30 days challenge - day 6

Day 6: One thing you never do

Tämä oli taas semmoinen aihe, jota mä meinasin ensin lähteä miettimään ihan vaikeimman kautta. Mietin koko ajan, että miten mä voin muka keksiä tähän jonkun asian, jos mä en semmoista edes ikinä tee. Mä mietin ja mietin ja mietin, kunnes sitten keksin.

Mä en syö ikinä porkkanaa. Mä oon varmaan allergisin ihminen kenet tiedän ja mä saan allergisia oireita joka toisesta vihanneksesta, enkä mä meinaa uskaltaa syödä mitään, mikä sitten katsotaan usein nirsoiluksi, mutta ihan pahin allergian aiheuttaja on porkkana. Mä en voi syödä sitä missään muodossa – en raakana, en keitettynä, en paistettuna.

Tämä allergia aiheuttaakin usein päänvaivaa, kun tuntuu, että ihan kaikessa on porukkaa ja aina pitää olla varmistelemassa, että eihän tässä nyt ole yhtään porkkanaa missään muodossa. Mä inhoon tätä allergiaa ihan kamalasti ja asiaa ei auta, kun tosiaan jotkut tuntuu kuvittelevan, että mä joko dramatisoin tätä allergiaa tai muuten vaan esitän. Tai sitten nirsoilen. Kyse ei ole mistään semmoisesta vaan mä en ihan oikeasti voi sitä porkkanaa syödä.

Ja jotta ei tulisi taas kuvatonta postausta niin tässä olisi erittäin asiaan liittyvä kuva ;) Tämmöinen siis satuttiin löytämään siskon kanssa joskus keväällä porkkanapussista ja kyllä, sillon lapsetti ja nauratti.

30 days challenge - day 5

Day 5: A song that makes you cry

 
Sunrise Avenue – Hollywood Hills

Myönnettäköön, että eilen ei jäänyt postaamatta täysin sen takia, etten olisi esimerkiksi jaksanut kirjoittaa vaan yksinkertaisesti en tiennyt, miten tähän haasteeseen olisin vastannut. Mä pyörittelen eri kappaleita mielessäni ja mietin kerta toisensa jälkeen, että haluanko mä avata syytä siihen, minkä takia juuri kyseinen kappale tekee olon itkuiseksi. Mä en halunnut mitään liian henkilökohtaista rueta kirjoittamaan, mutta millään ei sitten tullut mieleen, että miten tästä aiheesta nyt sitten tekisi vähemmän henkilökohtaisen. Jätin sitten asian hautumaan ja ajattelin, että tuskin kukaan siihen kuolee, jos tämä postaus tulee päivän ”myöhässä”.

Lopulta sitten tänä aamuna keksin, että minkä kappaleen minä tässä haluan esitellä ja kertoa sen tarinaa. Sunrise Avenuen Hollywood Hills. Täydellistä.

Mä fanitin joskus yläasteella Sunrise Avenueta ihan kunnolla ja varsinkin laulaja Samu oli parasta, mitä maa päällään kantaa. Nykyään se fanitus on hieman väistynyt – mä kyllä kuuntelen heidän musiikkiaan vieläkin satunnaisesti, mutta enää ei oo semmosta lähes pikkutyttömäistä fanitusta kuin mitä se silloin muutamia vuosia sitten oli.

Tämä kappale ei ole semmoinen, mikä aiheuttaa jäätävää huutoitkua. Enemmänkin tässä on kyse siitä, että mieleen tulee hyviä muistoja, jotka sitten puolestaan nostattaa ne kyyneleet silmiin. Tämä kappale ilmestyi vuonna 2011 aika pian sen jälkeen, kun olin tullut kotiin eräältä Espanjan matkalta. Saattoi olla jopa samalla viikolla. Jokatapauksessa, sillä kyseisellä matkalla olin tutustunut erääseen mieheen ja olihan se hieman surupuserossa, kun sieltä piti tulla takaisin kotiin. Nämä sanat osui ja upposi sillon niin täysin, että kun kuulen tämän kappaleen niin pystyn jälleen samaistumaan niihin muistoihin ja tuntemuksiin.

Vaikka kyseisen ihmisen kanssa ei enää (onneksi) olla tekemisissä niin tästä kappaleesta tulee silti hyvät muistot mieleen – tämä ei itketä sen takia, että tulisi surullinen olo vaan pikemminkin just päinvastoin :)

Jälkitunnelmat Fuengirolasta

Nyt kun Fuengirola on jo taakse jäänyttä elämää (paitsi hähää eipäs olekaan, harjoitteluraportti on palauttamatta!) niin pikkuhiljaa alkaa olla semmoinen olo, että niihin fiiliksiin ja tuntemuksiin voisi palata sittenkin vielä kerran. Oonhan mä tämmöistä postausta suunnitellut siitä lähtien, kun lähdin sieltä pois, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että voisi ehkä jo kirjoittaakin asiasta.

Kuten varmasti kaikki tietää, mä lähdin Fuengirolaan todella nopealla varoitusajalla. Espanjaan oli päästävä ja kun mahdollisuus tuli niin mähän lähdin. Rehellisesti sanottuna, mä en tainnut ihan kamalasti perehtyä siihen, minne minä olin lähdössä ja mitä siellä paikan päällä tapahtuisi. Kyllä mä tiesin, että Fuengirola on Malagan vieressä ja siellä on paljon turisteja, mutta siinäpä mun tiedot oikeastaan olikin. Ne viimeiset pari viikkoa Suomessa oli vähän semmoisia, että mä en oikeastaan edes ajatellut lähtöä. Koko ajan se oli mielessä, mutta mä en vain osannut ajatella, että kohta mä en ihan oikeasti ole enää Suomessa.

Kun kone sitten kesäkuussa rullaili pitkin Malagan kenttää, mä olin innoissani. Tuntui kuin mä olisin tullut kotiin. Hitto vieköön, mä olin Espanjassa! Mun unelmien maassa! Shokki taisi oikeastaan iskeä sitten, kun pääsin hostelliin. Joo, Espanjassa ollaan, mitäs nyt? Mä en osannut mennä minnekkään ja koko Fuengirola tuntui tosi sekavalta. Kävin kuitenkin etsimässä Centron ja taisin istuskella rannalla jonkin aikaa, mutta sitten palasin takaisin hostelliin. Huone oli pieni ja ahdas, en viihtynyt siellä. Yritin ajatella, että työt alkaa seuraavana päivänä, mutta ensimmäinen yö oli silti pahin – mulla oli ikävä kotiin.

Työt sitten alkoi ja no.. Joo, sainhan mä tekemistä. Ainakaan en istunut enää pelkästään hostellissa. Kuitenkin alkuun se oli vähän semmoista sähläämistä, mä en tiennyt, mitä pitää tehdä, en osannut oikein tutustua kehenkään ja vaikka mikään ei varsinaisesti ollut kamalaa niin ei se mitään hauskaakaan ollut. Olo oli harvinaisen orpo ja muutaman kerran mietin, että mitä ihmettä mä täällä oikein teen. Pikkuhiljaa mä rupesin tutustumaan ihmisiin ja voin kyllä sanoa, että se auttoi asioita huomattavasti, mikä nyt ei sinänsä varmaan ole mikään yllätys.

Tälleen jälkeen päin ajateltuna mä olisin voinut tehdä monia asioita toisin, mutta toisaalta taas mä olen ylpeä siitä, että mä ylipäätänsä uskalsin lähteä ja pysyin siellä sen sovitun ajan. Jossain vaiheessa mä huomasin, että pinna rupesi olemaan jatkuvasti kireällä ja jossain vaiheessa tuntui, että olisi vain tehnyt mieli mennä johonkin hiljaiseen paikkaan ja huutaa keuhkot tyhjäksi. Varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena mä sitten kilahtelin kavereille – mä olin kerta kaikkiaan niin stressaantunut ja kaikki tunteet nousi pintaan näinä kertoina. Näistä asioista ollaan kyllä juteltu ja anteeksi olen pyytänyt, mutta koska mä tiedän, että mä olin montakin kertaa idiootti ja hyvin todennäköisesti nämä ihmiset lukee tämän tekstin niin mä vaan haluan sanoa vielä kerran, että anteeksi. Anteeksi ihan oikeasti, en mä ole aina semmoinen pässi.

Mä en missään nimessä sano, että Fuengirolassa olisi ollut ihan kamalaa ja hirveää, päinvastoin. Siellä oli monia tosi hienoja hetkiä ja mä en vaihtaisi tuota kesää mihinkään. Mä opin siellä niin paljon uusia asioita ja löysin itsestäni uusia puolia, ja jatkossa mä tiedän, miten kannattaa tehdä ja miten ei. Ja kuten se mun harjoitteluohjaajakin sanoi, oli oikeasti tosi hyvä, että mä olin Fuengirolassa ensin ja sitten vasta tulin tänne Barcelonaan. Mulle olisi varmasti iskenyt pahemman luokan shokki, jos mä olisin tullut tänne ihan vain suoraan Kuopiosta.

Tietysti itsestään uusien asioiden oppiminen ei ole ainut asia tuossa kesässä vaan mä tutustuin moniin ihaniin ihmisiin. Väittäisinkin, että mun kesä olisi ollut ihan hiton tylsä ilman näitä ihmisiä. Vaikka töissä välillä olikin semmoista, että ei ollut mitään tekemistä niin ainakin siellä oli mukavaa seuraa ja juttujen taso ei ollut aina mitenkään päätä huimaava. Mukavat muistot kuitenkin jäi ja voin sanoa, että teitä kaikkia on ihan kamala ikävä. P, E, T, J, M ja V - kiitos varsinkin teille kuluneesta kesästä.

Kun mä lähdin Fuengirolasta niin mä vakuutin ja vannoin, että mähän en sinne enää palaa, ainakaan ihan lähitulevaisuudessa. Nyt kuitenkin alkaa jo olla vähän toiset ajatukset.. Kyllähän siellä voisi käydä, sitten joskus. Fuengirolaa mulla ei varsinaisesti ole ikävä, enemmän niitä ihmisiä sieltä. Kesään mahtui yhtä ja toista, tuli niin itkettyä kuin naurettua ja vaikka välillä parasta ajanvietettä oli käpertyä omaan sänkyyn tuijottamaan tietokoneelta Serranon perhettä niin kyllä siellä onneksi tuli muutakin tehtyä. Monta asiaa jäi tekemättä, mutta hei – mä olen Espanjassa edelleen ja mikään ei estä mua tekemästä niitä asioita, jotka silloin jäi tekemättä.

Summasummarum ja niin pois päin – kokemuksena työharjoittelu Fuengirolassa oli hieno. Ja mä tekisin sen myös uudestaan. Vaikeita asioita tuli eteen ja varmasti niitä tulee myös täällä, mutta hetkeäkään (ainakaan kovin montaa hetkeä) mä en ole sitä katunut, että matkaan tuli lähdettyä. Ja jos nyt joku siellä ruudun takana miettii, että kannattaisiko lähteä ulkomaille harjoitteluun – lähtekää! Se on varmasti yksi hienoimmista ja opettavaisimmista kokemuksista, mitä voi olla ja ainahan sitä pääsee takaisin Suomeen :)

30 days challenge - day 4

Day 4: Your 3 favorite songs right now

Mun lempikappale vaihtelee varmaan päivittäin tai vähintäänkin parin päivän välein. Yhtenä hetkenä joku kappale kuulostaa tosi kivalta ja mä en halua kuunnella mitään muuta, mutta kohta mä oon taas kyllästynyt ja on pakko vaihtaa kappaletta. Mä pilaan monet kappaleet iteltäni kuuntelemalla niitä ihan liikaa ja kun mä saatan kuunnella parikin päivää repeatilla yhtä ja samaa kappaletta koko ajan, ei ole varmasti mikään ihme, että kohta kyllästyttää. Tässä nyt kuitenkin olisi kolme semmoista, jota mä tällä hetkellä kuuntelen paljon. 

Enrique Iglesias - No me digas que no

Enrique Iglesias - Cuando me enamore

Shakira - Dreams for plans

 

Enriquea mä nyt olen kuunnellut paljon muutenkin, mutta nuo kaksi kappaletta jäivät mieleen sieltä elokuiselta keikalta. Olin kyllä kuullut nuo aiemminkin, mutta en tiennyt niiden nimiä ja nyt tässä pari päivää sitten mä onnistuin löytämään ne uudestaan. Siitä lähtien ne on soinut vuorotellen vähän väliä ja vähän alkaa jo tuntua, että kohta voisi rueta taas vaihtamaan kappaleita..

Shakiraa mä kuuntelen myös tosi paljon, mutta nyt tuo kappale vaan osuu ja uppoaa niin hyvin, että en kerta kaikkiaan osaa vaihtaa mihinkään muuhun Shakiran kappaleeseen. Ihanat sanat, en vaan pääse tuosta nyt ylitse. Saa nähdä kuinka monta päivää tätäkin nyt sitten taas kestää...

All the things I still remember, summers never looked the same

Half the time passed away
All the trouble that we gave
And all those days we spent out by the lake

 

Has it all gone to waste?
All the promises we made
One by one they vanished just the same

 

All the things I still remember
Summers never looked the same
Years go by and time just seems to fly
But the memories remain

In the middle of September
We still play out in the rain
Nothing to lose but everything to gain
Reflecting now how things could've been
It was worth it in the end

Now it all seems so clear
There's nothing left to fear
So we made our way by finding what was real

 

Now the days are so long
That summer's moving on
Reach for something that's already gone
Yeah

All the things I still remember
Summers never looked the same
Years go by and time just seems to fly
But the memories remain

In the middle of September
We still play out in the rain
Nothing to lose but everything to gain
Reflecting now how things could've been
It was worth it in the end

Yeah we knew we had to lose this time
But we never knew when, and we never knew how
We would end up where we are

Yeah we knew we had to leave this town
But we never knew when, and we never knew how
Never knew anything

All the things I still remember
Summers never looked the same
Years go by and time just seems to fly
But the memories remain

In the middle of September
We still play out in the rain
Nothing to lose but everything to gain
Reflecting now how things could've been
It was worth it in the end

 Daughtry - September

30 days challenge - day 3

Day 3: Something or someone you miss

Tämä on tällä hetkellä vaikea kysymys, koska mä olen kuitenkin ollut täällä Barcelonassa niin vähän aikaa, että tällä hetkellä mulla on vielä aika moniakin asioita, joita mulla on ikävä. Perhettä ja ystäviä, kotia, lemmikkejä...

Tässä ei ehkä haeta tämmöistä vastausta, mutta uhmaan (taas) sääntöjä ja kirjoitan tästä asiasta silti. Mä en ole aina se kaikista puheliain tyyppi, enemmänkin semmoinen, joka vetäytyy hiljaisempana syrjään, tarkkailee tilannetta ja lopulta möläyttää jotain tyhmää. Mä myös viihdyn omissa oloissani ja mulle ei ole mikään ongelma viettää vaikka viikonloppua yksin. Toki mä viihdyn mulle tärkeiden ihmisten seurassa, mutta mä toisinaan mä kaipaan omaa tilaa. Välillä on ihana, kun saa vaan olla, eikä tarvitse puhua kenellekkään ja voi vaan olla seurassaan.

Siitäkin huolimatta mä kaipaan ihmisten seuraaa päivittäin. En välttämättä niin, että hengailen koko päivän ensin koulussa/töissä ja sitten vielä koko illan jossain kodin ulkopuolella, mutta mä vaan kaipaan ihmisten seuraa. Toki tämä tilanne tulee varmasti muuttumaan koulun myötä, mutta nyt on niin kummallista, kun mulla ei ole täällä juttuseuraa. Kämppikset ei ole oikein kotona (yhtä niistä en oo nähnyt vieläkään) ja vaikka ne olisikin niin eipä me paljoa puhuta, koska ei ole yhteistä kieltä, mitä puhua.

Mä kaipaisin sitä, että saisin vaihtaa edes muutaman sanan jonkun kanssa. Toki mä juttelen päivittäin Skypessä ja Facebookissa ihmisten kanssa, mutta kyllä sitä vähän jo kaipaisi edes jotain pientä small talkin tynkää ihan kasvotustenkin. Joku tietysti ajattelee nyt mielessään, että no mene juttelemaan ihmisten kanssa ulkona, mutta hah hah, ei se niin helppoa ole. Jonkun mielestä ehkä on, mun mielestä ei.

Aika meinaa käydä aika pitkäksi, kun on päivästä toiseen pelkästään omassa seurassaan, eikä oo sitä ihmiskontaktia yhtään. Kyllä mä joka päivä käyn tuolla ulkona kävelemässä ympäriinsä ja kiertelemässä auppoja, mutta ei se nyt siltikään ole vielä sama asia. Tällä hetkellä mä siis todellakin odotan, että koulu alkaa, koska mulla ihan oikeasti hajoaa pää, jos täältä ei rupea pikkuhiljaa löytymään seuraa.

30 days challenge - day 2

Day 2: 10 facts no one knows about you

Auts, tämä on paha. Tietysti on joitakin juttuja, mitä kukaan ei tiedä, mutta ne on sitten semmosia juttuja, joista en halua puhua tai ainakaan julkaista blogissa. Ehkä tähän kohtaan sopisikin paremmin 10 faktaa, jotka harva tietää sinusta?

1 Mä harrastin pienenä balettia ja jalkapalloa. Kummastakin on tosin miljoona vuotta aikaa ja kumpaakaan en tainnut harrastaa kovin pitkään. Jalkapallo ei ollut ihan mun juttu ja baletti.. No, tanssia harrastin kyllä vielä tuonkin jälkeen, mutta sanotaan vaikka niin, että myöskään baletti ei varsinaisesti sytyttänyt.

2 Nuorempana (ala-asteella?) mä kävin (liian) monta kertaa Pikku G:n ja Antti Tuiskun keikoilla. Parasta oli kun saatiin kaverin kanssa nimmarit käteen Pikku G:n kanssa laulaneelta tytöltä, eikä oltais haluttu pestä meidän käsiä enää sen jälkeen :D

3 Mun kengän koko on 42. No, tämänkin monet tietää, mutta monet jaksaa silti yllättyä tästä. Oi kyllä, munkin mielestä tuo koko on ihan jäätävä, tiedän sen.

4 Mä en alunperin halunnut Tanskaan vaihtoon. Mun vaihtoehdot oli Ruotsi, Ranska ja Hollanti, Tanska ei käynyt edes mielessä. Sitten en päässytkään Ruotsiin ja YFU ehdotti Tanskaa. Mitä mä vastasin? ”Joo, miks ei.”

5 Tuohon Tanskaan lähtöön vaikutti ehkä pikkusen eräs laulaja nimeltä Nicolai Kielstrup.. Nicolas oli siihen aikaan niin ihana ja tanskan kieli kuulosti hauskalta. Hyvä syy lähteä vaihtoon? :D

6 Mä pelkäsin kissoja niin kauan, kunnes meille tuli kissa, kun mä olin 15. Syynä tähän pelkoon oli se, että mummon ja ukin kanssa raapaisi mua naamaan, kun mä olin ihan taaperoikäinen (ja se raapaisu tapahtui, koska mä olin ensin vetänyt kissaraukkaa hännästä)

7 Mä tykkään autolla ajamisesta, mutta mä en oo aina ollut mikään paras kuski, tuskin oon vieläkään. Kun harjoittelin kotona maalla ajamista ensimmäistä kertaa (oli talvi) niin mä ajoin hätäpäissäni auton pellolle ja se jäi lumihankeen kiinni. Loppujen lopuksi ukin piti vetää se auto traktorilla irti lumipenkasta.

8 Minä + talvi + auto ollaan muutenkin huono yhdistelmä. Toissa uutena vuotena ajoin auton metsään ja sen jälkeen en oo oikeastaan uskaltanut ajaa autolla talvisin. Kävin tuon tapahtuman jälkeen ottamassa autokoulusta lisää ajotuntejakin, mutta pelosta en päässyt silti yli.

9 Mä olisin halunnut lähteä vaihtoon Intiaan. Tai siis halusin joskus pari vuotta sitten ja sillä ajatuksella leikin ehkä muutaman viikon, mutta sitten kuitenkin päätin, että Espanja on se mun juttu.

10 Mä oon osallistunut Idolsin koelauluihin.

No, kuten todettua niin jotkut noista on semmoisia, jotka osa jo tietää, yritin kyllä parhaani mukaan keksiä semmoisia, joita en olisi vielä ihan hirveästi huudellut täällä blogin puolella tai niin paljon missään muuallakaan.

30 days challenge

Haasteisiin osallistuminen on kivaa ja mä oon jo pidemmän aikaa miettinyt, että olisi kiva osallistua johonkin sellaiseen, mutta oikein mikään ei ole tuntunut sopivan mun blogiin. Nyt sitten löysin tälläisen, joka kantaa nimeä 30 days challange. Tämä kuulosti kivalta ja ajattelin, että tämänhän voisi toteuttaa. Vaikka tämä ei nyt täysin matkailuun liitykkään, niin oon suunnitellut tähän liittyen kivoja juttuja.

Ideana siis on toteuttaa alla mainitut 30 eri postausaiheutta 30 päivän aikana. Yksi postaus aiheesta per päivä siis. Tämän haasteen ohella postailen toki muitakin juttuja ihan normaalisti, mutta päivittäin lupaan ainakin haastepostauksen postata. Jos nyt käy niin, että en jostain syystä jonain päivänä kerkeä postata niin seuraavana päivänä niitä postauksia sitten tulee kaksi.

Day 1: Your last purchase
Day 2: 10 facts no one knows about you

Day 3: Something or someone you miss
Day 4: Your 3 favorite songs right now
Day 5 : A song that makes you cry
Day 6: One thing you never do
Day 7: Favorite food your
Day 8: A three years old picture of you
Day 9: Your Jewelry
Day 10 : A picture of yourself taken today
Day 11: A picture of your handwriting
Day 12: Your mobile
Day 13: 5 things you wish you
Day 14: Something you are afraid of
Day 15: Your room
Day 16: A song you are really tired of
Day 17: 10 persons / items you 'd take on a desert island
Day 18: A picture of yourself as a child
Day 19: The contents of your bag
Day 20 : perfume you use
Day 21: Your worst habit
Day 22: Your 5 favorite bags
Day 23: Your Nightstand
Day 24: A picture of you once you 've woken
Day 26: Favorite product right now
Day 27: A song that describes how you feel today
Day 28: A joke / skit you think is funny
Day 29: A celebrity you look like
Day 30: The strangest thing you've

Tämä olkoon samalla myös ensimmäinen haastapostaus, jonka aikana on Your last purchase eli viimeisin hankinta. Tähän on helppo vastata...

Eilen nimittäin ostin ripsivärin. Tai oikeastaan kaksi. Maa nielaisi mun edellisen ripsivärin, en oo vieläkään keksinyt, että mihin se katosi, joten uusi piti saada. Aluksi jo suunnittelin jonkun Mercadonan halpisripsivärin ostoa, mutta sitten tajusin, että tässä lähellä sijaitsevalta ostoskeskukselta löytyy Kiko. Kiko on meikkiliike, johon minä ihastuin Fuengirolassa ja ostin sieltä paljon meikkejä, sieltä myös löysin mun edellisen ripsivärin.

Tapojeni orjani siis menin ja ostin tismalleen saman ripsivärin kuin minkä hävitinkin. Se on siis tuo musta ripsiväri ja voin käsi sydämellä sanoa, että se on paras ripsiväri, mikä mulla on ikinä ollut. Harja on sopivan kokoinen, väriä tulee juuri sopivasti, se levittyy tasaisesti ja ainakin musta mun ripset näyttää heti paljon pidemmiltä, kun laitan tuota. Hintaa tuolla oli 3,9e. Kikossa oli ilmeisesti jotkut alennukset, koska Fuengirolassa mä maksoin tuosta puolet enemmän..

Tuo toinen taas.. Sen ostin aika hetken mielijohteesta. Tuota kuuluu laittaa varsinaisen ripsivärin päälle samantien ripsarin laiton jälkeen ja sen pitäisi saada ripset näyttämään pidemmiltä, lukikohan paketissa, että jopa 72 prosenttia pidemmiltä.. Tuota oon kerennyt testata vasta tänään, joten en tarkemmin tuon väitteen todenmukaisuudesta tiedä (vielä).

Blogilla Facebook-sivu!

Empä ois uskonut tekeväni näin, mutta teimpäs kuitenkin! Elikkäs mun blogista voi tykkäillä nykyään myös Facebookissa, jossa ilmoitan niin uutisista blogiteksteistä kuin kirjoittelen ihan vain turhaa höpinääkin, jotka eivät ehkä eksy blogiin asti. Mun sekoilut on aika hulvatonta luettavaa, joten kannattaa ehdottomasti tykätä, ettei vaan jää mistään paitsi! ;-) Ja sinne sivullehan pääsee tästä näin: Koska sydän sanoo niin

 

Ensimmäisten päivien fiiliksiä

Kun mä olin vielä Fuengirolassa ja oli mun viimeinen työviikko, me käytiin jonkinlainen arviointikeskustelu mun harjoitteluohjaajan kanssa. Siitä keskustelusta mulle jäi mieleen mun ohjaajan sanat. ”On se hyvä, että sinä tulit tänne ensin ennen sinne Barcelonaan lähtöä, tämä oli tämmöinen kevyt laskeutuminen Espanjaan ennen niin isoa kaupunkia.”

Mä olin jo silloin hänen kanssaan samaa mieltä, mutta nyt täällä ollessa mun mielipide on vaan vahvistunut. Jos mä olisin tullut tänne suoraan Kuopiosta ilman tuota Fuengirola-kokemusta, mä olisin ihan hukassa.

Hukassa mä oon kyllä nyttenkin. Kyllähän mä tiesin, että Barcelona painii ihan eri sarjassa jonkun Fuengirolan kanssa, mutta kyllä mulla silti on jokin pieni shokin poikanen päässä. Mä en osaa liikkua täällä. Mä en ymmärrä mitä ihmiset puhuu – eikä nyt puhuta edes espanjasta vaan katalaanista. Tuntuu, että mä en kuule täällä mitään muuta, kun tota katalaania!

Entäs nämä mun kämppikset? Toinen ei ole vieläkään ilmaantunut paikalle, toisen kanssa me sanotaan vaan toisillemme hola ja bye. On muuten pikkusen ahdistavaa asua samassa asunnossa tuntemattoman ihmisen kanssa, kun ei ole edes yhteistä kieltä mitä puhua. Joo, kyllähän mä koko ajan opiskelen espanjaa, mutta entäs kun tän tytön äidinkieli on ilmeisesti katalaani?

Mä oon vaan viimeset pari päivää kököttänyt mun huoneessa, poistunut korkeintaan kauppaan. Yritin mä tänään vähän kulkea tuolla ulkona, mutta kun mä koko ajan pelkään, että a) eksyn tai b) joku ryöstää mut. Huomaa, että Savon tyttö on tullut isoon kaupunkiin, kun on näin hukassa..

Vähän harmittaa, että ajatukset on nyt tätä luokkaa, kun tästä mä oon kuitenkin haaveillut niin pitkään kuin mä vaan saatan muistaa. Yritän kuitenkin ajatella, että ehkä tämä tilanne tästä helpottuu, kun koulu alkaa ja pääsee tutustumaan ihmisiin. Sitä ennen kai se vaan pitää etsiä kartta jostain ja lähteä vaan kävelemään tuonne uudestaan ja uudestaan, kai nämä kadut joskus tutuiksi tulee..

Barcelonassa ollaan

Nyt kun kerta Barcelonassa ollaan niin voisi olla aika reissukertomukselle. Järki yrittää kyllä huudella päässä, että hei tyhmä, sä oot Barceonassa ja istut vaan koneella, mutta ei voi mitään. Kamala väsymys vielä päällä matkan jäljiltä ja ehkä pieni shokin poikanenkin on nostanut jo päätään..

Matkaan lähdin siis sunnuntai-iltana kello 23 Kuopiosta kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Matka ei ollut erityisen mukava, väsytti kamalasti, mutta en osannut nukkua. Loppumatkasta kyllä onneksi nukahdin ja sen sitten huomasi kentällä – mä en muista oikeastaan mitään, mitä mä siellä kentällä edes tein :D Ilmeisesti jotenkin silmät ristissä onnistuin kuitenkin tekemään check-inin ja turvatarkastuksessakin kävin.

Koska linja-auto oli kentällä jo viideltä ja kone lähti vasta puoli kahdeksalta, mä kerkesin norkoilla jonkin aikaa tekemättä mitään. Mun täti tosin sattui olemaan samaan aikaan kentällä, joten hänenkin kanssa nopeasti nähtiin ennen koneeseen lähtöä. Mä olin etukäteen melkein varma siitä, että en pystyisi nukkumaan koneessakaan, mutta höpsistä. Kone ei varmaan ollut edes ilmassa, kun mä jo nukuin.

Koneeseen mennessä sattui ihan hauska tapaus, kun joku mies tuli juttelemaan ja kysyi, olenko mäkin menossa Barcelonaan. Ja tämä kysymys tuli siis boarding passin näyttämisen jälkeen siinä tunnelissa, josta pääsee koneeseen. Jos olisin ollut yhtään virkeämpi niin vastaus olisi saattanut olla jotakin muuta kuin ”yes, i am”

Matka meni siis nukkuen ja olo ei ollut vieläkään mikään virkeä Barcelonaan saapuessa. Toisaalta ehkä ihan hyvä vaan, että en ollut ihan täysin valppaana, muuten olisi saattanut pieni paniikki iskeä, sillä se kenttä oli oikeasti iso. Vähän kyllä hermoilin, että miten mä löydän laukun ja miten mä pääsen ikinä sieltä mihinkään, mutta laukku löytyi ja taksinkin sain heti kentän edestä.

Positiivinen yllätys oli, että taksikuski osasi englantia. Hauskaa oli sitten, kun kuski ensin vakuutti tietävänsä, mihin on menossa, mutta lopulta sitten otti ihan perinteisen kartan esiin ja etsi oikean osoitteen sieltä. Muisti vielä varmistella, että ymmärränhän mä, että mun antamassa osoitteessa ei ole mitään hotellia. Joo-o, tiesinhän minä sen.

Pääsin kuitenkin perille ja oikeasta osoitteesta soitin vuokraisännälle, että perillä ollaan, tulisko joku avaamaan oven. Mielessä pyöri tämä espanjalaisten mañana, mañana! - asenne, olin melkein varma, että vuokraisäntä ei ole lähelläkään oikeaa paikkaa, mutta odottelin pihalla ehkä viisi minuuttia, kun hän tuli avaamaan oven.

Kämppä on semmoinen kuin luvattiinkin ja siitä oon tyytyväinen. Suhteellisen iso tämä on ja hyvällä paikalla. Mä raukka en vaan meinaa löytää tästä lähiseudulta mitään, mutta ehkä tämä on vain tätä alun hämmenystä, onhan Barcelona nyt vähän erilainen kuin Fuengirola.. Kämppiksiä mulla siis on periaatteessa kaksi, satunnaisesti kolme. Meitä asuu siis täällä kolme, mutta välillä vierailevana tähtenä on vuokraisännän nuorempi tytär, joka viettää täällä yleensä jonkun yhden tai kaksi yötä viikossa. Eilen hän jo kävi täällä pyörähtämässä, liekkö isä komentanu sen siivoamaan, kun imuri rupesi hurisemaan samantien.. Varsinaisista kämppiksistä olen tavannut vain toisen, ihan mukavan oloinen tyttö, mutta ei puhu sanaakaan englantia. Hupsista :D

Tästä jo mun mainitsemasta alkushokista voisin kirjoittaa myöhemmin vähän lisää, koska asiaa riittää vaikka kuinka kamalasti ja en halua tästä postauksesta tehdä ihan liian pitkää noilla höpinöillä.. Joten, pian aiheesta lisää!

 Tommoset on muuten maisemat mun parvekkeelta!

"Enjoy your time here, you are almost there"

Sillon kun olin tulossa takaisin Espanjasta Suomeen, muistan lukeneeni tuon otsikon pätkän lentokoneessa edessä istuvan selkänojasta. Tuo tekstin pätkä luki jokaisessa tai jokatoisessa penkissä ja jotenkin se vain jäi mieleen. Sillon ajatus Espanjaan paluusta tuntui kaukaiselta ja mielessä oli vain ja ainoastaan Kuopioon pääsy. Tuntui suorastaan oudolta, että paluu Espanjaan koittaisi jopa yllättävän pian. Nyt se hetki on kuitenkin taas käsillä - huomenna tähän aikaan mä nimittäin olen Barcelonassa. Laukku on pakattu ja nyt vain odotellaan, että bussi lähtee illalla kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Aamulla lähtee sitten kone kohti Barcelonaa ja seikkailu alkaa taas.

 

Eipä mulla tähän väliin muuta, huomisesta sitten alkaa taas päivitykset Espanjan päästä. Jos joku tunnustaa olevansa Barcelonassa ja kaipaa seuraa niin saa huutaa hep - mä en nimittäin oikein vielä tiedä, miten ajattelin kuluttaa aikani ennen koulun alkamista.

 

 

Veri vetää aina minut takas Kuopijoon

 Kuten aika monet jo tietääkin niin kerrottakoon tämmöinen pikku-uutinen täälläkin: Kuopiossa ollaan taas. Harjoittelu on siis ohitse mun osalta ja tulin käymään kotona ennen Barcelonaan lähtöä. Kauaa mä en täällä enää ole, mutta vähän aikaa kuitenkin vielä.  

Vähän kiirettä on pitänyt, vaikka oon yrittänytkin olla myös ihan vaan kotona ja nauttia siitä, että mä oon täällä taas pitkästä aikaa. Kavereita on kuitenkin tullut nähtyä ja monia tulee vielä nähtyä ennen Espanjaan paluuta. Paluu tuntui siltä aika karulta, melko pitkälti sen takia, että Suomessa on niin kylmä! Viimeset viikot Fuengirolassa oli lämpötilat reippaasti yli 30 asteen yläpuolella ja kun Suomeen tulin niin kyllä täällä viileeltä tuntu. Nyt on onneksi aurinko paistanut kunnolla Kuopiossakin ja tänäänkin painelin menemään shortsit jalassa.

Monet muutkin asiat tuntuu kyllä niin hassuilta, kaupassa mä oon ihan hukassa ja tervehdykset meinaa tulla suusta väkisinkin espanjaksi. Kai tähän tottuu ja kohtahan mä lähden jo Espanjaan takaisin... 

Fuengirola-postauksia on vielä tulossa, kunhan tässä saisin ajatukset kasattua ja kirjoiteltua. Tällä hetkellä on vielä harjoitteluraportti kesken, tiistaina menen käymään koululla opon juttusilla (joko mä oon sanonut, että oonkin Barcelonassa koko vuoden?) ja sitten pitäisi jo miettiä pakkaamista Barcelonaa varten. Tekemistä riittää, mutta yritän uhrata aikaa myös blogille heti kun kerkeän.

Kesäkappaleet

Kirjoitettu 28.8.

Tässä kesän aikana on tullut kuunneltua enemmän tai vähemmän tiettyjä kappaleita. Jokaiseen niihin liittyy ainakin jonkinlaista muistoa – joko niitä on soitettu baareissa kyllästymiseen asti, ne on ollut lenkkimusiikkia tai niihin liittyy enemmän tai vähemmän tunteita. Osa liittyy joihinkin ihmisiin ja tiettyihin tapahtumiin. Koska niitä kappaleita on jonkin verran kertynyt niin ajattelin, että olisi ihan hauska koota niitä yhteen ja muistella, että mitä sitä onkaan tapahtunut. Kaikkeen ei liity mitään erityisen syvällistä, enkä noita tapahtumia kauhean tarkasti edes halua kertoa, mutta jospa tästä joku vaikka löytäisi uutta kivaa musiikkia omalle soittolistalleen.

Löytö jo ajalta ennen Espanjaan lähtöä, mutta täällä tätä on tullut kuunneltua myös todella paljon. Kiva baaribiisi, kiva lenkkeilybiisi. Hyvä mieli tästä kappaleesta tulee, vaikka mitään syvällistä tarinaa ei taustalla olekkaan.

Tämähän on soinut Suomessakin nyt, eikös? Ei oo siis mitään erityisen syvällistä tarinaa tiedossa, tämä vain on soinut lähes kyllästymiseen asti mm. Trampsissa (baari täällä Fuengirolassa) ja mulle tulee tästä niin vahvasti juuri tuo Tramps mieleen, että tätä kappaletta ei vaan voi jättää mainitsematta tässä postauksessa.

Syyt on oikeastaan samat kuin aiemmassakin.

Tätäkin soitetaan taatusti niin Suomessa, Espanjassa kuin muissakin maissa nyt kyllästymiseen asti, mutta ei se mitään – myös minä olen hurahtanut tähän kappaleeseen! Ihanat sanat, joihin vain samaistua täysin. I can't tell you where the journey will end but I know where to start...

Tämä tarina onkin jo kuultu tatuointipostauksessa. Tätä kappaletta on tullut siis kuunneltua jo ennen Espanjaan lähtöä ja jotenkin sanat vain osui ja upposi. Tästä löytyi sitten myös tatuointiin sopiva tekstinpätkä.

Sanotaan vaikka niin, että viimeisen kuukauden aikana oon ollut mukana semmoisessa ihmissuhdemankelissa, että en pahemmin välitä uusia vastaavaa sirkusta enää ihan heti uudestaan. Mitään draamaa ei ole sinänsä tähän liittynyt missään vaiheessa, ehkä vain vähän väärinkäsityksiä ja pahaa mieltä. Tästä kappaleesta tulen kuitenkin hyvälle tuulelle, koska tästä tulee eräs ihminen mieleen. Asiat ei ehkä menneet mun mieleisellä tavalla, mutta hauskoja muistoja jäi ainakin tuosta koko tapahtumaketjusta ja tuskin tulen muistelemaan pahalla.

Tätäkin tuli kuunneltua paljon jo ennen tänne lähtöä, mutta soittolistalle tämä sitten jäi pyörimään myös Fuengirolassa. Kiva kappale kivoilla sanoilla, eipä tässä muuta.

Jälleen tätä kivaa bile- ja lenkkeilymusiikkia. Tosi tarttuva kappale, suosittelen lämpimästi tämänkin kappaleen kuunteltua.

Enrique nyt vaan on rakkaus, siitä ei pääse ylitse, eikä ympäri. Tätä kappaletta kuuntelin jo Suomessa ja jotenkin tästä tuli aina vaan niin kamalan hyvä fiilis, että kuuntelin tätä kappaletta yhä uudestaan ja uudestaan ja vielä kerran uudestaan.

Hyvän mielen musiikkia taas. Ei hajuakaan, mitä tässä kappaleessa lauletaan, mutta melodia on tosi tarttuva ja tätä tekee mieli kuunnella uudestaan ja uudestaan. Sopii niin lenkille kuin ihan vain kotioloihinkin. Ihan mahtava!

Samaa luokkaa edellisenkin kanssa. Tosi tarttuva kappale ja tästä vaan tuli niin hyvälle mielelle joka kerta. Sopi niin bilettämiseen, lenkkeilyyn kuin muuten vain kuunteluunkin.

Moi P, mulle tulee tästä ihan sinä mieleen :D Tätä kappaletta on siis tullut kuunneltua niin yksin kuin muidenkin kanssa ja tästä tulee aika monet baari-illat mieleen, kun ollaan tätä P:n kanssa kuunneltu ja laulettu. Ja ehkä myös tanssittu. On se vaan hyvä biisi.

Tämmöstä bile- ja lenkkeilymusiikkia taas. Alkuun en oikein lämmennyt tälle (nyt jälkeen päin ajateltuna en ymmärrä, että miksi), mutta nyt tää soi yhä useammin ja useammin mun soittolistalla. Varsinkin lenkillä tää on ihan ehdoton!

There's a place I wanna go and a life I wanna know... Tätä tuli kuunneltua hyvin paljon jo ennen Fuengirolaan saapumista. Nuo sanat sitten.. No, jokainen osaa varmaan jo ihan tuosta lauseesta päätellä, minkä takia tämä kappale on löytänyt tiensä tälle listalle.

i>

:D No, onhan ne ihmiset vähän hulluja täällä bilettäessään! 

 

Nämä sanat vain osuu ja uppoaa. Tähän liittyy niin nolo, mutta samaan aikaan todella huvittava tarina ja enempää siitä kertomatta voin vain sanoa, että kuunnelkaa ne sanat ihan huolella ja miettikää, mitä tämä kappale voisi mulle tarkoittaa. Tarina kulki aika lailla samaa rataa kuin laulussakin... Kaikkea sitä.. :) 

Ilmoitusluontoista asiaa ;)

 Mä oon jo aika pitkään (=lähes koko kesän) kitissyt siitä, että mun hiukset on ihan kamalat, ei kerta kaikkiaan minkään väriset ja haluaisin tehdä niille jotakin. Mitään en saanut aikaiseksi ennen eilistä päivää...

Ylempi kuva muutaman viikon takaa, alempi kuva eiliseltä. Hiukset siis lyheni ja tummeni, ai että oon tyytyväinen. Väri tuntuu taas ihan omalta ja paljoa tämän tyytyväisempi en voisi enää olla.

Eilinen päivä oli muutenkin oikein kiva, sillä arvatkaas mitä? Mulla taitaa olla asunto! Kovasti selailin niitä teidän antamia linkkejä ja tuskasteltin Barcelonan hintatasoa, kunnes sitten kävi niin, että hautasin haaveet yksiöstä ja päädyin etsimään kimppakämpän. Niimpä mulla odottelee nyt asunto Plaza Españalla ja kämpästä löytää kaksi espanjalaista kämppistä. Luulisi ainakin, että kielitaito lähtee nousuun, kun joutuu kuuntelemaan espanjaa niin kotona kuin koulussa! 

Niin ja ps, jos joku ei saa mun lärvistä ja kuvista tarpeekseen vielä täällä blogin puolella niin Instagramin puolella kannattaa vilkaista käyttäjänimi jennidue. Sieltä löytyy semmoisiakin kuvia, jotka ei tänne blogin puolelle eksy :)

Feria de Malaga

Kirjoitettu 29.8.

En nyt ihan itsekkään tiedä, että mikä laiskuus muhun on iskenyt, kun pitäisi kirjoittaa aiheesta Malaga. Siellä mä kävin ensimmäisen kerran jo muutama viikko sitten, mutta se kirjoittaminen vaan jäi ja jäi. Nyt viikko sitten siellä tuli käytyä taas ja en oo siitäkään saanut tekstiä aikaiseksi. No, nyt ainakin yritän.

Malagassa alkoi feriat (eli jonkinlaiset karnevaalit tms?) Enriquen keikkaa edeltävänä päivänä ja jo etukäteen olin monesta suusta kuullut, että siellä kannattaisi käydä. Se käynti jäi kuitenkin niissä Enrique hehkutuksissa jonnekkin ajatuksen tasolle, kunnes sitten viikonlopun jälkeen puhuttiin E:n ja P:n kanssa, että jos lähdettäisiin katsomaan, miltä ne feriat sitten näyttää, kun niitä on niin kamalasti kehuttu.

Mun ajatus niistä ferioista oli ehkä vähän väärä – olin ajatellut, että Malaga on ihan täysin koristeltu, siellä on paljon ihmisiä flamencopuvuissa, kaduilla tanssitaan ja joka kohdassa on pieniä kojuja ja luoja ties mitä kaikkea. Osittain mun ajatukset oli ihan oikeat, sillä kyllä niitä flamencopukuja tuli vastaan ja jopa flamencotanssiakin päästiin todistamaan. Oli siellä myös niitä koristeita, mutta ei kadut olleet niin täynnä kuin mitä mä olin odottanut. Tämä siis Malagan keskustassa.

Aikamme siellä keskustassa seikkailtuamme lähdettiin junaan ja mentiin pari pysäkkiä takaisin Fuengirolaan päin eli Victoriakentille. Heti asemalle näkyi kylttejä ”Feria ->” ja niitähän me sitten seurattiin. Kauempana myös näkyi pari maailmanpyörää. Mä luulin, että siellä olisi vain pari huvipuistolaitetta ja loput olisi sitten niitä kojuja, mutta höpö höpö! Suoraan jos sanotaan, niin se koko paikka oli ihan täysin tivolihelvetti. Siellä oli tosi paljon huvipuistolaitteita, musiikkia, valoja, värejä... Ihan älytöntä. En oo ikinä nähnyt missään niin paljon tivolihärpäkkeitä!

Mä itse olisin ehkä kaivannut niitä kojuja enemmän, vaikka olihan siellä oikeasti todella hienon näköistä. Mä en kuitenkaan niitä laitteista innostunut niin paljoa, mutta voin vain kuvitella, miten onnellisia lapset on niistä laitteista... Ainakin itse olisin nuorempana varmaan menny ihan sekaisin niistä kaikista jutuista, mitä siellä oli. Lapsiahan siellä siis riitti ja oli kieltämättä suloista, kun monella tytöllä oli päällä flamencomekot.

Meidän käynti siis oli lähinnä edes takaisin kiertelyä ja vielä ennen pois lähtöä E ja P kävi parissa laitteessa. Mä en itse niin paljon huvipuistolaitteista pidä, joten jäin enemmän kuin mielelläni laukkuvahdiksi. Tunnelma siellä kyllä oli mukava ja olihan tuo reissu nyt ehdottomasti kokemisen arvoinen. Odotukset oli ehkä erilaiset, mutta kivaa meillä oli silti. Huvitti vaan vähän pois lähtiessä, kun vastaan tuli paljon ihmisiä – espanjalaiset olivat vasta tulossa sinne tivolialueelle, kun me tylsät suomalaiset (sarkasmivaroitus) oltiin lähdössä takaisin kotiin suunnitelmissa nukkuminen. Siinä taas huomasi, miten paljon espanjalainen ja suomalainen päivärytmi eroaa toisistaan...

Hauskaa siis oli ja jos joku lukija sattuu joskus eksymään tänne suuntaan Malagan ferioiden aikaan niin suosittelen käymään.