Syksyllä en tuu enää kouluun, kirjoitan hei hei luokan tauluun

 

Kuluneeseen vuoteen on kuulunut monia ilon, surun ja epätoivon hetkiä. On naurettu, itketty, tehty ja opittu uusia asioita, saatu uusia ystäviä, pidetty hauskaa, nautittu elämästä. Ensimmäinen vuosi koulussa meni todella nopeasti ja tässä joku aika sitten sainkin idean, että haluan tehdä pienen tiivistelmän tästä vuodesta pienten tekstin pätkien ja kuvien avulla.

Toukokuu 2012

Alun perin ajattelin, että aloitan tämän postauksen suoran syyskuusta, mutta kun sitten selailin Facebookkia, törmäsin tähän päivitykseen ja en vaan voinut olla ottamatta sitä mukaan. Kyllä mä oikeasti koko ajan halusin päästä opiskelemaan matkailualaa, mutta jotenkin vaan pääsi unohtumaan, että tuli haettua kouluun. En jaksanut tuossa vaiheessa mitään stressiä repiä pääsykokeista, enkä kyllä stressannu vielä itse pääsykokeissakaan.

 

 

Heinäkuu 2012

Kesäkuussa kävin pääsykokeissa ja niistä jäi ihan hyvä fiilis. Kesä oli täynnä töitä ja jotenkin mä vaan lakkasin ajattelemasta koko asiaa, kunnes sitten 1. heinäkuuta satuttiin juttelemaan yhteishaun tuloksista parin kaverin kanssa. Ajattelin vaan illalla, et pitääpä muistaa katsoa sisäänpäässeet sitten aamulla. Aamulla menin sitten puhelimen kautta kattomaan Savonian sivuja ja meinasi kyllä puhelin pudota kädestä, kun oma nimi löytyi listasta. En meinannu vielä uskoo, että se on totta, mutta varttia myöhemmin äiti haki postin ja siellä odotteli kirje Savoniasta. Ihan hmemetin hyvällä mielellä lähin sinä päivänä töihin :)

 

Syyskuu 2012

Kesä tuli ja meni, minä muutin Kuopioon ja koulu alkoi. Jännitin ihan kamalasti ekana päivänä ja meninkin sitten kouluun tuntia liian aikasiin. Hermostutti ja jännitti tosi paljon koko ajan, mutta vähän lohdutti nähdä, että niin tais kaikkia muitakin jännittää. Heti alkupuheiden jälkeen päästiin tekemään englannin ja ruotsin lähtötasotestiä – olin varma, ettei ruotsi mene ainakaan läpi, mutta menihän se. Meidät jaettiin ryhmiin ja me taidettiin meijän luokan kanssa tehdä omalla tavallamme historiaa samalla – meijän luokka oli ainut tyttöluokka. Tästä muuten kuultiin syksyllä tosi paljon ja sama hokeminen jatkui vielä keväälläkin..

 

 

 

Lokakuu 2012

Noh.. Kuva varmaan kertoo oleellisimman :D Meijän luokasta oli alkanu hioutua jo tuollon tosi tiivis porukka ja jututkin oli sitten sen mukaisia oppitunneilla.

 

 

 

 

 

 

Marraskuu 2012

Me saatiin haalarit! Ja koska saatiin haalarit niin sitähän pitää tietysti juhlia! Haalarikastajaiset oli aivan mahtava ja niitä voi muistella edelleen hymy huulilla. Tuosta I ain't nothing but a RESTO - haalarimerkistä mä oon vieläkin ihan pirun ylpee. Meillä oli syys- tai lokakuussa kaupunkisuunnistusilta, johon jokainen luokka valitsi jonkun vuosikymmenen teemaksi ja meillä oli 50-luku. Me saatiin kappale, josta meidän piti tehdä oma versio ja meidän kappale oli Elviksen Hound dog. Me ei meinattu millään keksiä niitä sanoja ja sitten se laulu tuli vähän niinkuin vitsistä, josta sitten kaikki kuitenkin tykkäsi. "I ain't nothing but a resto, drinking all the time. Me ollaan muijaluokka ja kaikes ykkösiä ain! Ja jos mä joskus pääsen töihin, mä sovin johtajaksi vain." :)

Joulukuussa sitten ihmeteltiin, että mihin aika on mennyt – vastahan me aloitettiin koulu ja nyt ollaan jo kohta aloittamassa joululoma! Uutta vuotta mä vietin opiskelijakämppämurjussani muutamien ystävien kanssa ja oli aivan mahtava ilta.

 

 

Helmikuu 2013

Kevät meni tosi nopeasti ihan alusta lähtien. Helmikuussa mä ja kaverini J lähdettiin Berliiniin katselemaan Hurtsia! Tästä oon aiemminkin jotain puhunut, mutta voitettiin tuonne keikalle liput ja pakkohan sinne oli sitten lähteä. Hurts on meijän kummankin ehdoton lempibändi ja oli aivan uskomaton keikka :) Jotenkin outoa ajatella, että joulukuussa voitettiin ne liput ja tuntui, ettei helmikuu koita koskaan, mutta nyt meidän matkasta on jo yli neljä kuukautta aikaa!

 

 

Maaliskuu 2013

Kiire alkoi. Siis ihan oikeasti kiire. Syksyllä tuntui, että ei niitä kouluhommia nyt niiin paljoa ole, mutta keväällä kaikki sitten muutti. Kiireen takia vedettiin itkunaurukohtauksia tavallistakin useammin ja kalenteri huusi neon väreissä, kun mä yritin merkkailla kaiken mahdollisen ja mahdottoman ylös. Ajan löytäminen oli vaikeaa ja monesti iltasin, kun meni nukkumaan niin silmät vaan lupsahti kiinni, eikä todellakaan tarvinnut houkutella unta kovin pitkään. Nyt tuntuu hassulta ajatella, että tuosta maaliskuustakin on jo kaksi kuukautta, mä muistan tuon hekottelutunninkin vielä niin selvästi...

Huhtikuu 2013

Yksi sana – konferenssi. Hrr. Mukavaa oli ja oon niin hullu, että tekisin sen varmaan uudestaankin, mutta varsinaisesti en kyllä huhtikuuta jää kaipaamaan.

 

 

Toukokuu 2013

Tää kuukausi tuli tosi nopeasti. Tässä kuussa on myös ollut kiireitä todella paljon, mutta ei enää niin paljon, kun mitä oli vielä kuukausi sitten. Toukokuukin kyllä on mennyt ihan kamalalla vauhdilla eteenpäin – vastahan me vietettiin vappua, nyt on jo muka kesäloma! Ei vaan pysty pieni ihminen vielä käsittämään, että mihin se kaikki aika lopulta hävisi.

 

Kaiken kaikkiaan iloineen ja suruineen tää vuosi on ollut ihan mahtava. Meidän luokka on paras, en olisi koskaan voinut toivoa parempaa ja ihanampaa luokkaa. Viimeset pari viikkoo mä oon ollut tosi haikeilla mielin, koska mun hyviä ystäviä lähtee Kuopiosta pois ja osan kanssa nähdään parhaimmillaan vasta vuoden päästä uudestaan. Oon kuitenkin iloinen, että oon saanut tutustua kaikkiin näihin ihmisiin ja tällä hetkellä odottelen todella innoissani tulee syksyä, koska arvatkaa mitä - mun Barcelonaan lähtöön ei ole enää paljoa aikaa! Kohta se jännittäminen todella alkaa!

Kesälomalupaus

Se ois vähän niinkuin semmonen juttu, että mun kesäloma alkoi tuossa tunti sitten! Tänään tai viimeistään huomenna yritän tehdä aiheeseen liittyvän postauksen, jota oon suunnitellu jo tosi pitkään (ja maltan tuskin oottaa, että pääsen sen kirjoittamaan!), mutta nyt ajattelin heittää tämmösen pienemmän jutun tähän väliin.

Kaikkien todistajien läsnäollessa minä lupaan, että koko kesäloman ajan minä opiskelen espanjaa vähintään tunnin päivässä. Jos joku päivä lintsaan niin seuraavana päivänä opiskelen tuplamäärän. En yritä tehdä opiskelusta mittään pakkopullaa, mulla vaan pittää olla joku tavote ja suunnitelma, että mä kans oikeasti opiskelen. Ja nyt kun oon tämän asian tälleen blogin puolella ilmoittanut, mä en voi lipsua tästä lupauksesta :D

Käsi syd.. espanjan kirjan päällä lupaan tätä suunnitelmaani noudattaa! ;)

Aika sanoa hei hei

 

Lupaan ja vannon pyhästi, että tämän jälkeen ei ihan heti tuu mittään epämääräisiä luontokuvia lisää! Mä vaan oon nyt niin kesäfiiliksissä ja eilen oisin voinut räpsiä ihan loputtomasti kuvia, kun oltiin M:n kanssa lenkkeilemässä..

 

Mulla on ihan mielettömän haikea olo, ollut eilisestä lähtien. M lähtee ensi viikolla Saksaan, C ja S puolestaan lähtee Luxemburgiin ja Ranskaan, ja luokkakaverit omiin kotikaupunkeihinsa. Tämä kulunut kouluvuosi on mennyt tosi nopeasti ja kevätkin meni nopeammin kuin mä kerkesin tajuta. Mä muistan niin selvästi, kun haettiin C ja S lentokentältä ja vietiin ne ekaa kertaa niitten kämpille, nyt ne sitten jo lähtee pois. Ihan älytöntä.

 

Toissapäivänä C laitto meille niitten tuutoreille viestiä ja kyseli, haluttaisiinko me tulla huomenna (eli siis eilen) grillaamaan niitten ja niitten muutaman vaihtarikaverin kanssa. Kyllähän me sitten mentiin ja oli tosi mukava ilta. Sää ei enää ollut ihan niin hyvä kuin päivällä, mutta muuten oli kivaa. Kukaan vaan ei oikein osannut sytyttää grilliä ja jotenkin tilanne päätyi siihen, että meidän ranskalaisvahvistukset kipitti metsään, keräs sylin täyteen käpyjä ja heittelivät ne tuonne grilliin. Alimmaisessa kuvassa vähän kuva tästä, kyllä ne kävyt vielä siellä näkyy :D Ruuat saatiin tehtyä ja sitten pojat halus vähän rueta leikkimään, ne haki valehtelematta ainakin metrin pituisia keppejä metsästä ja heitteli ne sinne grilliin. Tästäkin olisi kuvamateriaalia todisteena, mutta en viitsi niitä täällä kuitenkaan julkaista, jos pojat ei halua naamaansa mun blogiin.

 

Eilisessä oli myös mukavaa se, että satuttiin näkemään A, meidän koulun entinen vaihtari Espanjasta. A oli täällä syksyn ja nyt se oli käymässä Kuopiossa, nähtiin eilen ihan sattumalta tuon grilli-illan aikana. Mä oon jutellu A:n kanssa vaan muutaman kerran, ei keretty tutustumaan kunnolla ja mä oon harmitellut sitä myöhemmin, koska A on siinä koulussa, mihin mä Barcelonassa meen. E (ei se E, joka lähtee kans Barcelonaan) sitten jutteli A:n kanssa eilen ja kertoi, että mä oon tulossa niitten kouluun vaihtoon. A toivotteli mut tervetulleeksi ja lupas olla apuna, jos vaan tarviin yhtään mitään apua missään :) A onkin jo mulla Facebookissa kaverina, pitää vissiin vähän rueta tutustumaan kesän aikana paremmin niin on sitten jo yksi tuttu siellä Barcelonankin päässä.

 

Barcelonasta puheenollen, sieltä ei ole kuulunut vielä(kään) mitään eli odottelu jatkuu. Nyt tosin myös odotellaan tenttien tuloksia.. Maanantaina olisi vielä yksi tentti, mutta sen jälkeen mun kesäloma alkaa!

On se kesä ihana

 

Niin paljon kun mä Suomee jaksankin aina toisinaan arvostella niin kyllä kesä vaan on ihan mielettömän nätti! Käytiin kaverin kanssa lukemassa venäjän tenttiin puistossa, kun oli niin nätti ilma ja muutamat kuvat tuli siinä samalla sitten napattua. Harmi, kun ei ollut kameraa mukana, olis ehkä saanut parempia kuvia kuin kännykällä, mutta ihan kivoja noistakin tuli.

Ja nyt sitten pittää jatkaa venäjän opiskelua, piti vaan päästä vähä hehkuttamaan noita maisemia ja kesää!

Odottelua, odottelua, odottelua...

Odottavan aika on ihan järkyttävän pitkä. Sitä mieltä mä oon aina ollut ja tuun varmasti myös aina olemaan. Tässä sitä taas odotellaan, eikä mitään tietoa siitä, kuinka kauan tässä pitää vielä odotella...

Odottaminen ja kärsivällisyys ei todellakaan ole mun vahvinta osa-aluetta. Kaikki on aina pitänyt saada nyt heti just samantien, kohta ja vähän ajan päästä ei todellakaan kuulu mun sanavalikoimaan (paitsi sillon, kun pitää lukea tentteihin tai siivota). Mä en malta odottaa yhtään mitään ja odottaminen on ehkä hirveintä, mitä mä tiedän. Varsinkin sillon, kun ei tiedä, kuinka paljon sitä odottamista on jäljellä.

Mitä sitä nyt sitten odotellaan? Vastausta sieltä Fuengirolasta. Eihän tässä nyt sinänsä mikään hätä ole ja en mä oikeastaan edes usko, että sieltä myöntävää vastausta tulee, mutta olis ihan kiva kuulla edes jotain. Jos en pääse sinne niin haluaisin kuulla siitäkin. Ja jos satun pääsemään niin tässä alkaa tulla kiire, koska mä aloittaisin kesäkuun alussa ja kuu kuitenkin vaihtuu ensi viikolla.. No, odottelen vielä tämän viikkoa ja jos ei sitten kuulu mitään niin tuskin tulee kuulumaankaan.

Toinen sitten on se Barcelona. Tänään jo sain jonkun pienen sydänkohtauksen, kun kv-koordinaattorilta oli tullut viestiä otsikolla Euroaulaan lähtijät tms. Ei siellä kuitenkaan mittään erikoista ollu, ei sieltä koulusta ole kuulunut mittään, mutta kv-koordinaattorin mukaan ei tässä mikään kiire olekkaan, kun lähtö on kuitenkin vasta syyskuussa. Joo-o, eihän tässä sinänsä oo kiire, mutta kun mä vaan haluasin jo sen virallisen hyväksymisen sieltä päästä.

No, ei kai se auta kuin odotella. Näiden kahden lisäksi muuten odottelen kesälomaa, joka on neljän tentin päässä... Ja todennäköisesti tällä tai viimeistään ensi viikolla tulee postausta tästä kuluneesta vuodesta, sain tänään kivan idean ja ajattelin sen toteuttaa, kunhan nämä tentit on ohitse.

Danmark!

No miltäs tuntuu, kun Tanska meni ja voitti Euroviisut? Ihan helvetin hyvältä! Tillykke til Danmark og Emmelie! <3

Eipä mulle tällä erää muuta :) Katellaan, jos huomenna (tai siis tänään) kirjoittelisin vihdoin ja viimein vähän Reston päättäreistä, joita juhlittiin torstaina yhdessä ihan mahtavan porukan kanssa!

Koska sydän sanoo niin - niin mitä?

Mitä se sydän nyt sitten sanoo?

Mä en ole ikinä ollut hyvä keksimään nimiä. Aina mä oon kirjoittamisesta pitänyt ihan kamalasti, mutta kun on pitänyt esimerkiksi kouluaineille keksiä nimiä niin mä oon ollut ihan sormi suussa, enkä ole keksinyt mitään. Sama esimerkiksi ryhmien nimien kanssa, puhumattaaan jostain lemmikkien nimistä. Koirien nimet sentään oli helppo keksiä, kun toisen virallinen nimi on Olivier ja toisen Antoinette niin helposti sai väännettyä niistä Oliverin ja Neten.

Kun mä sitten keksin, että nyt minä perustan taas blogin, mulla oli taas sama tilanne. Mulla ei ollut aavistustakaan, että minkä ihmeen mä tämän blogin nimeksi haluan. Mä halusin jotain, mikä kuvastaisi tämän blogin ajatusta ja mun omia ideoita tämän blogin suhteen. Nimeä mä hauduttelin mielessä todella pitkään ja sitten mä vain yhtäkkiä keksin.

 

Koska sydän sanoo niin.

Ja takaisin alkuun – mitä ihmettä se sitten sanoo? Jo vuosi sitten se sydän kovasti huuteli, että maalta pitää päästä jonnekkin isompaan paikkaan, jonnekkin, mistä mä oikeasti pidän. Tarve päästä maailmalle oli ihan mielettömän suuri ja mä vain halusin lähteä ihan minne tahansa. Jo silloin mä tiesin, että mä haluan päästä töihin ulkomaille tai sitten vaihtoon. Jos mä en olisi päässyt syksyllä kouluun, mä en todennäköisesti kirjoittelisi nyt Suomesta.

Euroopan ulkopuolellehan mä en ole päässyt vielä kertaakaan ja mun matkat on pääasiassa olleet näissä ns. perinteisissä turistimaissa, mutta ei se mua haittaa, koska mä tiedän, että mä pääsen lähtemään tulevaisuudessa myös muualle. Matkailu ja matkustelu on ollut mulle aina todella tärkeää ja koska mä pääsin tätä alaa opiskelemaan niin tämä blogin nimi tuntui todella osuvalta. Sydän sanoi, että matkailua pitää päästä opiskelemaan ja mähän pääsin. Nyt se sydän sitten kovasti huutelee, että maailmalle pitää päästä ja sinnehän mä olen lähdössä.











 

Kuulostaa ehkä ihan hemmetin kliseiseltä ja sitä se varmaan onkin, mutta musta tuntuu, että mä oon jokaisella reissulla ollut aina niin paljon iloisempi ja kaikkea muuta kuin mitä mä olen Suomessa. Ja tätäkään ei taas saa ymmärtää väärin - tottakai mä viihdyn myös Suomessa, onhan tämä mun koti maa. Silti kaipuu muualle on vain aina niin kamalan suuri ja Suomessa mä tunnun aina vain odottelevan sitä, että pääsisin lähtemään reissuun, enkä mä osaa oikein olla suunnittelematta mitään matkaa. Aina kun mä tulen edelliseltä reissulta kotiin niin mulla on jo seuraava suunnitelmissa.

Ja tästä saadaankin täydellinen aasinsilta seuraavaan aiheeseen! Aiemmin kirjoittelin siitä, että kesälle on suunnitelmissa matka joko Saksaan tai Itävaltaan, riippuen siitä, mihin mun yksi parhaista ystävistä lähtee harjoitteluun. Nyt se on sitten varmaa, että M lähtee Saksaan, joten sinne käy munkin tieni joskus kesällä. Tarkkaa ajankohtaa en vielä tiedä, mutta sinne on jokatapauksessa päästävä :)

Tän postauksen punainen lanka taisi kadota jo aikoja sitten, mutta siinäpähän sitten katosi. Tähän loppuun nimittäin semmoista pientä ilmoitusluontoista asiaa, että eilen mulla lähti harjoitteluhakemus kohti Fuengirolaa. Nyt olen sitten kytännyt sähköpostia ihan vainoharhaisen lailla ja odotan koko ajan, että tuleeko sieltä vastausta... Toivottavasti tulee, tuo harjoittelupaikka olisi yksinkertaisesti niin unelma!

 

Ihana aurinkoinen päivä

Vaihtojutuista ei ole kuulunut mitään uutta, enkä mä vielä edes kamalasti stressaa asiasta – eiköhän sitä tietoa ala pian tulla jokatapauksessa. Viime viikolla mä myös sain uuden idean ja vaikka tämä ei ole varmaa, pikemminkin on 90% varmaa, ettei tämä tule onnistumaan niin mä haluan silti jakaa tämän mun ajatuksen. Viime viikolla harjoitteluvastaava välitti erään viestin eteenpäin meille opiskelijoille. Fuengirolaan etsitään harjoittelijoita ja koska se paikka ja kaikki kuulosti niin mun jutulta, mä laittelin perjantaina alustavan kyselyn, että voisikohan sinne päästä vielä tänä kesänä. Epäilen, että ei sinne enää täksi kesäksi pääse, mutta kysyin kuitenkin ja nyt sitten odottelen vastausta. Jos sinne on mahdollista päästä niin sitten laitan ihan pikavauhtia kaikki hakemukset sinne menemään ja toivon parasta – jos kaikki menee niinkuin mä toivon, niin kolmen viikon päästä mä olen jo Espanjassa! Ei kuitenkaan pidä innostua liikaa, koska kuten sanottua, on paljon todennäköisempää, että tämä suunnitelma epäonnistuu kuin että se onnistuu.

EDIT 18:10// E kiinnostui tuosta paikasta myös ja soitti sinne tänään, ottaavat kesäksi kaksi harjoittelijaa! Tänään siis lähtee menemään harjoitteluhakemus kohti Fuengirolaa :)

Tänään on muutenkin ollut tosi kiva aamu. Koulu alkaa parin tunnin päästä ja harjoitellaan meidän erään työn esittelyä. Tästä asiasta voin kertoa enemmän keskiviikkona, mutta tämä on kuitenkin se työ, josta mä oon viimeiset pari kuukautta hermoillut – tämä homma alkaa olla vihdoin kasassa! Ensi viikolla alkaa tenttiviikkokin ja sen päättyminen tietää erästä asiaa, nimittäin kesälomaa! Tekemistä siis riittää vielä, mutta mua jaksaa hymyilyttää :)

Viikonlopun mä vietin mun vanhempien luona ja kun tulin sitten eilen kotiin, täällä ei toiminut internetyhteys. Mun oli tarkoitus tehdä koulujuttuja, mutta eihän siitä mitään ilman nettiä tullut. Sen sijaan, että mä olisin opiskellut, mä kaivoin Serranon perheen tuotantokaudet esiin ja aloitin niitten tuijottamisen. Ainakin kolme tai neljä jaksaa tuli katsottua ja voin kertoa, että mä olen koukussa. Sillon kun Serranot tuli televisiosta ja oli todella suosittu myös Suomessa, mä en siitä ohjelmasta jaksanut välittää, katselin lähinnä vaan pakon edestä joskus kavereiden kanssa. Tässä muutama kuukausi sitten kuitenkin löysin kaudet 1-4 todella halvalla Prismasta, joten mä ajattelin ostaa ne – ehkä se on hyvä sarja ja siinähän kuulee espanjaa. Joo, nyt olen tosiaan ihan koukussa ja ah se kieli. Tuntui eilen ihan pirun hyvältä, kun mä aina välillä ymmärsin ilman tekstejäkin, mitä siinä puhuttiin! Koska mä en kesällä ole näillä näkymin töihin menossa, voinkin sitten katsella sydämeni kyllyydestä Serranoita ja opiskella espanjaa sitä kautta...

No, ettei mene ihan jaaritteluksi, niin hyvää alkavaa viikkoa kaikille, toivottavasti kaikilla on yhtä kiva päivä kuin mulla! (Ja pitäkää peukut ja varpaat taas pystyssä mun puolesta, toivon, että sieltä Fuengirolasta ollaan tänään yhteydessä muhun...)

Ps. Mä oon menettänyt sydämeni tuolle Serranoiden tunnuskappaleelle..

Ajatuksia Tanskan ajoilta

” - Tämä päivä on ollut todella opettavainen. Meillä oli semmoinen peli kuin ”Mars fra Danmark” eli siinä joku YFU:n tyyppi oli pukeutunut ufoksi ja se ei ymmärtänyt olevnaan tanskaa, mutta vähän englantia. Meidän piti istua paikoillaan (ei saatu liikkua siitä mihinkään) ja neuvoa se syömään, juomana, istumaan ja siivoamaan jälkensä. Eka mä en tajunnut sen pelin ideaa, se vaan näytti hauskalle, mutta sitten mä tajusin sen: Se oli niinkuin me nyt. Me ei osata tanskaa, mutta vähän englantia ja ihmiset taustalta huutelee neuvoja, mutta me ei tajuta. Se ufo ei lakannut yrittämästä, mutta se yritti ja yritti uudestaan nin kauan, että se lopulta osasi, ymmärsi ja oppi. Niin meidän pitää tehdä. - ”

 

” - ja sitten mentiin pelaamaan korteilla. Me istuttiin eri pöydissä ja meille opetettin säännöt. Kun peli alkoi niin me ei saatu puhua mitään toisillemme. Kierroksen voittaja siirtyi aina seuraavaan pöydään ja sama homma alusta.

 

Peli loppui, kun ensimmäinen oli tullut takaisin omaan pöytäänsä. Sen jälkeen meiltä kyseltiin, että huomattiinko me mitään outoa pelin aikana: jokaisessa pöydässä oli alunperin opetettu eri säännöt ja ne muuttui koko ajan pelin aikana. Opetus siis oli, että me mennään uuteen paikkaan omine tottumuksinemme ja niillä on omat tavat, joihin pitää tottua. Ne ei muutu meidän mieleisiksi, mutta ne voi myös joustaa omissa tavoissaan. - ”

 

Tällä tavalla mä olen kirjoittanut päiväkirjaani elokuussa 2009 eli silloin kuin minä olin Tanskassa aloitusleirillä. Tämän samaisen pätkän mä olen kirjoittanut myös mun entiseen vaihtariblogiin, mutta tällä kertaa muokkailin tekstiä hieman, koska edellinen teksti oli kirjoitettu ilman tekstiä ja muutenkin niin hassusti, että teki itsekkin vaikeaa lukea.

 

Miksi mä sitten julkaisen tämän tekstin uudestaan myös täällä uuden blogin puolella? Mun mielestä toi on vaan niin mielettömän hyvin kirjoitettu. Omakehu saattaa haiskahtaa, mutta mä ihmettelen suuresti, että mä olen saanut noinkin järkevää tekstiä aikaan 17-vuotiaana kaiken se myllerryksen keskellä, sillä mun vaihtoaika ei ollut sieltä helpoimmasta päästä. Tuon blogitekstin mä olen kirjoittanut niihin aikoihin, kun mulla on ollut siellä vaikeaa ja kai tuo sitten on omalla tavallaan muistutellut siitä, että asioihin voi ja pitää vaikuttaa itse. Mä en voi olettaa, että muut muuttuu mun takia vaan mun pitää sopeutua uuteen kulttuuriin.

 

Tämän aiheen mä halusin ottaa uudestaan esille, koska neljän kuukauden päästä tähän aikaan mä olen taas uudessa maassa ja vieraassa ympäristössä. Tällä kertaa mulla on hyvä ystävä mukana, mutta silti se koko tilanne on uusi. Vaikka mä väittäisin tietäväni Espanjasta ja espanjalaisista suhteellisen paljon, mä en kuitenkaan täysin voi tietää, millaista se arki Barcelonassa on. Kulttuurishokki tulee varmasti jossain vaiheessa ja mä en edes viitsi valehdella, että uskon kaiken olevan helppoa. Vaikeita hetkiä tulee varmasti, mutta niistä selviää.

 

Mä myös toivoisin, että tämän tekstin lukisi muutkin tulevat vaihtarit, varsinkin lukioikäiset lähtijät. Tietenkään kaikille ei iske pahaa kulttuurishokkia ja asiat voi mennä helpomminkin, mutta koti-ikävä iskee varmasti jossain vaiheessa ja kaikki ei vaan aina voi olla ruusuilla tanssimista. Muita kannattaa kuunnella, mutta me ollaan kuitenkin itse se, joka sen muutoksen tekee. Pitää jaksaa yrittää ja vaikka tuntuu, että koko maailma kaatuu niskaan, pitää vaan silti luottaa itseensä ja jaksaa yrittää.

 

Kun mä sitten syksyllä lähden Espanjaan niin mä toivoisin, että mä itsekkin muistan lukea tämän tekstin uudestaan läpi ja ihan ajatuksen kanssa. Nuo Tanska – päiväkirjat taidan etsiä muutenkin käsiini, veikkasin, että sieltä löytyy muutakin tekstiä, jotka antaa ajattelemisen aihetta...

Kypros

Keväällä 2010 minä yhdessä äidin ja siskon kanssa keksin, että nyt pitää päästä ulkomaille. Siis nyt heti samantien, ei vasta joskus lähitulevaisuudessa. Matkoja tuli jo silloin selailtua suhteellisen aktiivisesti ja niin Rantapallo kuin Napsukin tuli erittäin tutuiksi matkoja katsellessa. Lopulta sitten se matka päätettiin järjestää ja sopiva kohdekkin löytyi. Pafos, Kypros. Äiti ja sisko oli käyneet siellä syksyllä ja kumpikin oli kehuneet niin Pafosta kuin Kyprostakin hirveästi, joten se vaikutti hyvältä paikalta. Hinta oli joku 200e/per naama ja tässä vaiheessa olisi ehkä kannattanut jonkun varoituksen äänen huutaa päässä. Elettiin siis helmi-maaliskuun vaihdetta.

Tämä ei ole tarina siitä, miten meillä oli hirveän kiva rantaloma, oli joka päivä lämmintä yli 40 astetta varjossakin ja kaikki oli huippua. Hauskaa siellä kyllä oli ja mukavaa, ei sen puoleen, mutta aina ei vaan kaikki mene niin kuin Strömsössä.

Jo ennen matkalla lähtöä me mietittiin, että Pafoksella ei ole oikein turistikausi vielä alkanut ja oli kyllä tiedossa, että siellä ei ole kamalan lämmin, mutta kun me haluttiin lomalle silti. Mä lohduttauduin sillä ajatuksella, että on siellä varmasti ainakin lämpimämpää kuin Suomessa. No olihan siellä! Se on sitten eri asia, haluaako rantalomalta +12 lämpöö ja vesisadetta.

Kylmä siis oli. Oikeasti kylmä. Siellä myös sato niin paljon, etten varmasti oo ikinä nähnyt niin kauheeta vesisadetta missään. Itseasiassa siellä satoi niin paljon, että viemärit ei kerenneet vetää sitä kaikkea vettä vaan vedet nousi tielle ja teillä oli nilkkoihin asti (ja vähän ylikin) vettä. Ei kauheasti huvittanut lähteä hotellista ulos :D Autot ei meinanneet kunnolla pystyä ajamaan, ukkonen jyrisi ja vettä tuli koko ajan lisää. Paikalliset sanoi, että se on normaalia, mutta mä olin kyllä oikeasti vähän (lue: aika paljonkin) paniikissa. Se päivä istuttiin hotellissa, edes hotellia vastapäätä olevaan kauppaan ei päässyt.

Ukkonen ja sade muisti meitä myös loppuloman ajan. Yhtenä yönä mä olin yksin hereillä ja jyrisi niin kamalan kovasti ukkonen, että mä olin hyppiä pitkin seiniä sanan kaikissa merkityksissä. Mä pelkäsin tuohon aikaan kuollakseni ukkosta (enää en niin pahasti) ja se oli kyllä jotain niin järkyttävää. Kylmäkin sen viikon ajan oli, eikä tosiaankaan voinut edes harkita tosissaan, että olisi mennyt esimerkiksi uimaan.

 

Kuten jo mainittua, turistikausi ei ollut vielä alkanut, joten kovin monet paikat ei ollut auki ja oikein mitkään ravintolatkaan ei olleet mistään kotoisin. Vähän jo melkein harmitti, että tuli edes lähdettyä, mutta toisaalta, loma on aina loma ja oli siellä kivaakin. Loppulomasta jo aurinkokin jaksoi paistaa ja sinne altaallekkin pääsi (tosin, vesi oli niin kylmää, ettei voinut uida), mutta ei siellä kyllä ruskettunut. Ihan paras mahdollinen kuva Kyproksesta ei siis jäänyt, mutta kyllä mä sinne joskus haluaisin uudestaankin. Tästä reissusta myös opin sen, että matkakohteeseen kannattaa aina tutustua huolellisesti etukäteen!

 

Tänään on kiva päivä!

Dear Ms. K,

your applications has been accepted by Savonia UAS. Your applications has been sent to host university. After they have accepted/rejected, you will have a new email from us.

Tuommonen tupsahti tänään sähköpostiin, vaihtoasiat etenee! :)

Hauskaa vappua?

Mä mietin tosi pitkään, haluanko mä julkaista tämän tekstin tai ylipäätänsä haluanko edes kirjoittaa tästä, mutta menkööt nyt sitten. Toivon mukaan edes jonkun silmät avautuisivat.

Tämä aihe ei liity mitenkään matkailuun tai vaihtariuteen. Jos tämä on kuitenkin pakko johonkin liittää niin sanotaan sitten, että tämä liittyy opiskelijaelämään, koska tämä juttu tapahtui vappuna, jolloin minä olin haalarit jalassa ja yo-lakki päässä viettämässä kivaa päivää muiden opiskelijoiden kanssa.

Tilanne on siis seuraavanlainen: minä ja E ollaan istumassa rannalla, kun meidän lähettyville tulee pyörimään muutama teini. Ikää taatusti reippaasti alle 18, epäilisin, että ikähaarukka keikkui joissain yläasteen puolella. Me jutellaan rauhassa ja mainitaan siitä, että harmi, kun niin monet alaikäiset juo ja suurin osa vielä esittää, että ovat humalassa. Tiiättehän te, sen näkee. Kun pyöritään yhdessä ja huudellaan ”mä oon niin kännissä!” juttuja, eikä olla korkeintaan tehty muuta kuin nähty siideritölkki. Tämän aiemmin mainitun porukan eräs tyttö sitten kuulee meidän jutut ja kohta sieltä suunnasta kuuluu seuraavat sanat: toi vitun läski dissaa mua. Vitun läskit dissaa mua!

 

Tommosissa tilanteissa mun suu ei tunnetusti pysy todellakaan kiinni ja huusin takaisin, että mitäpäs jos pikkuneiti pitäisi suunsa kiinni. Tietenkään se ei pysynyt, ei tietenkään. Me jatkettiin omia juttujamme, mutta kyseinen pikkuneiti jatkoi huutelua ja mölinää, sen kaveritkin jo sanoi sille, että nyt se suu kiinni. Vitun läskit – juttu jatkui edelleen ja lopulta mä avauduin tälle neidille asiasta vähän kovemmin sanoin, koska mulla meni oikeasti hermot. Lopulta me lähdettiin paikalta pois, koska kohta olisi taatusti ollut siiderit niskassa.

Jotta hupi ei loppuisi tähän, myöhemmin mentiin baariin X ja istuttiin siellä jossain vaiheessa ihan rauhassa pöydän ääressä. Meitä vastapäätä tuli istumaan muutama miespuolinen henkilö, joiden kanssa ei vaihdettu sanaakaan. Yhtäkkiä huomasin, että kyseiset jätkät tuijottaa meitä ja toinen alkaa huutaa rumat huorat! Haistaa paska huorat! Noiden sanojen jälkeen kyseiset herrasmiehet räjähtää nauruun ja lähteevät paikalta pois. Ei nähty näitä tyyppejä uudestaan.

Kysymys kuuluu, mitä ihmettä? Mitä ihmisten päässä liikkuu? Minkä takia pitää tulla haukkumaan ventovieraita ihmisiä? Ihan vain ilkeyttään? Mä en vain pysty ymmärtämään ja olisi ihan mielenkiintoista kuulla, että miksi ihmiset tekee tämmöisiä asioita.

Mun itsetunto ei kokenut kolausta kummankaan tapahtuman takia ja kummallekkin tapahtumalle olen nauranut niin kyseisenä iltana kuin jälkeen päinkin vedet silmissä, mutta silti samalla mä olen miettinyt tätä asiaa enemmänkin. Jos tuota läski-settiä oltaisi tultu heittelemään mulle esimerkiksi muutama vuosi sitten, mä olisin ihan taatusti ottanut ne sanat itseeni ja pahoittanut mieleni. Aivan taatusti olisin seisonut peilin edessä ja miettinyt, että mikä mussa on vikana, kun tuntemattomat tuolla tavalla tulee huutelemaan. Ja kun mä tätä asiaa ajattelin, aloin myös miettiä sitä, että jos mä olisin loukkaantunut nuorempana niin aivan taatusti joku saattaisi loukkaantua nyttenkin tuommoisista puheista.

 

Mä en siis jaksanut tuommoista ottaa itseeni, mutta entä jos nuo sanat olisi sanottu jollekkin, jolla on oikeasti itsetunto-ongelmia? Jonkun vappu olisi taatusti mennyt pilalle ja itsetunto olisi ollut koetuksella. Yhtä hyvin nuo sanat olisi saatettu huutaa jollekkin syömishäiriöiselle, joka saattaisi noiden sanojen takia tälläkin hetkellä jättää syömisen väliin, koska joku tuntematon tyttö tuli haukkumaan. Ajatteleeko tuommoisten heittelijät yhtään muiden tunteita? Toki tämäkin tapahtuma voidaan pistää nuoruuden ja ilmeisesti myös humalan piikkiin, mutta ei se mun mielestä mikään tekosyy ole suorastaan tyhmyydelle.

Tämän tekstin pointti nyt jokatapauksessa on se, että välillä kannattaisi pysähtyä miettimään, mitä sieltä suustaan päästää. Jokainen saa olla just sellainen kuin huvittaa ja siihen ei pitäisi kenenkään puuttua millään tavalla. Jos itsellä on hyvä olla itsensä kanssa niin sen pitäisi olla enemmän kuin tarpeeksi ilman, että joku tuntematon ihminen tulee haukkumaan läskiksi, rumaksi, huoraksi tai miksikään muuksi yhtä loukkaavaksi.

Ja loppuun vielä semmoinen maininta, että tiedän kyllä, että mulle on tätä painoa kertynyt enemmän kuin normaalipainon verran. Olen kuitenkin koko ajan tekemässä asialle jotain ja tähän mennessä olen karistellut kiloja menemään viiden kilon verran. Tätä mä en tee sen takia, että joku mulle asiasta huutelisi, vaan sen takia, että mä olen kyllästynyt omaan huonoon kuntoon ja ainaiseen väsymykseen. Ja vaikka mä nyt olenkin laihduttamassa niin tämä ei tarkoita, että mä en hyväksyisi ylipainoa – kuten jo mainittua, jokainen saa olla sellainen kuin haluaa ja sen ei pitäisi keneltäkään olla pois.

Kv-tuutorointia

Joskus aikoja sitten kirjottelinkin siitä, että voisin joskus kertoa tästä kv-touhusta enemmän. Mä olen siis yksi restonomiopiskelijan kv-tuutoreista, joka tarkoittaa kansainvälistä tuutoria. Mä tiesin jo syksyllä kouluun tullessa, että tässä on semmonen juttu, mihin mä haluan rueta, jos vaan mahdollisuus tulee ja talvellahan semmonen sitten tuli, kun alettiin etsiä uusia ihmisiä kv-tuutoreiksi.

Alusta alkaen mä oon ollut suhteellisen paljon mukana tässä kv-touhussa ja kaikenlaista on tullu tehtyä. Ensimmäiseen kunnon hommaan mä ilmottauduin jo ennen joulua. Meille oli tulossa kaksi vaihtaria ja heille tarvittiin kaksi ns. henkilökohtaista tuutoria. Mä lupauduin toiselle heistä tuutoriksi ja ihan mukavaa hommaa on ollut. Ennen S:n ja C:n (S on tämä ”mun vaihtari”) saapumista Suomeen mä yhdessä S:n toisen tuutorin katsomassa hänen tulevan asunnon, vein sinne joitakin tavaroita, laiteltiin huone kuntoon ja niin pois päin. Heidän saapumispäivä haettiin sitten S kentältä ja vietiin hänet omalle asunnolleen.

 

Myöhemmin sitten ollaan auteltu S:ää erilaisissa asioissa, kuten bussiaikatauluissa ja koulujutuissa. Nyt kun S ja C on ollut Suomessa jo pidempään, musta tuntuu, että kumpikin tuntuu Kuopion paremmin kuin minä itse :D Nykyään nähdään heidän kanssa vähän harvemmin, kun he eivät ole samalla kampuksella kuin minä, mutta törmätään kyllä toisiimme muutaman kerran kuukaudessa ainakin. Viimeksi nähtiin vappuna.

Mitäs muuta mä sitten olen tehnyt? Kerran huvikseni lupauduin, että voin lähteä kertomaan meidän koulusta lukiolaisille ja nähtävästi mä oon jäänyt sille tielle, sillä nyt niitä koulukäyntejä ja tuutorointeja on kerääntynyt jo neljä kappaletta. Viimeisin niistä oli eilen. Ihan hauskaa touhua sekin, mä oon sen verran puhelias ja varsinkin, kun saan puhua itselleni mieluisasta aiheesta niin se puhuminen on mukavaa. Yleensä on vielä sattunut olemaan mukavia opiskelijoita kuuntelemassa ja melkein joka kerta sieltä yleisön joukosta on tullut kysymyksiäkin :)

Kv-tuutoroinnin puitteissa oon tehnyt myös muita juttuja. Parisen kuukautta sitten meillä oli kansainvälisyysviikkokoulussa ja meillä oli käymässä ulkomaalaisista yhteistyökouluista luennoitsijoita. Yksi näistä luennoitsijoista oli mun tulevan Barcelonan koulun rehtori ja mä sekä E päästiin juttelemaankin hänenkin kanssaan. Ajateltiin, että saadaan jutella hänen kanssaan korkeintaan joku 10-15 minuuttia, mutta siinä kävi kuitenkin niin, että höpistiin vähän päälle tunti :D Oikein mukavan oloinen tyyppi ja hän toivotteli meidän tervetulleeksi heidän kouluun! Saman viikon aikana myös päädyin esittelemään koulua parille belgialaiselle rehtorille ja se oli kieltämättä mielenkiintoinen kokemus, kun meidän kielitaidot ei meinannut ihan yksiin mennä.. No, tulipahan kokeiltua :D

Välillä tämä tuutorointi on myös ihan kaikkea muuta kuin voisi sen luulla olevan. Parin viikon päästä meillä on tulossa koulun päättäjäisjuhlat ja jotenkin tässä kävi niin, että mä olen siellä myymässä lippuja. Okei, tunnin ajan vaan, mutta kuitenkin. Kyllä sitä vaan itsensä löytää aina välillä mitä erikoisimmista jutuista, mutta en todellakaan valita, sillä itse mä tähän hommaan pääni pistin ja halusinkin päästä tekemään kaikkea uutta ja hauskaa. Viime viikolla meillä oli muuten myös kv-tuutoroitten koulutus ja oikein mukava päivä oli sekin, kun pääsi tutustumaan eri koulutusalojen kv-tuutoreihin!

Jos joku siis suunnittelee, että voisi rueta tuutoriksi, mutta ei ole varma asiasta niin voin sanoa, että suosittelen lämpimästi ja käsi sydämellä!

Ps. Muutto onnellisesti takana! Ja tänään kannustetaan Suomi voittoon, vai mitä? ;)