Jälkitunnelmat Fuengirolasta

Nyt kun Fuengirola on jo taakse jäänyttä elämää (paitsi hähää eipäs olekaan, harjoitteluraportti on palauttamatta!) niin pikkuhiljaa alkaa olla semmoinen olo, että niihin fiiliksiin ja tuntemuksiin voisi palata sittenkin vielä kerran. Oonhan mä tämmöistä postausta suunnitellut siitä lähtien, kun lähdin sieltä pois, mutta nyt alkaa tuntua siltä, että voisi ehkä jo kirjoittaakin asiasta.

Kuten varmasti kaikki tietää, mä lähdin Fuengirolaan todella nopealla varoitusajalla. Espanjaan oli päästävä ja kun mahdollisuus tuli niin mähän lähdin. Rehellisesti sanottuna, mä en tainnut ihan kamalasti perehtyä siihen, minne minä olin lähdössä ja mitä siellä paikan päällä tapahtuisi. Kyllä mä tiesin, että Fuengirola on Malagan vieressä ja siellä on paljon turisteja, mutta siinäpä mun tiedot oikeastaan olikin. Ne viimeiset pari viikkoa Suomessa oli vähän semmoisia, että mä en oikeastaan edes ajatellut lähtöä. Koko ajan se oli mielessä, mutta mä en vain osannut ajatella, että kohta mä en ihan oikeasti ole enää Suomessa.

Kun kone sitten kesäkuussa rullaili pitkin Malagan kenttää, mä olin innoissani. Tuntui kuin mä olisin tullut kotiin. Hitto vieköön, mä olin Espanjassa! Mun unelmien maassa! Shokki taisi oikeastaan iskeä sitten, kun pääsin hostelliin. Joo, Espanjassa ollaan, mitäs nyt? Mä en osannut mennä minnekkään ja koko Fuengirola tuntui tosi sekavalta. Kävin kuitenkin etsimässä Centron ja taisin istuskella rannalla jonkin aikaa, mutta sitten palasin takaisin hostelliin. Huone oli pieni ja ahdas, en viihtynyt siellä. Yritin ajatella, että työt alkaa seuraavana päivänä, mutta ensimmäinen yö oli silti pahin – mulla oli ikävä kotiin.

Työt sitten alkoi ja no.. Joo, sainhan mä tekemistä. Ainakaan en istunut enää pelkästään hostellissa. Kuitenkin alkuun se oli vähän semmoista sähläämistä, mä en tiennyt, mitä pitää tehdä, en osannut oikein tutustua kehenkään ja vaikka mikään ei varsinaisesti ollut kamalaa niin ei se mitään hauskaakaan ollut. Olo oli harvinaisen orpo ja muutaman kerran mietin, että mitä ihmettä mä täällä oikein teen. Pikkuhiljaa mä rupesin tutustumaan ihmisiin ja voin kyllä sanoa, että se auttoi asioita huomattavasti, mikä nyt ei sinänsä varmaan ole mikään yllätys.

Tälleen jälkeen päin ajateltuna mä olisin voinut tehdä monia asioita toisin, mutta toisaalta taas mä olen ylpeä siitä, että mä ylipäätänsä uskalsin lähteä ja pysyin siellä sen sovitun ajan. Jossain vaiheessa mä huomasin, että pinna rupesi olemaan jatkuvasti kireällä ja jossain vaiheessa tuntui, että olisi vain tehnyt mieli mennä johonkin hiljaiseen paikkaan ja huutaa keuhkot tyhjäksi. Varsinkin alkoholin vaikutuksen alaisena mä sitten kilahtelin kavereille – mä olin kerta kaikkiaan niin stressaantunut ja kaikki tunteet nousi pintaan näinä kertoina. Näistä asioista ollaan kyllä juteltu ja anteeksi olen pyytänyt, mutta koska mä tiedän, että mä olin montakin kertaa idiootti ja hyvin todennäköisesti nämä ihmiset lukee tämän tekstin niin mä vaan haluan sanoa vielä kerran, että anteeksi. Anteeksi ihan oikeasti, en mä ole aina semmoinen pässi.

Mä en missään nimessä sano, että Fuengirolassa olisi ollut ihan kamalaa ja hirveää, päinvastoin. Siellä oli monia tosi hienoja hetkiä ja mä en vaihtaisi tuota kesää mihinkään. Mä opin siellä niin paljon uusia asioita ja löysin itsestäni uusia puolia, ja jatkossa mä tiedän, miten kannattaa tehdä ja miten ei. Ja kuten se mun harjoitteluohjaajakin sanoi, oli oikeasti tosi hyvä, että mä olin Fuengirolassa ensin ja sitten vasta tulin tänne Barcelonaan. Mulle olisi varmasti iskenyt pahemman luokan shokki, jos mä olisin tullut tänne ihan vain suoraan Kuopiosta.

Tietysti itsestään uusien asioiden oppiminen ei ole ainut asia tuossa kesässä vaan mä tutustuin moniin ihaniin ihmisiin. Väittäisinkin, että mun kesä olisi ollut ihan hiton tylsä ilman näitä ihmisiä. Vaikka töissä välillä olikin semmoista, että ei ollut mitään tekemistä niin ainakin siellä oli mukavaa seuraa ja juttujen taso ei ollut aina mitenkään päätä huimaava. Mukavat muistot kuitenkin jäi ja voin sanoa, että teitä kaikkia on ihan kamala ikävä. P, E, T, J, M ja V - kiitos varsinkin teille kuluneesta kesästä.

Kun mä lähdin Fuengirolasta niin mä vakuutin ja vannoin, että mähän en sinne enää palaa, ainakaan ihan lähitulevaisuudessa. Nyt kuitenkin alkaa jo olla vähän toiset ajatukset.. Kyllähän siellä voisi käydä, sitten joskus. Fuengirolaa mulla ei varsinaisesti ole ikävä, enemmän niitä ihmisiä sieltä. Kesään mahtui yhtä ja toista, tuli niin itkettyä kuin naurettua ja vaikka välillä parasta ajanvietettä oli käpertyä omaan sänkyyn tuijottamaan tietokoneelta Serranon perhettä niin kyllä siellä onneksi tuli muutakin tehtyä. Monta asiaa jäi tekemättä, mutta hei – mä olen Espanjassa edelleen ja mikään ei estä mua tekemästä niitä asioita, jotka silloin jäi tekemättä.

Summasummarum ja niin pois päin – kokemuksena työharjoittelu Fuengirolassa oli hieno. Ja mä tekisin sen myös uudestaan. Vaikeita asioita tuli eteen ja varmasti niitä tulee myös täällä, mutta hetkeäkään (ainakaan kovin montaa hetkeä) mä en ole sitä katunut, että matkaan tuli lähdettyä. Ja jos nyt joku siellä ruudun takana miettii, että kannattaisiko lähteä ulkomaille harjoitteluun – lähtekää! Se on varmasti yksi hienoimmista ja opettavaisimmista kokemuksista, mitä voi olla ja ainahan sitä pääsee takaisin Suomeen :)