La cucaracha

Koska mä en ole varmasti antanut itsestäni vielä tarpeeksi sekopäistä kuvaa, kerrotaampas vähän viime yöstä!

Jokainen mut vähänkin tunteva tietää, että mä pelkään kaiken maailman hyönteisiä ihan järkyttävän paljon. Mä oon aina juossut suurinpiirtein kärpäsiäkin karkuun ja kaikki kärpäsestä isommat elukat on hirveitä. Mitäpäs veikkaatte mun tykänneen, kun viime yönä mun nukkumaan ruetessa löysin täältä huoneesta muutaman sentin mittaisen torakan? Aivan.

Ensimmäinen reaktio oli kiljaisu. Luojan kiitos tajusin sitten pitää suuni kiinni, en mä halunnut, että muut kuvittelee, että joku tekee täällä vähintäänkin kuolemaa. Se pieni monsteri kipitti kylpyhuoneeseen ja mä ajattelin, että ehkä se lähtee jotakin viemäriä pitkin takaisin sinne, mistä se tulikin. Jossain vaiheessa erehdyin kurkkaamaan sinne kylppäriin ja siellähän se juoksi pitkin seinää. Ovi pamahti kiinni ja minä juoksin yöpaita päällä käytävälle.

Käytävällä kuulin, kun jostain kuulu musiikkia ja puhetta, jossain oli selvästi ovi auki. Mä sitten hipsin sen äänen suuntaan ja löysinkin aukinaisen oven. Kysyin englanniksi, että onko siellä joku ja vastauksena kuulu jotakin si si tyylistä. Siellä huoneessa oli neljä espanjalaista – kaksi tyttöä, kaksi poikaa. Kysyin niiltä, että puhuuko ne englantia. Un pocito. Great, eivät siis puhuneet yhtään. Sen mä oon oppinut, että jos joku espanjalainen sanoo englannin kielitaidostaan, että vähän, niin se ei sitten puhu ollenkaan. Yritin selittää niille, mikä oli ongelman nimi, mutta eihän ne tajunnut. Etin sitten kännykän sanakirjasta sanan torakka – la cucaracha. Tytöt pääsi sitten homman jujuun kiinni, varsinkin kun mä hienosti näytin sormillani seinää pitkin, miten se vilistää mun huoneessa. Koko porukka lähti mun mukana mun huoneeseen.

Tilanne jatkui sitten niin, että tytöt yritti jutella mun kanssa (”la cucaracha no es un problema, don't worry”) ja pojat etsi sitä torakan kuvatusta. Ei sitä löytynyt ja ne sitten lähti etsimään jotakin, myöhemmin mulle selvisi, että hyönteismyrkkyä. Jossain vaiheessa tytöt myös pysäytti jonkun tanskalaispariskunnan, mutta ne ei oikein osanneet auttaa tilanteessa. Pojat tuli sen hyönteismyrkkynsä kanssa takaisin, suihkuttelivat mun kylpyhuoneen täyteen ja tunkivat pyyhkeen oven väliin. Cucaracha dead. Käskivät myös laittaa ilmastoinnin päälle ja aukaista ikkunan.

 

Espanjalaiset lähti ja mä jäin yksin kököttämään huoneeseeni. Koko yö sitten menikin panikoidessa ja Facebook päivityksiä tehdessä. En uskaltanut nukkua ja kaikesta pienestä rapinasta tuli mieleen, että se torakka on sittenkin hengissä. Joskus kuuden maissa nukahdin vähäksi aikaa, mutta heräsin kyllä taas aika nopeasti. Lopulta yhdeksältä hipsin respaan ja pyysin, että joku tulisi katsomaan, onko se torakka vielä hengissä. Respan tyttö tuli tänne, löysi sen kuolleen torakan ja vei sen pois. Nukkuminen ei ole kyllä onnistunut vielä sen jälkeenkään...

Huone haisee vieläkin ihan sille myrkylle, väsyttää ihan kamalasti, mutta en osaa nukkua tähän aikaan. On se rankkaa olla minä.

Kuoliohan se

Mikähän siinäkin on, kun mä onnistun aina ulkomaan reissuillani hommaamaan itselleni jonkun ongelman, yleensä terveyteen liittyvän. Aiemmista ongelmista voi lukea mm. täältä ja täältä. Valittelin keskiviikkona tuosta mun jalasta ja tänäänhän tilanne sitten oli se, että näytin töissä tuota jalkaa mun harjoitteluvastaavalle ja kun aikamme sitä jalkaa oltiin ihmetelty niin tuli käsky lähteä lääkäriin. Mielessäni mä ajattelin, että siinä jalassa on vähintään kuolio (kyllä, luitte oikein) ja mietin jo ihan paiseissa, että mitähän siinä oikein on ja mitä siellä lääkärissä tehdään.

Menin sitten lääkäriin, täytin jonkun lomakkeen ja menin suomea puhuvan "tulkin" kanssa lääkärin vastaanotolle. Tulkin avustuksella selitin, mikä on vikana ja mitä sanoo lääkäri? "Se on palanut auringossa". Jaa. Kivi vierähti kyllä sydämeltä siinä vaiheessa :D Sain muutaman päivän auringonottokiellon, apteekista rasvaa ja päivänjatkojen toivottelut. Mitähän lie se lääkärikin ajatteli, kun mä menin esittelemään jalkaani sinne ihan hysterien vallassa (hieman liioiteltuna).

 

Jep, sehän ei voi olla kuin kuolio!

 

Monsterijalka...

Toivepostaus: matkailualan opiskelut

Viime viikon puolella tulin luvanneeksi, että teen postauksen aiheesta matkailualan opiskelu ja kerta tämä blogi mun opiskeluista kertoo niin tottakai mä semmosen teen. Aiemmin oon vähän valoittanut termiä restonomi, mutta ehkä mä voisin kertoa vähän konkreettisemmin näistä opinnoista.

Tosiaan, mä opiskelen Savonian ammattikorkeakoulussa ja vastoin yleistä käsitystä, kyllä, se on ammattikorkeakoulu. Hirmu monet on tullut kysymään, että opiskelenko mä ammattikoulussa, ei, en opiskele.

Ammattikorkeakoulusta siis löytyy matkailu- ja ravitsemisala, josta sitten valitaan koulutusohjelmaksi joko matkailu tai hotelli- ja ravintola. Mä oon tuossa matkailussa. Tässä kohtaa voisi sanoa, että kumman tahansa valitsetkaan, niin joudut käymään jonkin verran myös toisen koulutusohjelman kursseja. Kummallakin koulutusohjelmalla on myös yhteisiä opintoja – toisin sanoen, koulutukseen kuuluu yhteiset opinnot, koulutusohjelma kohtaiset ja syventävät opinnot.

Yhteisiä opintoja on esimerkiksi suullinen ja kirjallinen viestintä, kielet (englanti, ruotsi ja ranska/saksa/espanja/venäjä, jälkimmäiset siis Savoniassa, muista kouluista en tiedä), matematiikka, asiakaspalvelu, yritystoiminnan perusteet ja niin pois päin. Koulutusohjelmakohtaisia opintoja on esimerkiksi matkailun ja majoituksen perusteet (matkailu) ja ravitsemusosaamisen perusteet (hotelli- ja ravintola). Noihin syventäviin sitten otetaan omia haluamiin kursseja, esimerkiksi hotellien varausjärjestelmää, keittiökursseja, tapahtumatuotantoa ja meillä Savoniassa on vaihtoehtona Venäjä-opinnot. Savoniassa Venäjää painotetaan muutenkin todella paljon, koska kuten varmaan kaikki tietää, Suomessa riittää venäläisiä matkailijoita.

Moni asia on tullut yllätyksenä, niin positiivisessa kuin negatiivisessa mielessä. Yllätyksiä oli esimerkiksi keittiökurssi ja järjestyksenvalvojakurssi. Mä en todellakaan tiennyt, että me matkailijat joudutaan keittiöön ja vaikka mä ootinkin sitä vähän kauhulla, oli se yllättävän kivaa. Keittiötunnit meillä oli toisessa jaksossa, oltiin aina kerran viikossa 12-17 keittiössä, jossa sitten tehtiin ruokaa ja lopulta saatiin itse syödä ne ruuat. Kurssiin myös kuului mm. ruokalistan suunnittelu ja gastronomian historia tehtävä, jonka takia kaikki repi vuorotellen hiuksia päästään. Järjestyksenvalvojakurssi kesti muistaakseni myös nelisen tuntia ja kurssiin kuului itsepuolustustunnit. Niiden tuntien aikana siis harjoiteltiin esimerkiksi sitä, mitä tehdään, jos joku tulee kuristamaan. Mielenkiintoinen kokemus sekin :D

Positiivista on ehdottomasti se, miten paljon kieliä ja kansainvälisyyttä painotetaan. Meillä kannustetaan lähtemään ulkomaille ja kenellekään sen ei pitäisi ainakaan rahasta jäädä kiinni. Meillä on myös vaihto-oppilaita, kansainvälisiä kursseja ja tapahtumia sun muuta mukavaa. Meidän opiskelijayhdistys myös järjestää paljon erilaisia tapahtumia, jotka on aina ollut mukavia. Esimerkiksi meidän ensimmäisen vuoden aikana vietettiin kaupunkisuunnistusta, haalarikastajaisia, keilaustapahtumia, baari-iltoja, peli-iltoja ja vuoden lopuksi hienot Hollywood aiheiset päättärit.

 

Kurssit on tosi erilaisia. Edellä mainittujen lisäksi ollaan myös maisteltu viinejä, tehty oikeasti isoja ryhmätöitä ja pidetty näytelmiä. Noi näytelmät oli ainakin mulla suullisessa viestinnässä ihan kauhun paikka ensimmäisessä jaksossa, mutta kaikesta selviää ja jos tuosta ei muuta iloa ollut niin turha ujous ainakin hävisi :D Ja ehkä toi jopa lähensi meidän luokkaa tai auttoi ainakin tutustumaan paremmin silloin heti alussa.

Kauheasti mä en haukkumaan halua rueta, mutta toki meidänkin koulussa on ne huonot puolensa. Keväällä meillä oli tosi paljon tekemistä, mutta se olikin se ensimmäinen vuosi. Mun kohdalla sitä tekemistä myös oli senkin takia niin paljon, koska mä itse haalin sitä puuhailtavaa niin kamalan paljon. Jos ei halua osallistua ihan joka juttuun niin tottakai sitten on rennompaa.

Kevään aikana myös vähän kirosin, että en kyllä hakisi tähän kouluun uudestaan, mutta nyt kun ensimmäinen vuosi on takana niin enköhän mä tekisi saman valinnan uudestaan. Matkailuala on tosi jees ja ainakin nyt mä oon enemmän kuin tyytyväinen, kun oon koulun ansiosta päässyt tänne Espanjaan.

Niin että semmosta. Jos nyt jotakin oleellista jäi puuttumaan niin kysellä saa! En vaan jotenkin osaa ajatella asiaa nyt niin kamalan tarkasti, varmasti unohdin jotakin, mitä piti kertoa :D

 

Keittiötunnit - nam!

Viinitietouden tunti ja viineihin tutustuminen

 

Tämän piti tulla meidän esitelmään, mutta lopulta pokka ei sitten riittänyt... Kuva otettu täältä. Aivan mahtava sivu, kannattaa tutustua!

 

Eniten ärsyttää kaikki

Tänään on ärsyttänyt mm. kaikki. Jo aamulla mä nousin ylös huonolla tuulella, koska nukuin taas vaihteeksi huonosti. Yöllä naapurihuoneissa metelöitiin ja aamulla tuossa hostellin edessä aloitettiin joku katuremontti, josta kuului niin kauhea ääni, etten mä voinut nukkua. Päivä jatkui yhtä hyvin, suihkussa käynti oli taas yhtä tuskaa, koska sieltä tuli vaan kuumaa vettä ja koska mun iho on palanut niin se suihku ei ollut mitenkään erityisen virkistävä.

Päivä jatkui vähän iloisemmin, mutta olin varmasti oikea päivän paiste, kun kävelin naama rutussa kaupungilla. Mulla oli siis vapaapäivä ja lähdin käymään ensimmäistä kertaa kaupungilla, halusin päästä vähän vaateostoksille. Mukaan tarttuikin sitten shortsit, neule, mekko ja kaulakoru, myöhemmin kävin vielä ostamassa after sunia ja aloe vera voidetta. Oli ihan kiva saada vähän shoppailla, koska en oo ostanut vaatteita ihan tosi pitkään aikaan (lähemmäksi puoleen vuoteen?) ja kerrankin siihen oli mahdollisuus.
 

Päivän aikana tapahtui myös kaikkea enemmän tai vähemmän hassua, en tiedä, kannattaako siitä sen enempää kertoa. Tutustuin siis yhteen uuteen tyyppiin, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että tämä kyseinen tyyppi onkin ihan läpimätä, joten se siitäkin sitten. Päivä siis vaan paranee paranemistaan.
 

Iltasella sentään kävin lenkillä P:n kanssa, mutta hostellille tultua rupesi sitten taas harmittamaan. Mikäpä mua nyt sitten niin harmittaa? Tänään on mun synttärit. Hurjat 21 vuotta tuli viimein lasiin, jippii. Mä en ole täällä potenut koti-ikävää, mutta tänään on ollut vähän ankea olo. Mä en oo viettänyt yhtään syntymäpäivää yksin, aina mä oon ollut kotona ja myöhemmin nähnyt kavereita. Tänä vuonna mä sitten kökötin suurimman osan päivästä yksin ja mietin, mitä kaikkea hauskaa mä olisin voinut tehdä, jos mä olisin kotona.
 

Ihan turhaa angstaustahan tämä on, myönnän sen itsekkin, mutta piti vain saada purkaa jonnekkin. Asiaa ei tosin auta yhtään mun jalka, pelottaa, että mikähän siihenkin nyt on iskenyt. Oltiin sillon sunnuntaina rannalla ottamassa aurinkoa ja sen jälkeen mun nilkkaan ilmestyi kamala punainen läntti. Sillon sunnuntaina sitä kohtaa kuumotti ja kutitti, ihan niinkuin mitä tahansa muutakin auringon polttamaa kohtaa. Nyt se on edelleen ihan kamalan näköinen, eikä periaatteessa näytä polttojäljeltä, mutta oon yrittänyt ajatella, että ei kai se mitään muutakaan ole, koska ei se oo kipee, turvoksissa tai mitään. Se vaan on palanut hassusti. Toivottavasti.
 

No, ehkäpä huomenna jo olisi vähän kivempi päivä taas.

Ps. Tällä viikolla tulossa postaukset aiheista "työpäivä" ja "matkailualan opiskelu". Jos joku muukin aihe kiinnostaa niin heitelkääpäs kommentteja!

Fiesta de San Juan

Kun mä kuulin, että mä vietän kesän Espanjassa, yksi ensimmäisistä ajatuksista oli, että nyt sitten jää juhannus välistä. Juhannus on yksi mun lempijuhlista Suomessa ja tottakai ajatuskin sen skippaamisesta vähän harmitti. Sittemmin googlettelin vähän ja mulle selvisi, että Espanjassa juhlitaan sittenkin – juhlan nimi on tosin fiesta de San Juan ja sitä juhlitaan vasta sunnuntaina, mutta se vastaa juhannusta! Lueskelin, että ihmiset kokoontuu grillaamaan rannalle, on kokkoo, ilotulituksia ja juhannustaikoja, espanjalaiset nimittäin hyppii nuotion yli ja kävelee keskiyöllä takaperin veteen.

Seuraava ajatus sitten oli taas vähän ikävä – mä kerkeäisin olla Fuengirolassa vain alle viikon ennen juhannusta, mistä mä muka kaivan itelleni juhannusseuraa siinä ajassa? En kuitenkaan jaksanut stressata, koska asioilla on tapana järjestyä. Ajattelin, että vietämpähän San Juanit vaikka yksin, kai siellä rannalla voi jonkun mukaan tunkea. Tässä viikon aikana kuitenkin oon tutustunut mun työkavereihin ja perjantaina mut kutsuttiin myös muiden mukaan viettämään grilli-iltaa San Juanina.

 

San Juanit sitten alkoi lauantaina grillin metsästämisellä. Kertakäyttögrilliä etsittiin, ei löydetty. Sen sijaan löydettiin grillihiiliä ja folioastia, P:llä puolestaan oli joku ritilä kotona, joten ajateltiin, että niillähän me jo parit nakit ja maissit grillataan. Sunnuntaina fiestat alkoi mun ja P:n osalta iltapäivästä, kun mentiin rannalle aurinkoa ottamaan – nyt olisi ihana sanoa, että mä rusketuin, mutta yhyy, empäs sittenkään. Oon ihan punainen ja joka kohtaan sattuu. Ja mä vielä käytin aurinkorasvaa!

Illemmalla päästiin sinne rannalle asti ja kun kuusi suomalaista tupsahtaa paikalle juomien, grillihiilipussin ja foliopaketin kanssa niin ihmetys on taattu. Kaikki tuijotti. Tietenkin tässä vaiheessa tajuttiin, että meillä ei ole sytytysnestettä ja ottimetkin puuttuu. Sytytysnestettä (tai jotaki sytykettä) kysyttiin lähellä majailevilta espanjalaisilta pojilta, mutta heidän the boss puuttui ja ei saatu sitten apua. Myöhemmin nähtiin myös se boss, pieni ja pyöreä poika, joka komenteli muita.

Jossain vaiheessa tajuttiin, että me ollaan oikeasti ihan väärässä paikassa ja lähdettiin hieman kauemmaksi toiselle rannalle, jossa oli enemmän nuorisoa. Tässä vaiheessa myös saatiin sytytyspala joltain espanjalaisporukalta ja saatiin meidän grilliin tulet. Ruuanlaitto ei kyllä onnistunut mitenkään ja lopulta luovutettiin, ja mä ja P lähdettiin syömään kahvilaan, koska siinä vaiheessa oli jo niin kova nälkä.

 

Kahvilassa sitten istuttiin melkein puoleen yöhön asti ja sitten hipsittiin takaisin rantaan. Koska grillausoperaatio oli jo mennyt pieleen niin jotakin San Juaniin kuuluvaa piti silti todistaa – se mereen kävely nimittäin! Se oli kyllä ihan hullua, kahdeltatoista kaikki kerääntyi veden rajaan ja lopulta käveli selkä edellä mereen. Samalla piti myös toivoa jotakin. Mä jätin tuon välistä ja leikin sillä välin paparazzia ja nautin ihan vain tunnelmasta.
 

Mereen kävelyn jälkeen mun ilta olikin oikeastaan ohi. Olin kyllä ensin lähdössä baariin, mutta jätin sitten välistä, koska halusin olla edes joten kuten virkeänä töissä tänään. Ja oli muuten ihan fiksu päätös! Kaiken kaikkiaan eilinen oli kiva päivä (ja ilta), mutta kyllä mä vähän sitä suomalaista juhannustakin kerkesin kaivata. No, ensi vuonna sitten.

 

 

Ensimmäinen vapaapäivä

Koska mä oon raahautunut Espanjaan asti, hostellihuoneessa istuminen on aika tylsää puuhaa. Ulkonakin on vähän tympeetä pyöriä itsekseen, mutta mä oon kuitenkin keksinyt itselleni uuden huvin. Monesti iltaisin mä lähden kävelemään yksin tuonne rannalle ja istun aina välillä johonkin, ja ihan vain jään katselemaan maisemia ja ohitse kulkevia ihmisiä. Aurinko paistaa, maisemat on kauniit ja ihmisillä näyttää olevan hauskaa. Miksipä siis valittaa?

Tuossa yksin istumisessa on sekin hyvä puoli, että ohi menee koko ajan ihmisiä, joista suurin osa puhuu espanjaa ja osa jää myös istumaan siihen lähistölle. Mä oon alkanut kuunnella ihmisten puheita tarkemmin, ihan vain sen takia, että mä kuulisin espanjaa. Aina välillä ymmärrän sanan sieltä ja sanan tuolta, joskus jopa pääsen jyvälle siitä, mistä ihmiset puhuu. Helppo ja hauska keino oppia espanjaa.

Mä oon muutenkin huomannut, että vaikka mä oon ollut täällä vasta alle viikon, mä alan ymmärtää koko ajan enemmän tuota ihmisten puhumista. Tietysti sitä kuulee joka päivä, mutta silti musta on niin mukavaa huomata, että joka päivä sitä oppii ainakin muutaman uuden sanan ja lauseitakin jää päähän. Ite mä en kyllä pahemmin osaa/uskalla puhua, mutta yritän kyllä koko ajan oppia, että oikeasti pääsisin tutustumaan myös näihin espanjalaisiin.

Mitenkäs siellä ruudun toisella puolella muuten sujui juhannus? Mä olin pikkusen katkera eilen, kun kaikki laittoi eilen juhannus päivityksiä Facebookkiin ja tänä aamuna alkoi tulla sitten vuorostaan kuvia... Täälläkin kai suomalaiset juhli juhannusta eilen, mutta varsinaiset fiestat täällä pidetään vasta huomenna. Huomenna olisi siis tiedossa San Juanin päivä ja itsekkin olen lähdössä grillailemaan rannalle, siitä varmaankin sitten myöhemmin lisää.

Ja vielä toinen btw tähän loppuun – jos joku tänne eksyvä asuu Fuengirolassa tai tässä lähiympäristössä niin laittakaa mulle viestiä! Seura olisi nimittäin aika kaivattua... :D

Me gusta

 

Jenni ♥ España

No hablo español

Kaksi päivää töitä takana ja vähän kyllä on voimat poissa. Työ sinänsä ei oo mittään älyttömän raskasta, mutta kaipa se kaikki uuteen totuttelu sitten vie voimia pois. Ei jaksaisi iltaisin lähteä mihinkään, vaikka harmittaakin, että on täällä asti, mutta sitten on vain sisällä. Viikonloppuna oon onneksi vapaalla niin kerkeää kyllä kierrellä ympäriinsä.

No, jokatapauksessa. Töissä on ollut ihan kivaa ja varmaankin ensi viikolla teen jonkinlaisen postauksen mun työpäivistä. Aika vaihtelevaa työtä kylläkin teen, mutta yritän kuitenkin saada jotakin aikaiseksi, kun tämmöstä postausta pyydettiin. Tähän mennessä oon laitellut Fuengirola lehteen tulevia ilmoituksia ylös, siivoillut, vahtinut kirpputoria, vahtinut kahta korjaajaa ja käynyt pesemässä pyykkiä itsepalvelupesulassa. Ja tuosta pesulasta haluaisinkin kertoa..

Meillä on siis töissä sauna, josta voi varata saunavuoron. Mä kävin tänään pesemässä pyykkejä siellä itsepalvelupesulassa ja enhän mä semmoista ennen ole tehnyt. Kävin maksamassa sen pesuvuoron ja ensinnäkään kassatyttö ei puhunut englantia. No, hoin vaan lavadoo ja grandee nii päästiin lopulta yhteisymmärrykseen. Hupi tosin alkoi, kun menin sinne pesukoneille.

Siellä kuulema yleensä ei ole ketään, mutta tietenkin tänään mun nöyryytystä oli todistamassa viisi espanjalaista. Siellä on kahta eri kokoa olevia koneita, 7kg ja 14kg. Mun piti ottaa toi jälkimmäinen, mutta ne kummatkin isommat koneet oli varattuja. Jäin sitten odottelemaan ja kohta ne kaikki viisi espanjalaista papatti mulle kilpaa, yritti vissiin neuvoa, miten sitä pyykkiä pestään ja enhän mä tietenkään ymmärtäny. Mä sitten istuin siellä ihan orpona ja mietin, että mitä hittoa tapahtuu, kun ne kaikki tuijotti ja yritti vähän väliä puhua.

Lopulta sitten yksi niistä koneista vapautui (mitä mä en tietenkään huomannut) ja yksi niistä alkoi sitten huudella mun suuntaan juttua tyyliin, hey tú, aqui. Siinä sitten nyökyttelin päätäni ja hoin graciasta ja aloin tunkea pyykkejä koneeseen. Luojan kiitos ei tarvinnut jäädä sinne odottelemaan niitten pyykkien pesua vaan lähdin takaisin Centroon ja kun myöhemmin palasin laittamaan ne pyykit kuivausrumpuun (ja myöhemmin hain vielä pois) niin siellä ei ollut enää ketään.

Espanjaa pääsin myös kuulemaan lisääkin tänään, kun olin tavallaan vahtimassa kahta espanjalaista korjaajaa, jotka ei tietenkään puhunut englantia. Istuin niitten kanssa aika pitkään ja kyllä ne aina välillä tuli höpisemään ja vaikka kuinka yritin sanoa, että en puhu espanjaa niin eihän ne ymmärtänyt. Osasin mä aina välillä vastata jotakin, mutta suurimmaksi osaksi mun osalta se oli semmoista si si, vale vale höpinää.

Vaikka täällä siis onkin paljon suomalaisia ja muita skandeja niin kyllä täällä espanjaakin kuulee todella paljon. Ihan hyvää harjoitusta Barcelonaa varten, jos nyt edes vähän kerkeäisin oppia tuota kieltä tämän kesän aikana. Kovasti kyllä yritän käyttää sitä aina kun vain mahdollista, vaikka taidot ei mittään huippuluokkaa vielä olekkaan. Ehkä se tästä pikkuhiljaa...

 

 

Fuengirolaan saapuminen

Kuten jo aiemmin mainittua, perille on siis päästy, ihme ja kumma kyllä. Matka ei mennyt ihan niinkuin piti, mutta eipä se mitään, pääsin tänne asti kuitenkin.

Kyyti starttasi kotipihasta ensimmäisen kerran kuuden jälkeen. Kyllä, luit oikein, ensimmäisen kerran. Kerettiin ajaa noin 30 kilometriä eteenpäin, kun autosta putosi pakoputki paikaltaan ja aika äkkiä piti uukkari heittää, koska ei sillä autolla olisi voinut neljän tunnin ajomatkaa ajaa. Mummo ja ukki onneksi asuu meidän naapurissa, joten ajettiin suoraan niiden pihaan ja otettiin auto lainaan. Kun auto starttasi uudestaan, kello oli 15 yli seitsemän ja mun lento tosiaan lähti 12:05. Onneksi mä olin niin unesta sekaisin, että en tainnut edes tajuta tilannetta kunnolla...

Matkalla tietenkin satoi ja tietyömaita oli ihan kiitettävästi. Jossain vaiheessa meinasi epätoivo iskeä, mutta päästiin kuitenkin Tampereelle asti – tähän väliin tosin semmoinen pieni info, että navigaattorista loppui akku ja ei tiedetty, miten kentälle mennään. Mä suojelin oman puhelimeni akkua viimeiseen asti, mutta se oli pakko välillä ottaa käyttöön, koska ei me muuten oltaisi perille löydetty. Jokainen iPhonen omistaja varmaan ymmärtää tän akun kesto tuskan ainakin jossain määrin.

No, kerkesin kuitenkin koneeseen. Ryanair oli ihan jees, ei mitään valittamista. Ainut vika oli se, että lentokone pomppi tosi paljon, mutta sehän ei nyt tietenkään ollut lentoyhtiön vika, noita turbulensseja tapahtuu muutenkin jatkuvasti lentokoneella matkustaessa. Malagan kenttää vähän jännitin, mutta vaikka se oli iso niin siellä oli kuitenkin koko ajan tosi selvät opasteet ja liikkuminen oli helppoa.

Hupia aiheutti sitten mun taksimatka Malagasta Fuengirolaan:

 

Minä: How long does it takes to go to Fuengirola?

Taksikuski: - kuvittele tähän leveä hymy – Un momento señorita, un momento

- Syvä hiljaisuus, kuski näprää navigaattoria -

Taksikuski: Number? (eli ilmeisesti kadun numero)
Minä: One

Taksikuski: Perdon?
Minä: One.. Uno, uno
Taksikuski: Perdon?? Aaaa, uuuuno!

Taksimatka sujui sitten aika hiljaisissa merkeissä, mä en osannut espanjaa, kuski ei osannut englantia. Pääsin kuitenkin perille, joten ei valittamista tuossakaan :D Ja tuommoseen mä olin varautunutkin, kyllä toi kielitaito (tai sen puute) oli jo tiedossa.

Hostelli on ihan jees ja mitä nyt oon tässä lähiympäristössä kävellyt niin ihan helppo täällä on liikkua. Työpaikalle kävelen ehkä kymmenessä minuutissa ja kauppakin on tuossa parin minuutin matkan päässä. Oon myös jopa vähän yllättynyt siitä, miten vähän mä oon kuullut suomea! Tää hostelli on kyllä ihan täynnä suomalaisia, mutta kaupungilla ja rannalla kävellessä mä törmäsin lähinnä espanjaan, välillä vähän kuului ruotsia ja venäjää. No, eiköhän tilanne vielä muutu, mutta toistaiseksi oon tyytyväinen siihen, ettei täällä nyt ihan pelkkää suomea kuule!

Huomenna sitten alkaa harjoittelu, saapa nähdä, millainen päivä tulee olemaan..

 

Estoy en España

Olen siis perillä! Syvällisempää matkakertomusta tulossa myöhemmin, kerrottavaa nimittäin riittää...

Lentopelon kohtaamiseen enää pari päivää

No joko jännittää?

Jos tuota kysymystä kuuli paljon jo joskus keväällä niin nyt sitä kuulee vielä vähän enemmän. Ei mua jännitä. Miksi jännittäisi? Mulla on lennot, asunto ja harjoittelupaikka tiedossa. Tiedän, mistä lähden ja mihin aikaan, tiedän suurinpiirtein, minne saavun. Espanja on kiinnostanut mua jo vuosikausia ja sitäpaitsi, Fuengirola vilisee suomalaisia. Jopa mun varaama hostellihuone on suomalaisten omistama. Mun tulevan harjoittelupaikan nimi on Centro Finlandia – siellä, jos jossain puhutaan suomea. Jos paniikki iskee niin aivan tasan taatusti apua.

No, totuuden nimissä, enhän mä olen manner-Espanjassa käynyt, enkä voi väittää, että tiedän, mikä mua siellä odottaa. Odotuksia ja oletuksia mulla on, mutta kaikkea sitä mä en ole nähnyt ihan omin silmin. En mä silti osaa jännittää vielä tässä vaiheessa. Enemmän se jännittäminen on semmoista positiivista odottelua. Mä oon halunnut tätä jo niin pitkään ja mun matka on kahden yön päässä – ei kai tästä nyt mitään stressiä tarvitse ottaa!

Vaikka mua ei jännitäkkään niin mä tiedän, millainen mä tulen olemaan maanantaina, varsinkin lentokentällä. Jokainen mun kanssa matkustanut tietää, että mä olen lentokentällä on ihan kamala. Haluaisin väittää, että mä olen matkustamisen myötä vähän rauhoittunut, mutta empähän menisi väittämään... Toisinaan jopa Kuopion lentokenttä (!) nostaa ihon kananlihalle. En mä lentokenttiä pelkää, mä vaan.. No en tiiä oikeastaan itsekkään. Jostain syystä musta tulee lentokentillä ihan hysteerinen panikoija, joka juoksee suunnasta toiseen päättömänä kanana ja hermoilen joka asiasta. Jopa siellä Kuopion kentällä. Rauhallisimmillani oon ollut lentokentällä, kun lähdettiin joskus äitin ja siskon kanssa Kanarialle ja mä join ennen koneeseen menoa pari karpalosiideriä. Kummasti rentoutu olo.

 

Yksi syy tähän lentokenttähysteeriaan on todennäköisesti semmoinen kiva pieni fakta, että mä pelkään lentämistä. Ensimmäisen kerran mä olin lentokoneessa 14-vuotiaana ja sillon muistaakseni istuin alkumatkan paperipussi sylissä ja yritin olla oksentamatta. Yhä nykyäänkin lentokoneeseen mennessä mun kädet tärisee ja paniikki nostaa päätään viimeistään koneen noustessa ilmaan. Oikeastaan se nousu on ihan se pahin. Silloin mä yleensä kuuntelen musiikkia, suljen silmät ja kuvittelen olevani jo perillä. Abivuoden lukulomalla lähdettiin taas Kanarian lomalle ja lentokoneessa nousun aikana mä luin psykologin kirjaa – tuntui lähes ironiselta lukea itsensä psyykkaamisesta samalla, kun pelotti ihan helv... hirveästi.

 

Pahin lentokokemus oli kyllä ehdottomasti Helsinki-Kuopio välinen matka muutama vuosi sitten. Oltiin tultu serkun kanssa Teneriffalta ja meillä oli Helsingistä lento takaisin Kuopioon. Se kone oli niin kamala pieni koppi, oli yö, kone tärisi ihan hulluna. Mä istuin pää polvissa, pidin käsiä korvilla ja silmiä kiinni – ei ollut yhtään hauskaa. Lento ei onneksi kestänyt kauaa, mutta sitäkin hirvempää se oli. Nykyään taitan tuon matkan ihan suosiolla junalla.

Maanantaina pitäisi matkustan pitkästä aikaa yksin ja vieläpä ensimmäistä kertaa Ryanairilla. No, kuhan kone pysyy ilmassa ja pääsen Malagaan asti niin kaikki muu on yhdentekevää. Lentomatka ei ole onneksi pitkä, joten ehkäpä minä selviän tuosta matkasta ihan kunnialla ja sitten ei taas tarvitse matkustaa vähään aikaan.

Sain muuten sen laukunkin pakattua eilen – oli ihan kamalaa karsia omia vaatteita ja miettiä, että mitä mä oikeasti haluan käyttää seuraavien kuukausien aikana, mutta yllättävän vähän sitä vaatetta laukkuun lopulta päätyi. Lohduttauduin ajatuksella, että Fuengirolassa on kyllä varmasti myös vaatekauppoja ja jos ei ole (miksi ei olisi?) niin onhan siinä vieressä Malaga, käyn sitten sieltä ostamassa, mitä tarvitsen.

En asu sittenkään sillan alla

Melkein kyllä ärsyttää jo itteenikin, kun viime aikoina on tullut niin paljon tämmöisiä lyhyitä postauksia, mutta kun tapahtuu niin kamalasti kaikkea koko ajan, että haluan ilmoittaa tämmöiset pienemmätkin jutut tänne. Mähän oon koko ajan puhunut, että ei mua asunnottomuus vielä stressaa, kyllä asiat järjestyy. Ja niinhän niillä on tapana järjestyä, nimittäin nyt voin sanoa, että mulla on asunto! Tai no, asunto ja asunto... Asun ainakin kesäkuun ja heinäkuun eräässä hostellissa, laskeskelin, että asuminen tulee siellä huomattavasti halvemmaksi kuin omassa asunnossa ja se nyt on mulle ihan sama, että missä mä asun yhden kesän. Se hostelli vaikuttaa sitäpaitsi tosi kivalta ja sieltä on lyhyt matka töihin, joten mikäpä ettei.

Ilmeisesti huomenna menen käymään Kuopiossa ja pitäisi osata pakata tavarat. Mä oon jo jonkin verran katsellut, että mitä otan mukaan, mitkä menee varastoon, mitä heitän pois ja mitkä menee kirppikselle, mutta suurin osa vaatteista on vielä käymättä läpi, enkä osaa millään päättää, että mitä haluan säilyttää ja mitä en. Vaikka mulla onkin vaatekriisi noin joka päivä niin oikeasti mulla on ihan järkyttävästi vaatteita. Ihan liikaa suoraan sanottuna. En vaan silti osaa karsia mitään pois, mutta huomenna vissiin vähän pakko.. Saa nähdä, mitä tuostakin sitten oikein tulee.

Ja tähän loppuun aivan pakko vielä tykittää näiden mun mussukoiden kuvia:

 

<3

Turistit seikkailemassa Berliinissä

Koska mä en oo näköjään tehnyt helmikuisesta Berliinin matkasta kunnon postausta niin nyt on kyllä jo korkea aika sille! Kamalasti mä en kerennyt nähtävyyksiin tutustumaan, mutta mukavaa oli silti.

Mä oonkin jo aiemmin selittänyt, mutta Berliiniin tuli lähdettyä sen takia, että minä ja kaverini J bongattiin Hurtsin sivuilta ilmoitus kilpailusta, joka päättyisi parin päivän päästä. Kilpailussa palkintona oli liput Hurtsin pienelle klubikeikalle Berliiniin. Aika pitkään me jankattiin, että osallistutaanko me vai ei, eihän me kumminkaan voiteta. No, osallistuttiin silti ja kaksi päivää myöhemmin sitten tuli kaverilta viesti, että voitto tuli, joko ruetaan miettimään Berliinin matkaa tarkemmin.

Tämä tapahtui joulukuussa ja keikka oli helmikuussa. Alkuun koko juttu tuntui tosi epätodelliselta ja sitä oli vaikea uskoa, koska siinä vaiheessa me ei vielä ostettu lentolippuja tai mitään muutakaan matkaa varten. Tammikuussa ruettiin sitten katselemaan niin lentolippuja kuin majoitustakin ja saatiin kummatkin varattua. Hintaa reissulle tuli noin 200 euroa per lärvi, hintaan sisältyi lentoliput Helsinki-Berliini-Helsinki (menomatkalla yksi välilasku) ja hotelliyöt torstai-sunnuntai.

 

 

 

Aamupala Kööpenhaminan kentällä. Toi kaakao on ihan huippuhyvää!

 

Raahattiin meidän tavaroita Kööpenhaminan kentällä tommosella viritelmällä...

 

Torstaipäivä oli ihan kamala. Sen voin sanoa suoraan. Mä olin lähtenyt keskiviikkoiltana noin kello 23 Kuopiosta linja-autolla Helsinkiin. Lentokentällä mä olin noin viiden aikaan aamulla (takana yöunia vaan pari tuntia) ja lento Kööpenhaminaan lähti seitsemän maissa. Kööpenhaminassa oltiin perillä puoli yhdeksän maissa ja siellä sitten jouduttiinkin olemaan noin kahdeksan tuntia. Aika monta kertaa tuli käveltyä kenttä ympäri ja liikkeet kierrettyä läpi noin miljoona kertaa. Pari kertaa vartijat jopa lähti meidän perään, kai se sitten oli niitten mielestä niin kummallista, että me hengailtiin koko päivä kentällä... Jokatapauksessa, matkaan päästiin iltapäivällä ja loppujen lopuksi päästiin Berliiniinkin asti. Lentokentältä oli vielä noin tunnin matka meijän hotellille ja kun lopulta oltiin hotellissa, väsymys (ja nälkä) oli jo aika kamala. Meidän hotellin vieressä sattuikin olemaan Ikea, joten mitä kaksi suomalaista tekee? Mentiin tietysti syömään Ikean lihapullat. You're from Finland and first thing you do is eating Ikeas meatballs. Niimpä.

 

 

 

Meidän hotelli

 

Maisemat hotellihuoneen ikkunasta

 

Perjantaina sitten haluttiin päästä tutustumaan paikkoihin, joten seikkailtiin junilla ja ratikoilla (? ainakin jotakin sinne päin) ympäriinsä. Käytiin mm. Alexanderplatzilla ja tulihan sitä tietysti shoppailtuakin. Ostoskeskukset oli ainakin mun silmiin ihan järkyttävän isoja ja ostettavaa olisi ollut vähän liikaakin... Iltapäivällä käytiin syömässä ja oli puhetta, että joko perjantai-iltana tai lauantaiaamupäivänä käytäisiin jollain bussikierroksella tms, jossa nähtäisiin Berliinin muuri ja muita nähtävyyksiä. Samaisena iltana vielä käytiin läheisessä ostoskeskuksessa pyörimässä ja siellä mulle sitten iski kamalan huono olo. Shoppailut oli pakko jättää välistä ja mennä takaisin hotellille. Hotellilla mun huono olo sitten päättyi oksentamiseen. Mä oon ollut tota ennen viimeksi oksennustaudissa joskus 9-10-vuotiaana, joten millä tuurilla mä tulen kipeäksi just tuolla reissulla? Ilta ja yö menikin sitten aika ikävissä merkeissä..

 

 

Lauantaiaamu meni lähinnä hotellissa makoillen, mun olo oli vieläkin aika heikko ja ei paljoa huvittanut tehdä mitään. Vähän me käytiin lähiympäristössä kävelemässä ja illalla sitten oli se hetki, mitä me oltiin koko ajan odotettu. Hurtsin keikka. Sinne keikkapaikalle me mentiin ehkä tuntia ennen ovien avautumista ja voi kauhee, että mä inhosin sitä paikkaa. Mä olin varma, ettei siellä esiinny mitään, mutta kun lopulta päästiin sisälle ja nähtiin Hurts-julisteita niin pikkuhiljaa sitä alkoi uskoa, että ehkä sittenkin...

 

 

Mä oikeasti pelkäsin, että jäädään vielä auton tai jonkun muun alle! Toi risteys oli meidän hotellin vieressä

 

Keikka oli ihan mahtava. Me ollaan käyty nyt yhteensä kolmella Hurtsin keikalla ja tämä oli kyllä niistä ehdottomasti paras. Paikalla oli vaan noin parisataa ihmistä, kaikki oli tuon kilpailun voittajia ja aika kansainvälistä porukkaa oli. Meillä oli parit kyltit tehtynä ja niitten kanssa kyllä kerättiin huomioo – parasta oli kyllä ehdottomasti, kun Hurtsin laulaja Theo huomioi meijän pari kertaa niitten kylttien ansiosta! Ja kun Hurts sitten poistui lavalta niin Theo sanoi vielä Finland ja laittoi lentosuukon meidän suuntaan! Tarviiko edes mainita, että oli ehkä paras ilta ikinä? <3

 

Kylttivalikoimaan kuului myös teksti "Finland loves you" ja erikseen Suomen lippu:)

Keikan jälkeen sitten suunnattiin hotellille, piti vielä pakata, koska aamulla oli lähtö takaisin Suomeen. Tällä kertaa ei onneksi tarvinnut tehdä välilaskua missään, vaan lennettiin suoraan Berliinistä Helsinkiin. Mun matka jatkui vielä Helsingistä takaisin Kuopioon, oli siinä vaiheessa jo aika väsynyt olo.

Kaiken kaikkiaan matka oli tosi mukava, harmittaa vaan vähän vieläkin, että ei päästy tekemään kaikkea mitä haluttiin sen mun oksennustaudin takia. Suunnitelmissa oli tehdä kaikkea muutakin, mutta minkäs teet. Berliini oli kuitenkin oikein mukavan oloinen kaupunki ja menisin sinne kyllä mielelläni uudestaankin, toi pidennetty viikonloppukin tuntui nimittäin tosi lyhyeltä ajalta (mikä johtui pitkälti siitä, että matkoihin meni niin paljon aikaa). Suosittelen kyllä Berliiniä lämpimästi ihan kaikille :)