(En tiiä, mitä mä teen väärin, kun noi ei suostu kääntymään mitenkään oikein päin, mutta menkööt nyt noin...)
Mites ne vaihtoasiat etenee? No tuota...
Ajattelin,
että kirjoittelen vähän tästä vaihtoon lähtö projektista (tai siis, miten asiat on tähän mennessä menneet), tää
kuitenkin menee pikkusen eri tavalla, kun mitä esimerkiksi lukion
aikaisessa vaihdossa.
Mun
suunnitelmat on muuttunu syksystä lähtien – alunperin mä olin
lähdössä yksin, mutta sitten sain houkuteltua mun kaverin E:n
mukaan. Meijän piti olla siellä kolme kuukautta. No, jotenkin siinä
kävi niin, että ollaankin viisi kuukautta. Barcelona meillä oli
suurinpiirtein koko ajan päämääränä, mutta välillä mietittiin
myös Portugalia, Italiaa ja Kreikkaa. Koko homma lähti liikkeelle,
kun tammikuussa tehtiin alustava hakemus, johon meni ykköstoiveena
Espanja, tokana tuli Malta ja kolmantena Kreikka.
Alustavan
hakemuksen jälkeen piti täyttää suunnitelmalomake, johon etittiin
jälleen niitten kissojen ja koirien kanssa meidän tulevan koulun
sivuilta kurssit, mitä halutaan käydä ja vastaavasti meidän
koulun sivuilta niille kurssit, jotka suurinpiirtein kävis yhteen.
Eihän se tietenkään niin helposti käyny, vaan esimerkiksi
Georgrafia Turistica Mundial käänty Matkailun toimintaympäristön
kehittämiseksi... No, sinne päin kuitenkin ja lohduttauduttiin
sillä, että ne kurssivalinnat menee kuitenkin uusiks, kunhan
päästään Espanjaan.
Sitten
tuli koulun nettihakemus. Sinne on pitäny laittaa niin motivation
letteriä, cv:tä, language passportia sun muuta ja itseasiassa
tänään vasta valmisteltiin tuo nettihakemus E:n kanssa. Papereita
ollaan myös tulostettu hirvee pino, huomenna tulostetaan vähän
lisää ja haetaan niihin allekirjotuksia ties keneltä. Sen jälkeen
toi pino lähtee kv-koordinaattorille, joka ilmeisesti laittaa ton
samaisen pinon menemään kohti Espanjaa. Mä en oo kauheen
järjestelmällinen ihminen, joten mulla on jo nyt stressi siitä,
että mä saan säilytettyä noi paperit edes jossain...
Periaattessahan
me jo tiedetään, että me päästään sinne kouluun – sinne ei
hakenut meidän lisäksi kuin yksi muu meidän koulusta ja ne ottaa 4
oppilasta / vuosi, joten me päästään sinne. Ja niille on myös
ilmoitettu, että me ollaan tulossa, mutta tää virallinen puoli
vaan pittää tässä välissä hoitaa ennenkuin sieltä tulee sitten
virallinen hyväksyminen tms.
Sormet ja varpaat pystyyn, että huomenna saadaan kaikki tarvittavat allekirjoitukset ja päästään vihdoin ja viimein viemään toi paperipino eteenpäin!
Aivan mahtava bloginalku sulla! Tällaista blogia oonkin jo pidemmän aikaa etsinyt! :-)
VastaaPoista