tiistai 23. syyskuuta 2014

Turistit Tallinnassa osa 1

Ennenkuin olin edes Espanjasta kotiutunut, oli jo kaksi seuraavaa reissua tiedossa. Toinen näistä oli jo aikaisemmin mainittu Irlannin matka ja toinen puolestaan Virossa seikkailu. Viron tilalle oltiin mietitty myös Sveitsiä ja Poria. Ai miksi näitä paikkoja? No kun minä ja matkailukaverini J haluttiin lähteä katsomaan Hurtsia ja nämä nyt olivat sopivat vaihtoehdot. Sveitsi oli listalla pitkään, mutta se ei sitten aikataulullisesti käynyt meille. Seuraavaksi mietittiin Poria, mutta sitten tajuttiin, että Hurts esiintyy myös Virossa ja liput niille festareille olisi paljon halvemmat. Koska Onnibussi kulkee, laivamatka Helsinki-Tallinna välillä ei paljoa maksa ja mun isovanhemmilla on asunto Tallinnassa, päätettiin, että lähdetään Tallinnaan, eikä Poriin.


Matkaan lähdettiin siis 10. heinäkuuta, minä hilasin ensin itseni Kuopiosta Helsinkiin ja hengailin aikani itsekseni Helsingin juna-asemalla. Kerkesin siinä välissä nähdä yhtä lapsuudenaikaista kaverianikin ja käydä testaamassa Burger Kingin, kunnes sitten J:kin saapui paikalle. Heti ensimmäisenä otettiin nokka kohti Länsiterminaalia, jossa päästiinkin samantien hakemaan liput ja päästiin laivaan. Matka Tallinnaan sujui Silja Europalla ja vaikka laivalla olikin kivaa, kieltämättä kivaa olisi myös ollut jäädä sinne laivalle yöksi, mutta me kuitenkin lähdettiin laivasta pois heti kun oltiin rantauduttu Tallinaan. Siitä alkoikin sitten ensimmäinen jännitys näytelmä, koska ei oltu varmoja, miten me oikein sinne mummon ja ukin asunnolle päästään.

Pieni jännitysnäytelmä oli jälleen kerran tämäkin matka, mutta ei siitä sen enempää. Sen verran kuitenkin sanon, että jatkossa käytän ihan vain niitä Tallinnan keltaisia takseja, mustiin en astu toista kertaa, vaikka mitään pahaa ei tapahtunutkaan. Päästiin siis perille ja melkeimpä heti mentiinkin jo nukkumaan, koska päivä oli ollut pitkä. Aamu oli sitten taas omanlaisensa seikkailu – meillä ei ollut ruokaa kämpällä, joten mentiin tien toiselle puolelle pieneen kauppaan. Se koko kauppa oli ihan taatusti joku muinaismuisto Neuvostoliitosta, siellä ei myyty mitään muuta kuin venäläisiä tavaroita, myyjätkin puhui venäjää keskenään, eikä me osattu ostaa sieltä muuta kuin vettä. Tultiin kämpälle ja tehtiin uusi sotasuunnitelma – jonkin matkan päässä pitäisi olla isompi kauppa, joten sinne vaan seikkailemaan. Kauppa löytyi ja voi sitä riemua, kun löytyi myös ruokaa! Matkalla löydettiin myös bussipysäkki ja onnistuttiin selvittämään bussiaikataulut.




Sinne kauppaan päädyttiin myös uudestaan – oltiin muisteltu meidän hienoja kylttejä Berliinissä ja päätettiin sitten, että semmoiset pitää askarrella uudestaan! Voi niitä ihmisten ilmeitä, kun me hihiteltiin kaupan askarteluosastolla ja osteltiin pahveja ja tusseja..

Illemmalla oli sitten tarkoitus lähteä kohti Õllesummeria ja Laululavaa. Vähän epäselvää oli, että miten sinne mennään, mutta hypättiin kuitenkin bussin kyytiin ja lähdettiin Virukeskukseen. Virukeskuksesta puolestaan ostettiin kolmen päivän (J saa muistuttaa, jos olikin vähemmän noita päiviä) bussiliput ja hypättiin seuraavaan bussiin, jonka oli tarkoitus mennä Laululavalle. Netistä oltiin onneksi saatu katsottua, että miten sinne pitäisi suurinpiirtein päästä. Porukkaa oli kuitenkin sen verran paljon, että jäätiin samassa kohtaa muiden kanssa pois ja päästiin käpsyttelemään oikeaan paikkaan. Festarialueella olisi toki ollut muutakin katsottavaa, mutta päädyttiin kuitenkin odottelemaan päälavan aukeamista. Päälavalle pääsi kahta eri reittiä ja me mentiin sille puolelle, missä oli vähemmän porukkaa – saatiin myös kuulla, että toisella puolella olijat oli odotelleet jo aamusta alkaen. Niiden piti päästä ensimmäisenä sinne alueelle, mutta loppujen lopuksi me päästiin ihan samaan aikaan ja me oltiin J:n kanssa eturivissä odottelemassa keikan alkua – ei olla ikinä oltu niin hyvillä paikoilla Hurtsin keikalla!


Ennen Hurtsin aloittamista joku virolainen bändi esiintyi ja kuunneltiin kyllä sekin keikka, mutta varsinainen hupi alkoi sitten myöhemmin. Hurtsia odotellessa mä meinasin jäätyä pystyyn (nimim. kannattaa laittaa shortsit jalkaan kylmällä säällä meren rannalla) ja joku heitti myös oluet mun päälle. Ennen Hurtsin aloittamista lavan eteen ryntäsi myös toimittajia ja koska meillä oli ne Suomi – kyltit, kaikki tulivat ottamaan kuvia myös meistä. Jos joku on siis sattunut näkemään kaksi suomalaista urpoa virolaisissa lehdissä heinäkuussa niin me ne oltiin! Lopulta keikka sitten alkoi ja en voi kuin sanoa, että Theo on ihana, Adam on ihana, Hurts on ihana. Theo huomasi meidät kyltteinemme pariinkin kertaan ja tällä kertaa J onnistui myös nappaamaan Theon heittämän ruutun – neljäs kerta toden sanoo! Keikan jälkeen oltiin siis ihan jossain seitsemännessä taivaassa ja ei jaksanut edes huolettaa, miten päästäisiin kotiin. Ei ennenkuin oltiin taksi”jonossa”.




Siitä jonottamisestahan ei meinannut tulla yhtään mitään, kaikki juoksi meidän ohi, ottivat taksin suoraan meidän nenän edestä ja jossain vaiheessa mun olisi tehnyt mieli vaan istua maahan vollottamaan, kun tilanne näytti vieläkin epätoivoisemmalta kuin Marbellassa vuotta aikaisemmin Enrique Iglesiaksen keikan jälkeen. Lopulta saatiin taksi ja kuskikin oli ihan älyttömän mukava, mutta kyseinen kuski ei tiennyt, missä meidän pitäisi jäädä kyydistä. Siellä pimeässä sitten etsittiin oikeaa osoitetta, mutta onneksi oltiin ajeltu bussilla tuota väliä jo niin paljon, että osattiin sanoa, missä suurinpiirtein pitäisi pysähtyä. Oikea paikka lopulta löytyi, päästiin kämpälle ja pienten hehkutusten jälkeen nukkumaan. Päivä oli ollut mitä mainioin ja keikka ihan paras.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti