Viharakkaus-suhde tanskan kieleen

Numeroiden ääntämisen harjoittelua aloitusleirillä Tanskassa

Jos joku ois sanonu mulle joskus yläasteella (tai vaikkapa vielä lukion aikana), että mä tuun lähtemään Tanskaan ja ihastun siihen kieleen niin mä olisin varmasti vaan nauranu aika paskasesti. Tanska kuulosti sillon ihme mongerrukselta ja vaikka mulla oli siihen jo hieman tuntumaa niin en mä silti ajatellu, että mä joskus ihan oikeasti saattasin jopa oppia sitä kieltä.

Ensimmäiset tuntumat tanskan kieleen tais tulla mulle joskus yläasteen aikana. Mä ja pari mun kaveria löydettiin jostain Nicolai Kielstrup niminen nuori laulaja. Mun kaveri oikeastaan rupes kuuntelemaan Nicolain musiikkia, mä en kauheesti vielä niille lurituksille lämmennyt, mutta rupesin sitten itsekkin kuuntelemaan samaista musiikkia myöhemmin. Tuli musta sitten ihan fanikin. Enhän mä paljon mittään niistä sanoista tajunnu, mutta kivalta se kuulosti silti.

Ehkäpä osittain Nicolain ansiosta mä tutustuin Tanskaan tarkemmin ja sen takia se Tanska päätös syntyikin sillon niin kamalan nopeasti, kun mä sain tietää, että voisin päästä sinne. Kun mä sitten sain varmistuksen Tanskaan pääsystä, niin mä aloin opiskella tanskaa itsenäisesti – käytännössä se tapahtui kuuntelemalla Nicolain musiikkia ja katselemalla telkkarista paria tanskalaista kanavaa, jotka meillä sattu sillon näkymään. Vähän sitä sanavarastoo pääsi kertymään jo ennen Tanskaan lähtöö, mutta kuten jo ehkä mainittua, mä en ollu kauheen rohkee puhumaan vieraita kieliä vielä sillon. Kun mä sitten lähdin Tanskaan, en mä jaksanu kauheesti stressata siitä tanskan taidon puutteesta. Mä aattelin, että mä pärjään.

 

Joo, kyllähän mä pärjäsin. Ensimmäinen päivä meni oikeastaan lentokentällä kahden muun vaihtarin kanssa (odoteltiin jotakin järjestön vapaaehtosta, joka haki meijät alotusleirille) ja yhden toisen vapaaehtosen kanssa. Aika monta tuntia hoettiin eestaas yhtä lausetta: Rød grød med fløde. Kyllä meni hermot aika monta kertaa :D (Suomennoshan on jotakin ”punaista kiisseliä kerman kanssa” tms). Se kieli tuntu muutenkin niin kummalliselta ja ainut, mitä me pystyttiin tekemään, oli nauraminen. Hyvin lähti sekin oppiminen käyntiin.

Kyllä se oppiminen siitä ihan oikeasti lähti, pakkohan sitä oli oppia. Hauskoilta tilanteilta ei silti voinut välttyä, tietenkään. Ensimmäisen koulupäivän aikana mä aiheutuin hilpeyttä, kun seikkailin koululta takaisin hostperheen luokse – mun piti kulkea kahdella eri bussilla yksin. Sen matkan aikana eksyin kaksi kertaa ja yhdellä bussipysäkillä myös sain saatettua sokean vanhuksen oikeaan bussiin – ainakin mä kovasti toivon, että se oli oikea bussi! Niin ja tämähän siis tapahtui tanskaksi. Hostperheen reaktiot oli ihan hauskoja, kun mä kerroin tuosta mun pienestä seikkailusta :D

Hupia myös aiheutu, kun vaihdoin koulua ja kerroin luokanvalvojalle itestäni, ja tämä luokanvalvoja sitten kertoi musta luokalla. ”Jenni just told she is Finnish Swede so she will understand also danish!” Ihan vaan selvennyksen vuoksi – mä en ole suomenruotsalainen, enkä missään vaiheessa väittänytkään niin. Mä en tiedä yhä tänäkään päivänä, että mistä tuo käsitys oikein tuli ja minkä takia se ei korjaantunut, vakka mä kovasti yritin. Tästähän kaikki sitten innostu ja mulle puhuttiin pelkästään tanskaa. Tietysti ihan kätevää oppimisen kannalta, mutta aina välillä meinas huumori loppua kesken, kun mulle ei puhuttu englantia ollenkaan, kaikki vaan tanskaks, koska sähän oot suomenruotsalainen, kyllähän sä osaat tanskaa!

 

Mun henkilökohtainen suosikkihetki tuolla uudessa koulussa oli eräs matikan tunti. Meijän ope oli aika vanha mies, joka ei tietenkään puhunut englantia yhtään mitenkään. Mä olin jostain syystä päätynyt matemaattispainotteiselle luokalle ja mähän oon ihan järkyttävän surkee matikassa. Jollain tunnilla sitten meidän piti laskea jotakin graaffisella laskimella – enhän mä tietenkään osannu, hyvä että osasin käyttää meidän laskinta lyhyessä matikassa suomeks ohjeistettuna. Se ope tuli sitten neuvomaan mua ja se näki aivan taatusti, että mä olin pihalla kuin lumiukko. Ope kuitenkin päätti, että nyt tää suomineiti oppii matikkaa ja se rupes selittämään e-r-i-t-t-ä-i-n hitaasti tanskaksi, miten se laskin toimii ja miten se lasku lasketaan. Mä ymmärsin aina sanan sieltä ja sanan tuolta – jotakin mä painelin siihen laskimeen ja sitten yhtäkkiä mä sain sen tehtävän oikein! Kauan siihen meni ja varmasti sillä opellakin jo meni pariin kertaan hermot, mutta mä silti osasin! Voi sitä opettajan ilmettä ja voi mun ilmettä! :D Se oli ehdottomasti yks parhaita onnistumisen hetkiä tuon vaihdon aikana!

Tanskassa mä tutustuin sitten muuhunkin tanskankieliseen musiikkiin ja parhaiten kolahti Rasmus Seebach ja Celina Ree. Kummankin musiikkia mä rupesin kuuntelemaan ja sitä kautta mä rupesin oppimaan tanskaa koko ajan enemmän. Rasmus ja Celina on yhä edelleen ehdottomasti yksiä mun lempiartisteja, ne kummatkin on tosi erilaisia musiikkityyliltään, mutta kummastakin mä tykkään ihan mielettömän paljon.

No, sitten mä tulin Suomeen ja mites paljon mä oon tanskaa tarvinnu... En kovinkaan paljoa. Ruotsin taidot mulla hävis jonnekkin Tanskaan ja se tuskalla ja vaivalla ysiin saatu numero putos takaisin kutoseen. Tanskan taitoja mä yritän ylläpitää kuuntelemassa tanskankielistä musiikkia ja haaveissa olis, että joskus mä vielä lähden töihin Tanskaan ja yritän ihan oikeasti oppia sen kielen. Mä ymmärrän tanskaa, kun mä kuulen ja luen sitä, mä pystyn kirjottamaan tanskaks, mutta herra auta kun pitää rueta puhumaan! Jeg er Jenni. Jeg er 20 år gammel. Jeg kommer fra Danmark. Hej og undskyld. Ruotsin tunnella se tanska kyllä putkahtaa suusta väkisin, mutta kun pittäis puhumalla puhua tanskaa – ei muuten varmasti onnistu. Ehkä vielä joku kaunis päivä...