Ennenkuin olin edes Espanjasta
kotiutunut, oli jo kaksi seuraavaa reissua tiedossa. Toinen näistä
oli jo aikaisemmin mainittu Irlannin matka ja toinen puolestaan
Virossa seikkailu. Viron tilalle oltiin mietitty myös Sveitsiä ja
Poria. Ai miksi näitä paikkoja? No kun minä ja matkailukaverini J
haluttiin lähteä katsomaan Hurtsia ja nämä nyt olivat sopivat
vaihtoehdot. Sveitsi oli listalla pitkään, mutta se ei sitten
aikataulullisesti käynyt meille. Seuraavaksi mietittiin Poria, mutta
sitten tajuttiin, että Hurts esiintyy myös Virossa ja liput niille
festareille olisi paljon halvemmat. Koska Onnibussi kulkee,
laivamatka Helsinki-Tallinna välillä ei paljoa maksa ja mun
isovanhemmilla on asunto Tallinnassa, päätettiin, että lähdetään
Tallinnaan, eikä Poriin.
Matkaan lähdettiin siis 10.
heinäkuuta, minä hilasin ensin itseni Kuopiosta Helsinkiin ja
hengailin aikani itsekseni Helsingin juna-asemalla. Kerkesin siinä
välissä nähdä yhtä lapsuudenaikaista kaverianikin ja käydä
testaamassa Burger Kingin, kunnes sitten J:kin saapui paikalle. Heti
ensimmäisenä otettiin nokka kohti Länsiterminaalia, jossa
päästiinkin samantien hakemaan liput ja päästiin laivaan. Matka
Tallinnaan sujui Silja Europalla ja vaikka laivalla olikin kivaa,
kieltämättä kivaa olisi myös ollut jäädä sinne laivalle yöksi,
mutta me kuitenkin lähdettiin laivasta pois heti kun oltiin
rantauduttu Tallinaan. Siitä alkoikin sitten ensimmäinen jännitys
näytelmä, koska ei oltu varmoja, miten me oikein sinne mummon ja
ukin asunnolle päästään.
Pieni jännitysnäytelmä oli jälleen
kerran tämäkin matka, mutta ei siitä sen enempää. Sen verran
kuitenkin sanon, että jatkossa käytän ihan vain niitä Tallinnan
keltaisia takseja, mustiin en astu toista kertaa, vaikka mitään
pahaa ei tapahtunutkaan. Päästiin siis perille ja melkeimpä heti
mentiinkin jo nukkumaan, koska päivä oli ollut pitkä. Aamu oli
sitten taas omanlaisensa seikkailu – meillä ei ollut ruokaa
kämpällä, joten mentiin tien toiselle puolelle pieneen kauppaan.
Se koko kauppa oli ihan taatusti joku muinaismuisto Neuvostoliitosta,
siellä ei myyty mitään muuta kuin venäläisiä tavaroita,
myyjätkin puhui venäjää keskenään, eikä me osattu ostaa sieltä
muuta kuin vettä. Tultiin kämpälle ja tehtiin uusi sotasuunnitelma
– jonkin matkan päässä pitäisi olla isompi kauppa, joten sinne
vaan seikkailemaan. Kauppa löytyi ja voi sitä riemua, kun löytyi
myös ruokaa! Matkalla löydettiin myös bussipysäkki ja
onnistuttiin selvittämään bussiaikataulut.
Sinne kauppaan päädyttiin myös
uudestaan – oltiin muisteltu meidän hienoja kylttejä Berliinissä
ja päätettiin sitten, että semmoiset pitää askarrella uudestaan!
Voi niitä ihmisten ilmeitä, kun me hihiteltiin kaupan
askarteluosastolla ja osteltiin pahveja ja tusseja..
Illemmalla oli sitten tarkoitus lähteä
kohti Õllesummeria ja Laululavaa. Vähän epäselvää oli, että
miten sinne mennään, mutta hypättiin kuitenkin bussin kyytiin ja
lähdettiin Virukeskukseen. Virukeskuksesta puolestaan ostettiin
kolmen päivän (J saa muistuttaa, jos olikin vähemmän noita
päiviä) bussiliput ja hypättiin seuraavaan bussiin, jonka oli
tarkoitus mennä Laululavalle. Netistä oltiin onneksi saatu
katsottua, että miten sinne pitäisi suurinpiirtein päästä.
Porukkaa oli kuitenkin sen verran paljon, että jäätiin samassa
kohtaa muiden kanssa pois ja päästiin käpsyttelemään oikeaan
paikkaan. Festarialueella olisi toki ollut muutakin katsottavaa,
mutta päädyttiin kuitenkin odottelemaan päälavan aukeamista.
Päälavalle pääsi kahta eri reittiä ja me mentiin sille puolelle,
missä oli vähemmän porukkaa – saatiin myös kuulla, että
toisella puolella olijat oli odotelleet jo aamusta alkaen. Niiden
piti päästä ensimmäisenä sinne alueelle, mutta loppujen lopuksi
me päästiin ihan samaan aikaan ja me oltiin J:n kanssa eturivissä
odottelemassa keikan alkua – ei olla ikinä oltu niin hyvillä
paikoilla Hurtsin keikalla!
Ennen Hurtsin aloittamista joku
virolainen bändi esiintyi ja kuunneltiin kyllä sekin keikka, mutta
varsinainen hupi alkoi sitten myöhemmin. Hurtsia odotellessa mä
meinasin jäätyä pystyyn (nimim. kannattaa laittaa shortsit jalkaan
kylmällä säällä meren rannalla) ja joku heitti myös oluet mun
päälle. Ennen Hurtsin aloittamista lavan eteen ryntäsi myös
toimittajia ja koska meillä oli ne Suomi – kyltit, kaikki
tulivat ottamaan kuvia myös meistä. Jos joku on siis sattunut
näkemään kaksi suomalaista urpoa virolaisissa lehdissä
heinäkuussa niin me ne oltiin! Lopulta keikka sitten alkoi ja en voi
kuin sanoa, että Theo on ihana, Adam on ihana, Hurts on ihana. Theo
huomasi meidät kyltteinemme pariinkin kertaan ja tällä kertaa J
onnistui myös nappaamaan Theon heittämän ruutun – neljäs kerta
toden sanoo! Keikan jälkeen oltiin siis ihan jossain seitsemännessä
taivaassa ja ei jaksanut edes huolettaa, miten päästäisiin kotiin.
Ei ennenkuin oltiin taksi”jonossa”.
Siitä
jonottamisestahan ei meinannut tulla yhtään mitään, kaikki juoksi
meidän ohi, ottivat taksin suoraan meidän nenän edestä ja jossain
vaiheessa mun olisi tehnyt mieli vaan istua maahan vollottamaan, kun
tilanne näytti vieläkin epätoivoisemmalta kuin Marbellassa vuotta
aikaisemmin Enrique Iglesiaksen keikan jälkeen. Lopulta saatiin
taksi ja kuskikin oli ihan älyttömän mukava, mutta kyseinen kuski
ei tiennyt, missä meidän pitäisi jäädä kyydistä. Siellä
pimeässä sitten etsittiin oikeaa osoitetta, mutta onneksi oltiin
ajeltu bussilla tuota väliä jo niin paljon, että osattiin sanoa,
missä suurinpiirtein pitäisi pysähtyä. Oikea paikka lopulta
löytyi, päästiin kämpälle ja pienten hehkutusten jälkeen
nukkumaan. Päivä oli ollut mitä mainioin ja keikka ihan paras.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti