Ensimmäisten päivien fiiliksiä

Kun mä olin vielä Fuengirolassa ja oli mun viimeinen työviikko, me käytiin jonkinlainen arviointikeskustelu mun harjoitteluohjaajan kanssa. Siitä keskustelusta mulle jäi mieleen mun ohjaajan sanat. ”On se hyvä, että sinä tulit tänne ensin ennen sinne Barcelonaan lähtöä, tämä oli tämmöinen kevyt laskeutuminen Espanjaan ennen niin isoa kaupunkia.”

Mä olin jo silloin hänen kanssaan samaa mieltä, mutta nyt täällä ollessa mun mielipide on vaan vahvistunut. Jos mä olisin tullut tänne suoraan Kuopiosta ilman tuota Fuengirola-kokemusta, mä olisin ihan hukassa.

Hukassa mä oon kyllä nyttenkin. Kyllähän mä tiesin, että Barcelona painii ihan eri sarjassa jonkun Fuengirolan kanssa, mutta kyllä mulla silti on jokin pieni shokin poikanen päässä. Mä en osaa liikkua täällä. Mä en ymmärrä mitä ihmiset puhuu – eikä nyt puhuta edes espanjasta vaan katalaanista. Tuntuu, että mä en kuule täällä mitään muuta, kun tota katalaania!

Entäs nämä mun kämppikset? Toinen ei ole vieläkään ilmaantunut paikalle, toisen kanssa me sanotaan vaan toisillemme hola ja bye. On muuten pikkusen ahdistavaa asua samassa asunnossa tuntemattoman ihmisen kanssa, kun ei ole edes yhteistä kieltä mitä puhua. Joo, kyllähän mä koko ajan opiskelen espanjaa, mutta entäs kun tän tytön äidinkieli on ilmeisesti katalaani?

Mä oon vaan viimeset pari päivää kököttänyt mun huoneessa, poistunut korkeintaan kauppaan. Yritin mä tänään vähän kulkea tuolla ulkona, mutta kun mä koko ajan pelkään, että a) eksyn tai b) joku ryöstää mut. Huomaa, että Savon tyttö on tullut isoon kaupunkiin, kun on näin hukassa..

Vähän harmittaa, että ajatukset on nyt tätä luokkaa, kun tästä mä oon kuitenkin haaveillut niin pitkään kuin mä vaan saatan muistaa. Yritän kuitenkin ajatella, että ehkä tämä tilanne tästä helpottuu, kun koulu alkaa ja pääsee tutustumaan ihmisiin. Sitä ennen kai se vaan pitää etsiä kartta jostain ja lähteä vaan kävelemään tuonne uudestaan ja uudestaan, kai nämä kadut joskus tutuiksi tulee..