Turistit Tallinnassa osa 2

Koska tuo edellinen Tallinna postaus uhkasi venyä turhan pitkäksi, ajattelin jakaa tämän postauksen kahteen osaan. Ei tuo reissu nimittäin suinkaan vielä Õllesummeriin ja Hurtsiin loppunut.

Me oltiin jo etukäteen päätetty, että kerta Tallinnaan ollaan tultu niin sieltä ei kyllä rynnätä seuraavana päivänä kotiin. Niimpä me päätettiin seuraavana päivänä lähteä vielä vähän seikkailemaan Tallinnan keskustaan ja tarkemmin sanottuna Virukeskukseen ja Vanhaan kaupunkiin. Myönnettäköön, että tässä suhteessa olin vähän huono bloggaaja, en ottanut pahemmin kuvia. Mielessä kyllä kävi, mutta jotenkin sitä vain kerrankin halusi keskittyä enemmän siihen paikkojen katseluun ihan omin silmin eikä vain kameran linssin lävitse.

Mä en ollut pakannut paljon yhtään vaatetta mukaan (pieni laukku), joten kun se joku urpo edellisenä heitteli kaljat mun päälle, piti mun käydä ostamassa joku uusi neule. Semmoinen onneksi löytyi heti New Yorkerista ja päästiin sitten kiertelemään muitakin kauppoja. Jo ennen kauppojen kiertämistä oli kuitenkin tapahtunut jotain, mikä mua jäi ärsyttämään ihan älyttömän paljon. Oltiin tultu bussista ja menossa kohti Virukeskusta, kun joku epämääräisen näköinen mies pyöri siinä meidän lähistöllä. Se katseli meitä tosi pitkään, hivuttautui koko ajan lähemmäksi ja yhtäkkiä se mies käveli mun vierestä ja yritti napata mun laukun. Mä olin onneksi varautunut tähän ja puristin koko ajan laukusta tosi kovasti kiinni niin se mies ei onnistunut yrityksessään. Ärsyttämään kyllä jäi, mutta ajattelin, että ei noin kävisi uudestaan.

Myöhemmin etsittiin ruokapaikkaa ja päädyttiin loppujen lopuksi (taas) Hesburgeriin. Porukkaa oli ja ikävä kyllä saatiin huomata, että se aiempi mies oli norkoilemassa Hesburgerin ulkopuolella. Kun me mentiin sisälle niin se mies tuli perässä. Mentiin kassoille ja mietittiin, mitä tilataan ja se mies koko ajan norkoili meidän lähellä ja tuijotti meitä ihan suoraan, mutisten samalla jotain venäjäksi. Osoittelikin meitä vähän väliä ja jatkoi sitä venäjänkielistä höpinää. Se kierteli ja kaarteli siinä lähistöllä ja loppujen lopuksi me ei uskallettu vielä tilata mitään, kun ajateltiin, että se mies nappaa meiltä joko kukkaron tai laukun, kun tilataan jotain. Lähdettiin siis pois.

Siirryttiin tällä kertaa McDonaldsiin, mutta koska siellä oli niin paljon ihmisiä, päädyttiin takaisin Hesburgeriin. Se mies oli siellä edelleen, joten käyntiin norkoilemassa pihalla ja eiköhän sitten huomattu, että se mies lähti seuraamaan. Kierreltiin ja kaarreltiin vähän missä sattuu ja sitten livahdettiin takaisin Hesbugeriin, kun oltiin eksytetty se mies jonnekkin. Vähän kyllä oikeasti pelotti, koska se mies näytti siltä, että vetäisee vaikka puukon taskustaan. Ei onneksi tuon episodin jälkeen enää kyseistä miestä nähty uudestaan.

Lopulta päädyttiin sitten takaisin kämpälle, mutta lähdettiin myöhemmin uudestaan seikkailemaan keskustaan ja tällä kertaa päätettiin käydä katsomassa seuraavan aamun reitti satamaan. Siinä seikkaillessa sitten satuttiin löytämään myös Super-Alko ja vaikka mä en henkilökohtaisesti pidäkkään siitä, että blogeissa hehkutetaan alkoholia niin tää on taas sarjassamme Jenni evottaa ja tätä tarinaa ei vaan voi jättää pois. Mä alunperin ajattelin, että käydään vain pyörähtämässä ihan huvikseen kyseisessä kaupassa, mutta kun tajusin taas, miten halpaa siellä on, mä halusin jotain myös ostaa. Yksi näistä ostoksista sitten oli siiderilaatikko. Ensin en meinanut ottaa sitä mukaan, koska asiassa oli kolme muttaa: a) millä mä raahaan sen kämpälle b) millä mä raahaan sen laivaan ja Helsinkiin c) millä mä raahaan sen Kuopioon? No, hätä keinot keksii ja hienosti kannoin siiderini ensin Alkosta keskustaan bussipysäkille, istuin laatikkoni kanssa bussissa ja vielä kotipysäkiltä kämpälle jaksoin raahata pientä vauvaani. Kädet huusi hoosiannaa kämpälle päästyä, mutta tuon reissun jälkeen lähdettiin vielä kauppaan, joten en jäänyt murehtimaan, miten raahaisin laatikon kotiin.

Kuten jo todettua, hätä keinot keksii. Siiderilaatikon heitin matkalaukkuun, vaatteet puolestaan käsilaukkuun. Voin kertoa, että paluumatka oli ihan älyttömän tuskallinen, kun tavarat painoi enemmän kuin laki salli, se siiderilaatikko kun ei ollut mun ainoa ostos tuon reissun aikana. Takaisin kuitenkin päästiin ja Helsingin päässä sain taas norkoilla aikani ennen bussin lähtöä takaisin kohti kotia. Jotenkin sen ajan kuitenkin sai kulutettua ja kotimatka pääsi alkamaan. Vähän Kuopiossa jo meinasi väsyttää kaiken tuon säätämisen jälkeen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin – Virossa oli kivaa ja olisi tehnyt mieli lähteä kesän aikana sinne uudestaankin, mutta se nyt sitten vähän jäi. Katsellaan ensi kesänä uudestaan.

Sattuiko joku muukin olemaan noilla kyseisillä festareilla tänä kesänä?

Kun koulumotivaatiota ei ole

Viime syksy ja talvi oli koulun osalta mulla melkoista pelleilyä, kiitos Barcelonan. Tunteja oli vähän miten sattuu ja koska opettajat eivät mua ja E:tä tunnistaneet, eivätkä osanneet meidän perään kysellä, ei kaikilla tunneilla tullut käytyä. Kun tuommoiseen menoon tottui, voin kertoa, että motivaatio ei ollut ihan huipussaan sitten Suomessakaan. Jotenkin mä kuitenkin rämmin kevään loppuun asti ja kesälomalle pääsy oli helpotus, koska ensimmäistä kertaa vuosiin, mulla ei ollut kesätöitä, sain ihan vain lomailla. No, toki oli ne kesäkurssit, mutta ajattelin koko ajan, että mä teen sitten joskus ennen kuin loma loppuu.

Kesä meni, koulu alkoi. Miltäs koulu on nyt sitten syksyllä maistunut?

Ihan rehellisesti sanottuna, iltaisin ahdistaa rueta nukkumaan, kun tietää, että seuraavana päivänä on koulua ja aamuisin herätyskellon soitua jään vaan makaamaan hetkeksi sänkyyn ja mietin, että viitsisinkö tänäänkin olla kotona tai skipata edes jonkun tunnin.

Mitään motivaatiota ei siis yksinkertaisesti ole. Tämä motivaation puute on sitten ihan monen tekijän summa ja en oikein itsekkään tiedä, mistä tätä ongelmaa lähtisi purkamaan. Suurin ongelma on ehkä se, että tekemistä on todella paljon. Koska olin viime syksyn poissa, minulla on paljon toisen vuoden kursseja tekemättä. Tällä hetkellä minulla on mm. taloushallintoa ja ruotsia, jotka tuntuvat ihan ylitsepääsemättömillä, koska en vain osaa.

Tästä päästäänkin seuraavaan aiheeseen: en vain osaa. Kaikki matematiikkaan vähänkään liittyvät kurssit menee ihan penkin alle. Jollain ihmeen konstilla sain ekana vuonna talousmatikan kurssin läpi, mutta viime keväänä sitten tuli kannattavuus ja hinnoittelu, jonka tenttiä en edes uskaltanut keväällä tehdä. Nyt sitten en enää muista siitä mitään ja tentti on edelleen tekemättä. Tässä jaksossa on myös sitä jo edellä mainittua taloushallintoa ja kansantaloutta, enkä minä ymmärrä niilläkään kursseilla mitään. En oikeastaan jaksa edes yrittää, kun en ymmärrä, vaikka yrittäisin.

Sitten on ne rästikurssit ja -tentit. Kursseja pitäisi jouluun mennessä tehdä itsenäisesti ainakin viisi, tenttejä puolestaan on rästissä kolme. Kaikki kolme rästitenttiä on todella vaikeita ja kahta niistä olen kokeillut jo kaksi kertaa ja nyt on enää viimeiset suorituskerrat jäljellä, muuten menee kurssit uusiksi.

Yksi näistä kolmesta rästitentistä on espanja. Kyllä, luit oikein, espanja. Mä en pääse sitä hemmetin kurssia läpi, en sitten mitenkään. Tällä viikolla kävin sen uusimassa ja tänään tuli opelta viesti, että sori, ei mennyt läpi, millon teet uudestaan.

Stressiä lisää myös se, että Savoniassa restonomien koulutusohjelman opetussuunnitelma muuttui ja tämän vuoden aikana pitäisi saada tehtyä nuo toisen vuoden kurssit, koska niitä ei myöhemmin enää järjestetä semmoisena, että ne kävisi meidän vuosikurssin opetussuunnitelmaan.

Tässä kaikessa päästäänkin sitten siihen, että mun tekisi mieli lopettaa koko koulu. Moneen kertaan olenkin todennut, että jos minulla olisi joku varasuunnitelma niin olisin jo lopettanut. Mutta kun ei ole töitä tai toista koulua ja opintolainaakin on, niin ei sitä voi vaan marssia kansliaan ja kirjoittaa erolappua.

Kaikki nuo kurssijutut ei ole syypäitä tähän motivaation lopahtamiseen vaan myös se, että tällä hetkellä koko koulutus tuntuu ihan hölynpölyltä ja ihan turhalta. Mä oon kuullut ihan liikaa viime aikoina siitä, miten restoilla ei ole oikeasti ole töitä ja onhan tuo tullut itsekkin todettua, että vaikka töitä oon hakenut joulukuusta lähtien niin työhaastatteluita on kertynyt vain neljä, mutta töitä ei ole irronnut. Vähän pistää miettimään, että mikähän se tilanne on sen jälkeen, kun tuosta koulusta saa paperit pois.

Kyllä mä tämän koulun loppuun ajattelin käydä ja yritän ajatella, että keväällä helpottaa (no, helpottaa ja helpottaa, sitten alkaa opparistressi entistä pahempana). Ehkä se kadonnut motivaatio palailee joskus takaisin.

Turistit Tallinnassa osa 1

Ennenkuin olin edes Espanjasta kotiutunut, oli jo kaksi seuraavaa reissua tiedossa. Toinen näistä oli jo aikaisemmin mainittu Irlannin matka ja toinen puolestaan Virossa seikkailu. Viron tilalle oltiin mietitty myös Sveitsiä ja Poria. Ai miksi näitä paikkoja? No kun minä ja matkailukaverini J haluttiin lähteä katsomaan Hurtsia ja nämä nyt olivat sopivat vaihtoehdot. Sveitsi oli listalla pitkään, mutta se ei sitten aikataulullisesti käynyt meille. Seuraavaksi mietittiin Poria, mutta sitten tajuttiin, että Hurts esiintyy myös Virossa ja liput niille festareille olisi paljon halvemmat. Koska Onnibussi kulkee, laivamatka Helsinki-Tallinna välillä ei paljoa maksa ja mun isovanhemmilla on asunto Tallinnassa, päätettiin, että lähdetään Tallinnaan, eikä Poriin.

Matkaan lähdettiin siis 10. heinäkuuta, minä hilasin ensin itseni Kuopiosta Helsinkiin ja hengailin aikani itsekseni Helsingin juna-asemalla. Kerkesin siinä välissä nähdä yhtä lapsuudenaikaista kaverianikin ja käydä testaamassa Burger Kingin, kunnes sitten J:kin saapui paikalle. Heti ensimmäisenä otettiin nokka kohti Länsiterminaalia, jossa päästiinkin samantien hakemaan liput ja päästiin laivaan. Matka Tallinnaan sujui Silja Europalla ja vaikka laivalla olikin kivaa, kieltämättä kivaa olisi myös ollut jäädä sinne laivalle yöksi, mutta me kuitenkin lähdettiin laivasta pois heti kun oltiin rantauduttu Tallinaan. Siitä alkoikin sitten ensimmäinen jännitys näytelmä, koska ei oltu varmoja, miten me oikein sinne mummon ja ukin asunnolle päästään.

Pieni jännitysnäytelmä oli jälleen kerran tämäkin matka, mutta ei siitä sen enempää. Sen verran kuitenkin sanon, että jatkossa käytän ihan vain niitä Tallinnan keltaisia takseja, mustiin en astu toista kertaa, vaikka mitään pahaa ei tapahtunutkaan. Päästiin siis perille ja melkeimpä heti mentiinkin jo nukkumaan, koska päivä oli ollut pitkä. Aamu oli sitten taas omanlaisensa seikkailu – meillä ei ollut ruokaa kämpällä, joten mentiin tien toiselle puolelle pieneen kauppaan. Se koko kauppa oli ihan taatusti joku muinaismuisto Neuvostoliitosta, siellä ei myyty mitään muuta kuin venäläisiä tavaroita, myyjätkin puhui venäjää keskenään, eikä me osattu ostaa sieltä muuta kuin vettä. Tultiin kämpälle ja tehtiin uusi sotasuunnitelma – jonkin matkan päässä pitäisi olla isompi kauppa, joten sinne vaan seikkailemaan. Kauppa löytyi ja voi sitä riemua, kun löytyi myös ruokaa! Matkalla löydettiin myös bussipysäkki ja onnistuttiin selvittämään bussiaikataulut.

Sinne kauppaan päädyttiin myös uudestaan – oltiin muisteltu meidän hienoja kylttejä Berliinissä ja päätettiin sitten, että semmoiset pitää askarrella uudestaan! Voi niitä ihmisten ilmeitä, kun me hihiteltiin kaupan askarteluosastolla ja osteltiin pahveja ja tusseja..

Illemmalla oli sitten tarkoitus lähteä kohti Õllesummeria ja Laululavaa. Vähän epäselvää oli, että miten sinne mennään, mutta hypättiin kuitenkin bussin kyytiin ja lähdettiin Virukeskukseen. Virukeskuksesta puolestaan ostettiin kolmen päivän (J saa muistuttaa, jos olikin vähemmän noita päiviä) bussiliput ja hypättiin seuraavaan bussiin, jonka oli tarkoitus mennä Laululavalle. Netistä oltiin onneksi saatu katsottua, että miten sinne pitäisi suurinpiirtein päästä. Porukkaa oli kuitenkin sen verran paljon, että jäätiin samassa kohtaa muiden kanssa pois ja päästiin käpsyttelemään oikeaan paikkaan. Festarialueella olisi toki ollut muutakin katsottavaa, mutta päädyttiin kuitenkin odottelemaan päälavan aukeamista. Päälavalle pääsi kahta eri reittiä ja me mentiin sille puolelle, missä oli vähemmän porukkaa – saatiin myös kuulla, että toisella puolella olijat oli odotelleet jo aamusta alkaen. Niiden piti päästä ensimmäisenä sinne alueelle, mutta loppujen lopuksi me päästiin ihan samaan aikaan ja me oltiin J:n kanssa eturivissä odottelemassa keikan alkua – ei olla ikinä oltu niin hyvillä paikoilla Hurtsin keikalla!

Ennen Hurtsin aloittamista joku virolainen bändi esiintyi ja kuunneltiin kyllä sekin keikka, mutta varsinainen hupi alkoi sitten myöhemmin. Hurtsia odotellessa mä meinasin jäätyä pystyyn (nimim. kannattaa laittaa shortsit jalkaan kylmällä säällä meren rannalla) ja joku heitti myös oluet mun päälle. Ennen Hurtsin aloittamista lavan eteen ryntäsi myös toimittajia ja koska meillä oli ne Suomi – kyltit, kaikki tulivat ottamaan kuvia myös meistä. Jos joku on siis sattunut näkemään kaksi suomalaista urpoa virolaisissa lehdissä heinäkuussa niin me ne oltiin! Lopulta keikka sitten alkoi ja en voi kuin sanoa, että Theo on ihana, Adam on ihana, Hurts on ihana. Theo huomasi meidät kyltteinemme pariinkin kertaan ja tällä kertaa J onnistui myös nappaamaan Theon heittämän ruutun – neljäs kerta toden sanoo! Keikan jälkeen oltiin siis ihan jossain seitsemännessä taivaassa ja ei jaksanut edes huolettaa, miten päästäisiin kotiin. Ei ennenkuin oltiin taksi”jonossa”.

Siitä jonottamisestahan ei meinannut tulla yhtään mitään, kaikki juoksi meidän ohi, ottivat taksin suoraan meidän nenän edestä ja jossain vaiheessa mun olisi tehnyt mieli vaan istua maahan vollottamaan, kun tilanne näytti vieläkin epätoivoisemmalta kuin Marbellassa vuotta aikaisemmin Enrique Iglesiaksen keikan jälkeen. Lopulta saatiin taksi ja kuskikin oli ihan älyttömän mukava, mutta kyseinen kuski ei tiennyt, missä meidän pitäisi jäädä kyydistä. Siellä pimeässä sitten etsittiin oikeaa osoitetta, mutta onneksi oltiin ajeltu bussilla tuota väliä jo niin paljon, että osattiin sanoa, missä suurinpiirtein pitäisi pysähtyä. Oikea paikka lopulta löytyi, päästiin kämpälle ja pienten hehkutusten jälkeen nukkumaan. Päivä oli ollut mitä mainioin ja keikka ihan paras.

Seikkailu Charles de Gaullessa

Tämä postaus on kirjoitettu osittain kesäkuussa Charles de Gaullen kentällä ja osittain pari kuukautta myöhemmin kotona oman koneen ääressä, joten jos aikamuodot tai jokin muu töksähtelee kamalasti, siinä on selitys asialle. Yritin kyllä lukea tuon läpi, että se kuulostaisi järkevältä, mutta nojoo..

Päivän note to self: kierrä Pariisi kaukaa. Todella kaukaa.

Kun me varattiin lennot, mua vähän arvelutti tieto siitä, että lennetään Malagaan Pariisin ja nimenomaa Charles de Gaullen kautta. Mä olin kuullut paljon tarinoita kyseistä kentästä, niin positiivista kuin negatiivistä. Ehkä enemmän sitä negatiivistä. Ajattelin kuitenkin, että ehkä se ei ole niin paha, ehkä siellä ei eksy ja ehkä se on parempi kuin miltä kuulostaa.

As if.

Lento Helsingistä Pariisiin meni hyvin. D-terminaalista F-terminaaliin päästiin (pienen seikkailun jälkeen) hyvin, mutta sitten alkoi turhauttaa. Kauppoja ei oikein ollut, ruokaa ei saanut mistään, ei myöskään juomista. Vessat haisi ihan kamalalta. No, matkailu avartaa ja niin päin pois, joten siellä sitä kökötettiin. Päästiin kuitenkin myös Malagaan ja kaikki oli hyvin. Pariisi unohdettiin hetkeksi.

Sitten koitti lähtöpäivä. Mua kyrsi jo valmiiksi ajatus noin 30 tunnin matkasta ja asiaa ei auttanut meidän matka Benalmadenasta Malagaan, kun kuski totesi, että Ranskassa on muuten alkanut lennonjohdon lakko ja osa lennoista on peruttu. Siinä kohtaa alko ekan kerran vähän jännittää ja jännitys vaan kasvoi, kun päästiin kentälle ja heti ensimmäisenä tuli kuulutus "Ranskassa lakkoillaan, olkaa hyvä ja tarkistakaa lentoyhtiöltänne lentonne tiedot". Minä soitin E:lle ja M:lle Suomeen, pyysin katselemaan netistä tilannetta ja kipitin sitten Air Europan tiskille ja kyselin tilannetta. Everything is fine, your flights are not cancelled.

Päästiin siis Pariisiin, löydettiin tiemme F:stä D:hen ja sitten tajuttiin, että mehän ei saada tehdä check-iniä kuin vasta aamuyöstä (CDG:llä oltiin joskus kymmenen maissa illalla, lento lähti seitsemältä aamulla). Infopisteessä kuitenkin sanottiin vielä kahteen kertaan, että saadaan mennä norkoilemaan yöksi check-inin alueelle, siellä olisi kuulema myös turvallisempaa, kun sinne ei enää yöllä pääse noin vain. Siellä sit maattiin onnellisena sohvalla, mä olin ostanut kirjankin itselleni ja ajattelin, että meneehän se yö näinkin. Syömistäkin oltiin yritetty hakea ja minä olin omilla ranskan taidoillani yrittänyt saada ostettua jostain pienestä kioskista sämpylät, mutta eihän siitä mitään tullut. En tiedä, mitä mä lopulta tilasin, mutta jotkut sämpylät sentään saatiin. Vaikka eihän ne todellakaan koko yötä nälkää poissa pitäneet.. Jossain vaiheessa samaan paikkaan tupsahti koneellinen suomalaisia, niitten lento oli peruttu. Jännitys nosti päätään - peruttiinko se lento sen lakon takia? Ei ollut kuitenkaan kyse siitä vaan lentokoneessa oli tekninen vika ja näinollen se koneellinen suomalaisia jäi myös CDG:lle jumiin.

Kaikki oli meidän osalta kuitenki hyvin, kunnes vartija tuli karjasemaan (kirjaimmellisesti), että ei saada olla siellä missä ollaan, ulos vaan. Lähdettiin sitten sieltä alueelta vähän tyhmänä pois, koska alunperin siellä sai olla. Myöhemmin kuultiin, että joitakin suomalaisia oli jopa uhattu poliisilla, jos ne ei lähde sieltä pois. Siirryttiin sitten muualle, mutta kun kentällä on edelleen se koneellinen suomalaisia ja monia muita, joiden lennot on peruttu niin penkkitila oli vähissä. Kaikki kaupat oli kiinni ja myöhemmin myös vessat laitettiin lukkoon. Ihan uskomatonta.

Vähän jo itketti ja nauratti, kun kaikki suomalaiset maattiin samalla penkkirevillä, osa jaksoi taistella ”Finnairin” infopisteen kanssa yli puolille öin hotellipaikasta (koska siellä oli se lakko, kaikki hotellit ja hostellit oli täynnä, mihinkään ei päässyt). Oli kamalan kylmä, meidän ohitse meni ehkä sata kertaa samat kaksi koditonta ja kieltämättä olo ei ollut sellainen, että tekisi mieli kamalasti nukkua, kun tavarat oli kuitenkin siinä vieressä koko ajan ja niitä ei haluttu jättää vartioimatta. Aamuyöstä sitten viimein päästiin takaisin check-inin alueelle ja päästiin takaisin sohville, mutta mulla ei ainakaan tullut nukkumisesta vieläkään mitään. Kun sitten en ollut syönyt enkä juonut enkä myöskään nukkunut niin olo alkoi olla todella kiukkuinen siinä vaiheessa, kun sitä check-iniä saattoi rueta tekemään.

Saatiin kuitenkin tehtyä check-in sekä turvatarkastus, porttikin löytyi sitten lopulta ihan nopeasti. Finnairin kone oli pieni ja kylmä, mutta pysyi ilmassa ja me päästiin onnellisesti, mutta väsyneesti takaisin Suomeen. Toki nämä asiat olisi voinut tapahtua ihan millä tahansa muullakin kentällä, mutta mulle jäi kyllä niin kylmä kuva koko CDG:stä, että en taatusti sitä kautta lennä jatkossa, jos ei ihan pakko ole.

Oottekos te seikkaileet CDG:ssä, oliko millainen kokemus? Muhun saa valaa uskoa siitä, että tuolle kentälle voi antaa vielä toisen mahdollisuuden!