella oli jo aika iso keppi otsassa ja ensimmäisenä iltana mentiin hotellin viereiseen Ikeaan syömään lihapullat ja nukkumattia oltiin tapailemassa jo kahdeksalta :D

Itse reissu oli ihan mieletön. Torstaina käytiin kattelemassa keikkapaikka, tutustuttiin Alexanderplatziin, shoppailtiin, syötiin, nautittiin lomasta. Perjantaina homman piti jatkua samalla tavalla, mutta allekirjoittanut tuli oksennustautiin, mikä on mun mielestä niin kohtalon ivaa, koska mä olin ollu oksennustaudissa viimeks 9-vuotiaana. Millä tuurilla se oksennustauti iskee just kun oon reissussa? No, iski se kuitenkin. Perjantai-ilta ja lauantaiaamupäivä meni sitten hotellissa, mutta iltaan mennessä mä virkosin sen verran, että päästiin sinne keikalle ja ai että, se oli kyllä niin parasta. Se paikka oli ihan järkyttävä ja mä olin varma, ettei siellä esiinny Hurts tai kukaan muukaan, mutta voi kun mä olin väärässä. Hurts esiinty ja toi keikka oli varmasti paras keikka, millä mä oon ikinä ollu. Niin mahtava tunnelma, ihmiset oli ihania, Hurtsin pojat oli yhtä ihania kuin aina ennenkin. Sunnuntaina harmitti lähtee pois, koska tota keikkaa me oltiin ooteltu joulukuusta lähtien, mutta samalla kuitenkin oli hyvä fiilis, että me ylipäätänsä oltiin päästy lähtemään noin mahtavalle reissulle.

Parga, Greece 2011

Kreikkaan tuli lähdettyä elokuussa 2011. Mä olin kirjottanu keväällä ylioppilaaks ja oikeestaan heti kirjoitusten jälkeen sovittiin mun yhden kaverin kanssa, että jos me ei päästä kouluun niin me varataan matka jonnekkin lämpimään ja unohdetaan kaikki koulu- ja työstressit. Niinhän siinä kävi, että kumpikaan ei päästy kouluun ja tais olla seuraava päivä, kun me ruettiin kattelemaan matkoja. Tarpeeksi mielenkiintoiselta sitten kuulosti Parga niminen kaupunki Kreikassa. Me luettiin matkakertomuksia, kateltiin kuvia, vertailtiin hintoja ja tultiin siihen tulokseen, että tänne muuten lähdetään. Tarkoitus oli olla siellä vain viikko, mutta Tjäreborgin Happy Hour muutti meidän mielen – viikko 360e/per hlö, 2 viikkoa 400e/per hlö. Mitä tekee kaksi matkailusta kiinnostunutta välivuoden viettäjää? Varaa tietenkin matkan kahdelle viikkoo.

 

 

Kreikka ei tuottanut pettymystä ja voin sanoa käsi sydämellä, että mulla on tuonne ikävä edelleenkin, vaikka matkasta on jo yli 1,5 vuotta aikaa. Ihmiset oli ystävällisiä, ruoka oli hyvää, maisemat oli mahtavia, vesi oli kirkasta, oli lämmintä... Parga oli kuin pieni paratiisi, valehtelematta. Aika nopeesti me jäätiin ihmisten mieleen ja kaikki tais tietää, että Pargassa oli kaksi suomalaista turistia käymässä. Koko kaks viikkoo me otettin rennosti ja ihan vaan nautittiin lomasta. Noi kaks viikkoo oli ehdottomasti yhdet mun parhaista viikoista ja lähtisin koska tahansa takaisin. Pargassa on vaan jotain niin omanlaista tunnelmaa. Tästä aiheesta voisinkin tehä myöhemmin ihan oman postauksen, sanottavaa on kerta kaikkiaan niin paljon!

Playa de las Americas, Tenerife 2011

Näin jälkeen päin ajatellen tuosta viimesestä kuvasta olis ollut parempi kirjoittaa ensin, mutta menkööt nyt näin. Maaliskuussa 2011 mä olin äitin ja siskon kanssa Gran Canarialla ja sieltä sitten jäi pienen pieni matkakuume päälle, eikä asiaa auttanu matkakuumeesta kärsivä serkku, joka alkoi sitten houkutella mua uudelle matkalle. Ajatus houkutti mua ihan kamalasti, mutta eihän mulla ollu rahaa. Lopulta tehtiin sopimus äitin ja iskän kanssa – ne ei ollu vielä päättäny mun lakkiaislahjaa, joten ne suostu maksamaan mun matkan ja se olis mun etukäteislahja. Tietysti ne asetti hintarajat sun muut, mutta sekös mua haittais, pääasia oli, että mä pääsin taas matkalle! Reissuun päästiin lähtemään huhtikuussa ja tästäkään reissusta ei oo mitään pahaa sanottavaa. Lämmintä oli välillä vähän liikaakin, allekirjoittanut ei osannu rasvata itteensä kunnolla ja poltti sitten nahkansa heti ensimmäisenä päivänä – iho muistutti paloautoo väritykseltään ja seuraavat pari päivää suihkussa käyminen sattui (ja samoin myös vaatteiden vaihto ja nukkuminen). Matka sujui kuitenkin kokonaisuudessaan hyvin ja lähtisin kyllä Teneriffalle mielelläni kolmannenkin kerran (aiemmin oon käynyt Los Cristianoksessa).

 

 

Playa del Ingles, Gran Canaria

Jos tarkkoja ollaan, niin kuva ei kyllä taida olla enää Kanarialta, mutta pikkuvikoja :D Joku nyt varmaan nauraa ittensä hengiltä, mutta mulla on joku käsittämätön rakkaus Kanariaa kohtaan. Mä tiedän, että se on ihan järkyttävä turistirysä, mutta silti mulla on aina niin hyvä olo, kun mä pääsen sinne takasin. Toki mä tykkään myös muista matkakohteista, mutta siellä tulee aina niin kotoisa olo ja niin tuli tälläkin reissulla. Tällä matkalla mä olin äitin ja pikkusiskon kanssa, joten mistään biletyslomasta ei ollu kyse tällä kertaa. Matkan aikana mun piti myös lukea ylioppilaskirjotuksiin ja vaikka kirjotuksiin lukeminen ei niin hirveesti iskeny niin olihan se ihan mukavaa lukea psykologiaa uima-altaan äärellä... Ihana matka oli tääkin, paljon ihania muistoja ja tällä reissulla mä myös tapasin erään ihmisen, josta tuli aika pitkäks aikaa mulle tosi tärkee ihminen. Ei siitä asiasta tosin sen enempää, mutta matka jokatapauksessa on muistamisen arvoinen ja muistelen kyllä vain ja ainoastaan hyvällä :)

 

 

Kuviahan olis löytynyt vaikka kuinka paljon enemmän, mutta nämä viisi sitten kuitenkin valikoitui syystä tai toisesta banneriin. Ite ainakin tykkään lopputuloksesta ja tätä postaustakin oli mukava kirjoittaa, vaikkakin yritin kirjoitella kaikista lyhyemmin. Asiaa ja sanottavaa vaan löytyis niin kamalan paljon ja uskon kyllä, että jatkossa tuun tekemään matkapostauksia enemmänkin (esim. tuosta Kreikan reissusta), koska musta nyt vaan on niin mukavaa aina olla suureen ääneen kertomassa mun matkoista :D (ja jos oikein hyvä tuuri käy, niin joku kokee ne matkapostaukset joskus hyödyllisiks!)

Ajatuksia Tanskasta

Alkuun mä ajattelin, että mä en kirjota Tanskasta tänne mitään omaa postaustaan, mutta sitten mä rupesin miettimään asiaa eilen uudestaan. Vaihtoaika Tanskassa on kuitenkin semmonen juttu, mistä mä jaksan puhua jatkuvasti muutenkin ja nyt näin melkein neljä vuotta myöhemmin asioita osaa miettiä ihan eri tavalla kuin sillon nuorempana.

 

 

Mä saan kuulla aika monesti tietyn kysymyksen, kun Tanska sattuu tulemaan puheeks. Miksi just Tanska? Sä oisit voinu lähtee mihin tahansa, mutta lähit Tanskaan. Niimpä. Mä en nyt missään nimessä sano, että mä katusin Tanskaan lähtöö, mutta nyt myöhemmin aateltuna, olisin mä voinu sitä päätöstä miettiä edes pikkusen pidempään. Mulle tuli lukiossa joku kamala ruotsivillitys, mä halusin oppia sen kielen ja mä nostin mun ruotsin numeron kutosesta ysiin lukion ensimmäisen vuoden aikana. Sillon mä aattelin, että voi kun olis siistiä lähtee Ruotsiin vaihto-oppilaat. Aikani mä jahkailin ja kohta mulla oli paperit vetämässä kohti Ruotsia. Pääsin haastatteluun ja mut hyväksyttiin vaihto-oppilaaksi, mutta Ruotsiin en päässyt, koska sinne pääsee vaan yks per vuosi ja se paikka oli jo menny. Sen sijaan multa kysyttiin, että no mites ois Tanska? Mä muistan, että mä olin sillon autossa äitin ja isän kanssa, oltiin vissiin menossa kotiin ja mä vaan sitten totesin, että joo, se käy. En ees kysyny vanhempien mielipidettä vaan ilmotin samantien, että asia selvä, mä lähen Tanskaan.

 

Myöhemmin sitten vasta rupesin ottamaan selvää asiasta enemmän ja vasta joskus myöhemmin iski päähän ajatus siitä, että hitto, mä lähen Tanskaan! Asiat rullaili sitten aika vauhdilla eteenpäin ja aika nopeesti tuli sitten 1. elokuuta 2009 ja mä istuin matkalla kohti Kööpenhaminaa.

 

Tanskassa mä asuin ensimmäiset pari kuukautta Sø ften nimisessä pienessä kunnassa Jyllannissa. Perheeseen kuulu vanhemmat, kolme sisarusta (joista kaks asu jo omillaan) ja kaks sijaislasta. Alku meni hyvin, mutta sitten rupes tökkimään. Yritettiin kyllä puolin ja toisin tulla toimeen, mutta ei siitä oikein mittään tullu ja viimeset viikot siellä mua itteeni otti päähän ja niin ilmeisesti niitäkin. Ei vaan oikein odotukset vastannu toisiaan ja mulla oli jatkuvasti tosi huono olla siellä, kun ne muut touhus vaan omiaan, eikä ottaneet mua mitenkään mukaan, mä vaan olin yksin. No, sitten lopulta kävi niin kuin mä olin jo pidemmän aikaa pelänny – mut potkastiin pihalle. Olihan se shokki sillon, varsinkin koska mä sain tietää tosta noin pari tuntia ennenkun mun piti lähtee jo pois. Ei siitä kuitenkaan sen enempää tältä erää.

Toinen perhe sitten oli ihan jees. Tällä kertaa asuin pohjois-Jyllannissa Assensissa ja perheeseen kuului pelkästään vanhemmat. Tultiin kyllä alkuun ihan hyvin toimeen, mutta ei vaan jotenkin napannu täysin senkään perheen ajatusmaailma. Nää mun hostvanhemmat oli kotosin Hollannista ja ne oli muuttanu Tanskaan pari vuotta sitten – tässä kohtaa joku varmaan osaa jo päätellä, että niitten tanskan taso ei ollu päätä huimaava ja ne puhu koko ajan hollantia keskenään. Jos ne ei puhunu hollantia niin ne katteli saksan kielisiä ohjelmia telkkarista. Vaihtojärjestö kysy multa, että mitä mieltä mä oon asiasta ja puhuuko ne liikaa hollantia, mutta mä en uskaltanu sanoo, että kyllä se asia mua häiritsee. Pääasiassa kuitenkin tultiin ihan hyvin toimeen ja saatiin me tanskakskin puhuttua.

No, sit tapahtu vähän kaikenlaista ja lopputulos oli, että mä tulin marraskuussa takasin kotiin. Alkuun musta tuntu suurinpiirtein nöyryyttävältä lähtee pois kesken kaiken – mä olin niin intoo puhkuen lähteny Tanskaan ja mä halusin näyttää kaikille, että mä osaan ja pystyn, mähän en tuu takas ennen aikojani! Nyt tälleen jälkikäteen ajateltuna, mä olin sillon ihan liian nuori vaihtariks. Toki mä olin jo 17 ja tiiän kyllä, että monet lähtee mua nuorempanakin, mutta mun olis pitäny ehkä oottaa vielä vuosi ja harkita sitten uudestaan. Mä olin myös tuohon aikaan vielä aika ujo, mutta kyllä se ujous siitä sitten karistu pois pikkuhiljaa, mutta ei ilmeisesti tarpeeks.

 

Nyt tästä vois tietysti saada käsityksen, että mun mielestä koko vaihtoaika oli ihan perseestä ja en suosittelis sitä kellekkään – mä en kuitenkaan aattele silleen, päinvastoin! Mä oon aina sanonu kaikille, että tottakai vaihtoon kannattaa lähtee, jos vaan mahdollisuus siihen on, koska se on ihan oikeesti tosi opettavainen kokemus. Mäkin selvisin siellä tosi monista asioista ja koin siellä semmosia juttuja, mitä tuskin olis tullu vastaan Suomessa. Sieltä tuli mukaan myös älyttömästi itsevarmuutta ja luottamusta siihen, että mä ihan oikeasti pärjään.

Näitä asioita mä oon nyt miettiny tarkemmin mun tulevan Barcelonan vaihdon takia. Alkuun mä aattelin, että entä jos mä en pärjää tälläkään kertaa, mutta tuosta ajatuksesta mä oon päässy yli jo ajat sitten – mä tiiän, että mä pärjään. Nyt mä oon vanhempi kuin silloin Tanskan aikaan ja tällä kertaa mä oon menossa semmoseen maahan, johon mä oikeesti haluan mennä iha täydestä sydämestäni. Tällä kertaa mä tiedän, mitä virheitä mä viimeks tein ja mä tiiän, mitä mun kannattaa tehdä ja mitä ei. Mä ootan Barcelonaan lähtöö jo ihan mielettömän paljon ja välillä on ihan hyvä pysähtyä miettimään näitä vaihtoasioita tarkemmin – ja vaikka mun aiempi kokemus ei ehkä ollu ihan sieltä parhaasta päästä niin mä en kadu mittään ja mä oon tyytyväinen siitä, että mä lähen kokeilemaan uudestaan.

 

 

Aloitus

Mun mielessä on pyöriny tosi pitkään ajatus bloggaamisesta. Aiemmin pyöritin tämmöistä tämmöstä blogia mun vaihtovuodesta Tanskassa, mutta kun tulin takaisin Suomeen niin se bloggaaminen vaan jäi. Pari kertaa yritin aloittaa uudestaan, mutta ikinä ei tuntunu olevan tarpeeksi hyvää aihetta blogata – lienee sanomattakin selvää, että se bloggaaminen sitten vaan jäi.

 

Uusin yritys oli vuosi sitten, mutta silloin tuli kaikkee muuta, tämmösenä kivana esimerkkinä koulu. Bloggaaminen oli kyllä mielessä, mutta en vain koskaan saanu aikaseks. Nyt sitten blogin perustaminen on taas pyöriny mielessä pidemmän aikaa ja nyt mä ajattelin antaa itelleni uuden tilaisuuden. Tällä kertaa mä onnistun. Tällä kertaa mulla on idea, ajatus, motivaatio, kiinnostus koko hommaa kohtaan – koko paketti siis. Ajatuksena olis kirjotella mun tulevasta Barcelonan vaihdosta ja kaikesta mikä edes etäisesti siihen liittyy. Alkuun varmaan tulee aika paljon kaikkee muutakin löpinää, koska kirjottaminen ja jaarittelu on kivaa, mutta eiköhän Barcelona-juttuja ala tulla sitä mukaa, kun syyskuu lähestyy.

Sitten vähän vielä pientä esittelyn poikasta.

Kuka? Jenni 20v, matkailun opiskelija Kuopiosta. Opiskelen Savonian ammattikorkeakoulusta ja ensimmäinen vuosi alkaa olla pikkuhiljaa paketissa. Aiemmalta koulutukselta oon ylioppilas, Kuopiosta oon alunperin kotoisin, mutta lukion ajan asuin maaseudulla. Kotoa muutin pois viime syksynä.

Miksi matkailuala? Koska matkailu on kivaa. Mä tykkään eri kielistä, eri kulttuureista, eri maista... Tää perusläpätys, mitä jokanen matkailualan opiskelija sanoo. Mä puhun suomen lisäks kuutta eri kieltä ja matkustan aina kun tulee tilaisuus. Euroopan ulkopuolelle en oo vielä päässy, mutta varmasti tulen vielä pääsemään. Tähän mennessä kertyneitä matkakohteita on Viro, Ruotsi, Tanska, Saksa, Kypros, Bulgaria, Kreikka ja Espanja.

Miksi Barcelona? No.. Koska Espanja. Mulla on joku järjetön rakkaus Espanjaa kohtaan ollu jo vuosikausia ja mua harmitti lukiossa hirveesti, että lähdin Tanskaan, enkä Espanjaan. Mulle oli jo ennen kouluun pääsyä selvää, että jos pääsen kouluun niin mä sitten lähden vaihtoon Espanjaan. Ja niimpä minä sitten päätin, että Espanja kutsuu ja kaupungiksi valikoitui Barcelona, koska siellä on Savonian yhteistyökoulu. Erasmus vaihto siis kyseessä. Tällä hetkellä ainakin tuntuu siltä, ettei tuo Barcelona oo yhtään hullumpi vaihtoehto.

Mitkä ne kuusi kieltä on? Englanti, ruotsi, tanska, ranska, espanja ja venäjä. Kaikkia en kylläkään puhu sujuvasti ja täydellisesti.

Ja sitten jotakin randomia illan piristyksenä; mä keräilen shottilaseja eri maista. Tällä hetkellä omistan lasit Bulgariasta, Kreikasta, Thaimaasta, Espanjasta, Saksasta, Tanskasta ja Virosta.

 

Jotta ei menis liian tylsäks, niin kuvakin mukaan - Kreikan reissu 2011