Kirjoitettu 25.8.
Muutama
päivä sitten sovittiin E:n ja V:n kanssa, että lähdetään
käymään lauantaina yhdessä Sohailin linnalla, koska siellä olisi
menossa keskiaikaiset markkinat. Kukaan meistä ei ollut vielä
tuolla Sohaililla käynyt ja koska se nyt kuuluu näihin Fuengirolan
nähtävyyksiin niin pitihän sinne lähteä – ja tietysti ne
keskiaikaiset markkinatkin kuulosti aika hauskoilta.
Minä
olin lauantaina yhdeksään asti saunavuorossa, joten matkaan
lähdettiin vasta kunhn minä olin päässyt töistä. Sohailin linna
ei ole erityisen kaukana meidän työpaikasta, mutta ajateltiin
kuitenkin, että mennään bussilla Miramarille asti ja siitä sitten
kävellään loppumatka. Tietenkään kaikki ei taaskaan mennyt
niinkuin Strömsössä, ensin meinattiin jäädä bussin kyydistä ja
siinä matkalla vasta alettiin miettiä, että miten me edes
kävellään Sohailille. No, pikkuvikoja sellaiset.
Sohailille
sitten löydettiin onneksi ihan helposti, se näkyi niin selvästi
Miramarilta, että vaikea olisi ollut väärään suuntaan lähteä.
Porukkaa sinne oli muutenkin menossa niin paljon, että ihan jo muita
seuraamalla olisi varmasti löytänyt oikeaan paikkaan.
Markkinat
oli tosi hienosti järjestetty. Paikka niiden järjestämiselle oli
juuri sopiva ja olihan siellä kiva tunnelma. Siellä oli siis paljon
erilaisia kojuja, missä myytiin mm. erilaisia käsityötavaroita ja
ruokaa. Ruokakojuja siellä tosiaan riitti melko paljon ja mekin
piipahdettiin syömään eräässä ravintolan tapaisessa. Ihan hyvää
ruokaa sieltä sai, vaikkakin mä en ehkä omaa annostani toista
kertaa ottaisi – mä siis valitsin leivän, jossa oli jotakin
tomaattijuttuja ja kinkkua. Ei mitään kovin erikoista, vaikka ei
pahaa toki ollutkaan.
Syömisen
jälkeen sitten ihan vain kierreltiin ympäriinsä katselemassa, mitä
kaikkea siellä loppujen lopuksi on. Minun oli tarkoitus ostaa
tuliaisia, mutta se sitten vähän jäi, kun ei mitään sopivaa
tuntunut löytyvän ja katseleminen oli loppujen lopuksi kivempaa.
Vielä ennen lähtöä pysähdyttiin istumaan yhteen pienempään
kahvilaan, jossa juotiin marokkolaista teetä. Mä en ole mikään
teen suurkuluttaja, mutta ihan hyvää sekin oli.
Koska
kello oli sen verran paljon lähtiessä, että bussit ei enää
kulkeneet takaisin päin, päätettiin me sitten kävellä. Matkaa
oli siis muutama kilometri ja päätettiin kävellä rantakatua
pitkin, mikä olikin hyvä idea. Maisemat oli nättejä ja ihmisiäkin
oli vielä paljon liikenteessä, joten ihan yksin ei siellä kävelty.
Kaiken kaikkiaan meillä oli mukava ilta, joskin on kyllä
myönnettävä, että ei siellä Sohaililla ihan hirveästi ole
katseltavaa, jos siellä ei ole jotakin tapahtumaa.
:DD Kieltämättä kyllä joukossa vähä jotaki ylimäärästä :Dd
VastaaPoista