Ai mitä mulle kuuluu?

 

Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka keksii, mikä mua tällä kertaa vaivaa :D

Koruonnea

 

Vastoin kaikkia periaatteitani halusin jostain syystä esitellä nämä korut täällä. Ihan höpöhöpö juttujahan nuo tekstit on, mutta jotenkin olin sillä tuulella, että nuo tekstit osui ja upposi, ja korut lähtivät mun matkaan. Nättejä ne on :)

Kävelevä katastrofi

Kirjoitettu 23.7.

Jotta kenenkään elämä ei olisi liian tylsä, pitäähän sitä vähän kertoa, mitä jännää mun elämässä on tällä kertaa tapahtunut!

Mä en tajua, mikä ihmeen pahan onnen magneetti mussa on, kun koko ajan tuntuu tapahtuvan kaikkea ihan älytöntä. Mainittakoon vaikka nyt esimerkkinä tältä kuukauden sisältä monsterijalka (joka on muuten parantunut), la cucaracha ja tämä viimeisin murtohälytysjupakka. Ja Gibraltarilta myöhästyminen. Ja parit pommiin nukkumiset. Entäs se kerta, kun en saanut kirpputorin kassaa toimimaan ja loppujen lopuksi johto vaan ei ollut pistorasiassa. Niin ja tässä yksi päivä raapaisin (kyllä, raapaisin) vahingossa myyjää kaupan kassalla sormeen ja nykyään kyseinen mies moikkaa mua kadulla. Tein vissiin lähtemättömän vaikutuksen? Jokatapauksessa, tätä listaa voisi jatkaa lukemattomiin...

Asiaan. Tässä illan aikana napsautin pahaa aavistamattomana valot lamppuun päälle ja siitä taisi kulua noin viisi minuuttia, kun kuului joku outo humahdus ja katosta tippui palasi mun päälle. Säikähdin, myönnettäköön ja aika äkkiä katse nousi kattoon ja käsi hakeutui valokatkasijalle. Katosta siis putosi lamppu. Ja se putosi niin, että se jäi roikkumaan sähköjohdon varaan. Siinä sitten tuijottelin sitä lamppua ja mietin, että mitähän hittoo sitä nyt sitten tehdään.

 

Panikoin asiasta Facebookissa ympäriinsä ja yritin keksiä jotakin ratkaisua ja lopulta sitten nöyrryin soittamaan vuokraisännälle. Onneksi häntä ei haitannut häiriköinti (vaikka kello olikin lähemmäksi puoli 11 illalla) ja kyseinen mies lupasi tulla käymään pian. Odottelin sitten ja kyllähän se sieltä sitten lopulta tulikin. Kämpästä sammutettiin sähköt pääkatkasijan kautta, vuokraisäntä otti sakset käteen ja katkaisi ne johdot lampusta irti. Sähköt takaisin päälle, lamppu lattialle ja problem solved. No problemo amigo.

Kaikkea sitä... Mä en ylläty enää mistään, mitä tän mun Espanjan matkailun aikana tapahtuu :D Tässä samassa voisinkin nyt sitten mainita, että tatuointiaika on varattu – aloin tosin hieman miettiä, että uskallankohan ottaa koko tatuointia, ties mitä sillonkin vielä tapahtuu ;)

 

 

Päivä Bioparkissa

Viime viikolla kaikki ei mennyt tosiaankaan ihan suunnitelmien mukaan. Välillä tuntui, että kaikki mikä pieleen saattoi mennä, ihan taatusti myös meni pieleen. Tottakai viime viikko oli myös mukava ja ei pienet vastoinkäymiset lannistaneet – päinvastoin. Oli vaan hauska naureskella kaikille kommelluksille ja aina kun joku taas meni pieleen niin siitähän saatiin uudet naurut.

Yksi suurimmista fiaskoista on kuitenkin viime viikon keskiviikko. Meidän piti E:n kanssa lähteä käymään Gibraltarilla. Niin, nimenomaan piti. Reissu oltiin varattu ja bussin piti startata kello 7:55 tuosta noin puolen kilometrin päästä. Meillä oli kello soimassa kello 6:20, mutta jostain syystä väsytti ihan kamalasti ja päätettiin ilmeisesti pötkötellä vielä hetki kun aikaa kuitenkin on. Olihan sitä vielä siinä vaiheessa, mutta kun seuraavan kerran herättiin kello 7:50 niin eipä sitä aikaa enää ollutkaan. Lienee siis sanomattakin selvää, että Gibraltar jäi meiltä kahdelta välistä.

 

Koska Gibraltarille ei päästy, piti sitten keksiä jotakin muuta ohjelmaa. Päätettiinkin sitten, että lähdetään käymään Bioparkissa. Biopark on siis eläintarha Fuengirolan keskustassa ja kun sen näkee niin ei kyllä ikinä uskoisi ulkoa päin, että se on eläintarha. Siinä se on keskellä keskustaa jotenkin niin hämärällä paikalla ja ulkoasusta tulee enemmän joku kaupungintalo kuin eläintarha mieleen. Harmi, kun en muistanut ottaa kuvaa.

 

Bioparkista mä olin kuullut etukäteen tosi paljon lähinnä positiivisia kommentteja, joten odotukset oli suhteellisen korkealla. Eikä muuten tarvinnut pettyä! Biopark oli ihan älyttömän hieno, se oli rakennettu tosi fiksusti ja siellä oli helppo liikkua. Siellä oli paljon puita, aurinko paistoi ja olosuhteet näytti siltä, että eläimet on ihan oikeasti otettu kunnolla huomioon. Eläimienkin lähelle pääsi ja olihan se vähän hurjaa, kun esimerkiksi gorilla oli niin kamalan lähellä.

Ainut miinus ei varsinaisesti liittynyt eläintarhaan mitenkään, mutta mainittakoon nyt kuitenkin. Meidän Biopark vierailu sijoittui iltapäivään non kahden-kolmen aikoihin ja ilmeisesti eläimet on ottaneet espanjalaisten siestan omaankin käyttöönsä. Tosi monet eläimistä oli nimittäin nukkumassa! No, päästiin joka tapauksessa ihmettelemään niin sitä aiemmin mainittua gorillaa kuin tiikereitäkin, vaikkakin kaikki nukkuivat. Bioparkista löytyy noiden lisäksi erilaisia apinoita, orankeja, flamingoja, eri lintuja, lepakoita, käärmeitä, krokotiilejä jne.

Jos vaan joskus satut liikkumaan Fuengirolassa niin Biopark kannattaa ehdottomasti ottaa ohjelmaan mukaan, siellä viihtyy taatusti muutkin kuin perheen pienimmät.

 

 

 

 

Place I wanna go and life I wanna know

"Dear E, J and Jenni!!

I hope you are doing well and enjoying a nice and warm summer!

Please find attached your acceptance letters, which confirm that you are most welcome to Euroaula and Barcelona! You will also find a document with academic information for course 2013-2014."

 

 

Maailman paras aamu tai jotakin sinne päin! Jee! Tätä on tosiaankin ooteltu! Ei mulla tältä erää muuta...

 

Ps. Illemmalla tulee sitten pari ihan kunnon postaustakin

Päiväni murtovarkaana

Kaunis kesäinen lauantaipäivä Espanjan Fuengirolassa. Jenni ja hänen ystävänsä E ovat edellisenä iltana olleet baarissa. Tämä kyseinen kesäpäivä on kulunut pitkälti Jennin asunnolla koomatessa, ulos lähteminen yli 30 asteen lämpötilaan ei oo siinä olotilassa kuulostanut edes ajatuksen tasolla hyvältä. Kello alkaa lähestyä kuutta, kun Jennin ystävä E muistaa semmoisen kivan pikkujutun – E:n passi on Jennin työpaikalla, työpaikka on mennyt kiinni neljä tuntia sitten, aukeaa seuraavan kerran maanantaina ja E:n lento Suomeen lähtee takaisin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Onko Jennillä avaimmia työpaikalleen? No ei tietenkään! Hups...

Tän viikon aikana oikein mikään ei ole mennyt ihan niinkuin olisi pitänyt, joten sinänsä ei olisi pitänyt yllättyä tästä passiepisodistakaan. Mä siis olen säilyttänyt passiani töissä, koska aiemmin asuin siellä hostellissa ja olihan se passi nyt työpaikalla paremmassa turvassa kuin siellä hostellissa. Nyt se sitten vain on jäänyt sinne ja vietiin E:nkin passi sinne. Kyllä me muistetaan ottaa se sieltä pois perjantaina. Niimpä niin.

No mitä me sitten tehtiin? Ajateltiin, että kysytään Facebookissa mun työkavereilta, että onko niillä mun toisen vastuuhenkilön puhelinnumeroo ja soitettaisiin sitten kyseiselle ihmiselle ja pyydettäisiin avaimmia. Jotta asiat ei menisi liian helpoksi, niin mun netti ei toiminut ja eihän me minnekkään Facebookiin päästy. Mentiin sitten norkoilemaan paikkaan x, koska tiesin, että siellä on toimiva wi-fi yhteys. Saatiin parikin työkaveria kiinni ja saatiin lopulta vastuuhenkilön numero ja jopa tavoitettiin kyseinen ihminen. Sovittiin, että hän antaa meille avaimmet seuraavana päivänä.

Tämä seuraava päivä sitten koitti ja saatiin ihme kyllä avaimmet, vaikka epätoivo meinasikin jo iskeä. Lähdettiin työpaikalle, tosin mä olin vähän hermona, koska tiesin, että mä en ollut ikinä ennen avannut kyseistä paikkaa ja sieltä pitäisi ottaa murtohälytin pois päältä. Olin jo etukäteen varma, että mä saan vahingossa murtohälytyksen päälle tai jotakin muuta yhtä jännää. Kuuluisat viimeiset sanat.. Päästiin mun työpaikalle, mä aukaisin oven ja menin laittamaan hälytyksen pois päältä – se hälytimpä sitten rupeskin pitämään pientä piippausta. Mä mietin jo siinä vaiheessa, että joku ei oo nyt hyvin ja olin soittamassa tälle mun vastaavalle, koska mun logiikan mukaan sen hälyttimen ei pitäisi piipata sillon kun sen ottaa päältä pois. Eipä kerennyt sitten vastaava vastata puhelimeen, kun se hälytin rupeskin jo huutamaan vähintään yhtä kovaa kuin palohälytin.

Ensimmäinen ajatus oli paniikki – mitä vit.. ihmettä me nyt tehdään? Mä kertasin päässä mun vastaavan ohjeita, että miten paikka aukaistaan ja en tajunnut, että mitä mä muka tein väärin! Hälytin vaan huutaa huutamistaan, mä soitan työkavereita paniikissa läpi ja itkukaan ei ole enää kaukana, kun mietin, miten me E:n kanssa istutaan loppupäivä poliisilaitoksella, kun ei osata selittää tilannetta espanjaksi. Jossain vaiheessa alkushokin jälkeen tajuttiin, että sen hälyttimen saa kiinni ja kun se huuto loppu, niin olo vähän helpottui. Huom, vähän. Ei edelleenkään tiedetty, että mitä tapahtui ja mitä nyt tehdään. Seisottiin siellä varmasti silmät lautasen kokoisina ja mulla ei varmaan jalat olisi kantanut kovinkaan pitkälle, jos olisi yritetty jonnekkin lähteä.

Siinä sitten pähkäiltiin tilannetta, kun tutun näköinen ihminen tepastelee sisälle ja ihmettelee meidän säikähtänyttä olemusta – eräs työpaikan työntekijöistä oli jostain syystä käymässä tuolla työpaikalla ja oli sitten lähtenyt käymään muualla hetken ajan, jättäen hälytyksen laittamatta päälle, ilmeisesti hänen ei pitänyt olla kauan poissa. Hälytys siis oli pois päältä, mutta minä, neiti Epäonni, menin laittamaan sen takaisin päälle – enhän mä tiennyt, että se ei oo enää päällä! Jossain vaiheessa tilanne alkoi jopa huvittaa ja siellä sitten istuttiin porukalla ja odoteltiin, että tuleeko vartijat paikalle. Ei ne koskaan tulleet.

Toi hälytys kyllä säikäytti pahemman kerran ja melkein hirvittää ajatuskin siitä, että perjantaina mä oon sulkemassa työpaikan yksin. Onhan se aiemminkin multa onnistunut, mutta kyllä toi hälytys onnistui säikäyttämään pahemman kerran. Tän tekstin kirjoittamisen aikana joku hälytysajoneuvo ajoi tuosta ohitse ja mä meinasin saada jonkun kohtauksen jo senkin takia... Hyh, toivottavasti ei tarvitse kokea vastaavaa enää toista kertaa uudestaan!

A a a a stay alive, stay alive...

Tässä joku päivä oltiin kaverin kanssa syömässä ravintolassa ja siellä alkoi soida kappale nimeltä Stayin' Alive. Kaikkihan sen kappaleen tietää, semmonen kiva jumputus, jota kuulee välillä ravintolassa ja ehkäpä jopa baarissa. Vähän rasittavakin se välillä on, jää soimaan päähän tosi herkästi. Meille tästä ei kuitenkaan tullut mieleen mikään baarireissu vaan jotain aivan muuta. Se jotain aivan muuta on nimeltään koulu – kyllä, luit oikein, koulu.

No miksi tästä koulu tulee mieleen? Ei liity mitenkään sanoihin, ehei! Vaikka kieltämättä välillä tylsemmillä tunneilla voisikin rallatella mielessään stay alive, stay alive, stay alive...

Mä oon ennenkin lauseella tai parilla maininnut järjestyksenvalvojakurssista, jonka me jouduimme/saimme (miten nyt kukakin haluaa ajatella) käydä. Kurssihan itsessään oli melkoista pänttäämistä ja myönnettäköön, että iltapäivän tunnit noin 13-17 pelkkää teoriaa ei ollut ihan sieltä lepposimmasta päästä. Monta kertaa sitä tuijotteli kelloa ja toivoi, että sitä vain pääsisi pois. Nyt. Heti.

Vaikka toi kurssi ei lukeutunut omiin henkilökohtasiin lemppareihini niin jotain mukavaakin siellä oli – meillä oli nimittäin tosi mukava opettaja (moikka vaan jos satut tätä lukemaan joskus). Järjestyksenvalvojakurssiin kuului myös itsepuolustusta ja ensiapukurssi ja tällä kertaa puhutaan jälkimmäisestä. Vaikka ensiavunanto on tietenkin todella hyödyllinen taito, ajatus kahden päivän mittaisesta 8-16 kestävästä kurssista ei ihan kamalasti houkutellut, varsinkin kun siihen kuului sen kuuluisan Anne-nuken elvyttämistä. Järkkärikurssiopettaja kuitenkin sanoi, että sitten kun siellä ensiapukurssilla ollaan niin siellä opetellaan elvyttämistä tietyllä tavalla – oikea elvyttämispainelutapa nimittäin on sama tahti kuin Stayin' Alivessa.

Mä pidin tuota ihan täysin vitsinä, eihän se nyt voinut olla totta! Asia unohtui ja keväällä sitten koitti ensiapukurssi. Kurssilla oli vähintäänkin väsyneet jutut ja keskittyminen ei meinannut onnistua millään, mutta teoriaosuus meni onneksi ohitse melko nopeasti ja päästiin sitten harjoittelemaan sitä elvyttämistä niillä nukeilla. Ja kuinka ollakkaan, ensiapuopettaja laittoi Stayin' Aliven soimaan ja sanoi, että tämän tahdissa me elvytetään! Ensimmäinen kierros meni vielä ihan naama peruslukemilla, mutta kun Stay Alive lähti soimaan viidettä kertaa peräkkäin ja koko luokka painelee niitä nukkeja samaan tahtiin, mun pokka petti. Nauratti niin paljon, ettei siitä hommasta meinannut tulla yhtään mitään. Muistaakseni melkein tunnin ajan me kuunneltiin sitä kappaletta, ennenkun ope oli sitä mieltä, että kaikki osaa elvyttää ja voidaan pitää elvytyskokeet.

Lopputulos on se, että sain kyllä sen ensiapukortin, mutta Stayin' Aliven kuuntelu ei todellakaan suju enää ilman hymyilyä :)

Infopläjäys

 

 

Ihan vain tämmöinen pieni infon poikanen tähän väliin. En ole kuollut, vaikka musta ei nyt kuulu mitään, kaveri on täällä käymässä, joten tietokone on pysynyt suurimmaksi osaksi kiinni. Pientä hiljaiseloa on tiedossa muutenkin, sillä maanantaina pääsin muuttamaan vihdoin ja viimein omaan asuntoon, mutta enää mulla ei ole käytössä rajatonta nettiyhteyttä ja koska netin käyttö täällä maksaa hunajaa, yritän suojella ja varjella tuota mun mokkulaa parhaani mukaan, enkä halua tuhlata kaikkea nettiaikaa samantien. Kirjoittelen siis sitä mukaa kuin kerkeän ja pystyn.

 

Lähitulevaisuuden postauksista sanottakoon sen verran, että kirjoittelen mm. eläintarhavierailusta, Fuengirolan tekemisistä ja vähän omista ajatuksista Espanjaan liittyen. Jos jolla kulla on mielessä joku juttu, mistä haluaisi kuulla enemmän niin ideoilla saa heitellä!

Ajatuksia koti-ikävästä

Kun mä lähdin tänne Espanjaan, kaikki hoki mulle koko ajan, että entä jos siellä ei olekaan kivaa ja entä jos mulle tulee ikävä. Mä en jaksanut tuommoisia asioita stressata – mä oon ollut vaihdossa ennenkin ja kyllä mä tiesin, että mä pärjään. Sitäpaitsi, mä olin odottanut Espanjaan lähtöä niin kauan, että en mä oikein jaksanut edes ajatella, että entä jos mä en viihdykkään. En mä vain nähnyt semmoista vaihtoehtoa.

No, täällä sitä nyt sitten ollaan. Onko mulla koti-ikävä? Ei oikeastaan. Ei mulla ole kertaakaan tullut semmoista oloa, että on niin kamala ikävä, että lähtisin samantien takaisin kotiin. Toki välillä tulee semmonen olo, että kaikki ottaa päähän, mutta suurimmaksi osaksi mä oon viihtynyt täällä tosi hyvin. Ei Fuengirola ole semmoinen paikka, missä mä haluan asua pitkään, mutta kyllä täällä nyt yhden kesän viettää.

Vaikka mä en varsinaisesti mistään koti-ikävästä kärsi niin tiettyjä asioita mä kaipaan ja niitä mä tässä aattelin listata parin esimerkin verran.

Suihku. Tottakai mulla on suihku täällä hostellissa, mutta mä en tykkää siitä yhtään. Ensin siitä tulee jäistä vettä ja hetken päästä niin tulista, että suihkussa käyminen on mahdotonta. Mä oon oppinut käymään suihkussa ihan parissa minuutissa, mikä on multa ihan älyttömän hyvin, ottaen huomioon, että Suomessa siihen menee vähintäänkin vartti. Kuhan mä tuun täältä kotiin niin ensimmäisenä kyllä menen pitkään suihkuun.

Kaurapuuro. :D Empä olisi uskonut sanovani tätä. Mä oon viimeisen vuoden aikana opetellut syömään kaurapuuroa (eikä liity mitenkään opiskelijan arkeen) ja nyt kun oon joka aamuiseen ja iltaiseen kaurapuurooni tottunut niin on outoa, kun sitä ei aamulla enää saakkaan. Tai saan kyllä pian, koska postauksen lopussa on pieni ilmoitus!

Peitto. Kyllä, semmoinenkin täältä löytyy, mutta kun sekin on semmoinen ohut rätti, jonka kanssa ei ole hyvä nukkua. Onhan täällä öisin tietysti kuuma, mutta mä tykkään nukkua peiton kanssa, joten on ollut outoa totutella nukkumaan joko tuon lakanan paksusen peiton kanssa tai sitten ilman koko peittoa. No, kaikkeen tottuu.

Kuopio. Tähän nyt ei tietenkään saa mitenkään Espanjaan, se on sanomattakin selvää. Tätäkään mä en oikeastaan osaa perustella muuten kuin sanomalla, että käykää Kuopiossa kesällä! Niin ihana ja niin rakas kaupunki. Mä oon niin savolainen henkeen ja vereen, että tottakai omaa kotikaupunkia on ikävä.

Tätä nyt ei taas pidä ymmärtää väärin. Nämä ei ole semmosia asioita, joita ilman en pysty elämään, mä en todellaaan tule sanomaan, että ompas Espanjassa kamalaa, koska aamulla ei saa kaurapuuroa, eikä mulla ole kunnon peittoa. Kyllä mä jo tänne lähtiessä tottakai tiesin, että täällä ei ole samanlaista kuin Suomessa ja jos mä haluaisin, että olisi niin enhän mä mihinkään olisi lähtenyt. Kaipa sitä silti saa jotakin kaivata.

Tietenkään nämä ei ainoita asioita ole, onhan sitten kotona tietysti perhe, ystävät ja lemmikit. Vaikka mä olen täältä saanut kavereita ja viihdyn heidän kanssaan hyvin niin tottakai mulla on ikävä Suomessa asuvia ihmisiä. Tästä onkin ollut puhetta muutamaan kertaan myös täällä asuvien kavereiden kanssa – tottakai täällä viihtyy ja kenessäkään ei ole mitään valittamista, mutta jokaisella on kuitenkin se oma kaveriporukka kotona. Ei ole mukavaa, kun ei voi soittaa silloin kuin haluaa ja nähdä samalla tavalla kuin ennen, mutta tässä taas toistelen samaa kuin aiemmin – kaikkeen tottuu ja tämän mä tiesin jo lähtiessäni. Kyllä me taas nähdään ja ei ikävään kuole.

Nyt kun ollaan päästy aiheeseen Suomi niin mainittakoon, että ostin eilen paluuliput Suomeen. En ole siis tulossa suunniteltua aikaisemmin pois (vaikka osa taisi mun eilisen Fb-päivityksen perusteella niin ajatella :D) vaan koko ajan olen tiennyt, että tulen käymään Suomessa ennen Barcelonaan lähtöä. Nyt sitten löytyi halpa lento ja mä varasin sen. Noin 1,5 kuukautta Fuengirolaa jäljellä, sitten käväisen Suomessa noin viikon ajan ennen Barcelonaan lähtöä. Seuraavana sitten rupean etsimään niitä Barcelonan lentoja...

Toinenkin ilmoitusasia oli – mä muutan maanantaina. Sain vihdoin ja viimein asunnon ja muutan sinne maanantaina :) Että sitä osaakin olla ihminen innoissaan jostain! Maanantai on muutenkin kiva päivä, koska mun eräs ystävä tulee tänne! <3

Ja koska ihminen tuntuu huvittuvan näistä mun tempauksista niin kerrottakoon niistä uusin. Käytiin eilen P:n kanssa tatuointiliikkeessä ja mä varasin ajan tatuointia varten! Muuten hyvä, mutta en tajunnut, että oon silloin töissä. Hups. No, uutta aikaa miettimään...

Näytä mulle missä sulla on rusketusraidat

No ootkos sinä ees yhtään ruskettunut siellä Espanjassa? Taas yksi näitä kysymyksiä, joita kuulee aika usein ja melkein tekisi mieli aina vastata, että ei, en ole, mutta höpsistä, oon minä ehkä sittenkin!

 

 

21.6.

 

22.6.

 

8.7.

 

8.7.

 

 

Ne on ruskeet!

 

 

Mulla on shortsirajat!

 

On sitä väriä siis tullut hieman pintaan, mutta vielä ei olla ihan samoissa lukemissa, kun huhtikuussa 2011... Kuva otettu hieman Teneriffan reissun jälkeen ja kuten näkyy, joku ehkä vähän sai väriä pintaan. Ensimmäinen päivä, lämmintä lähemmäksi 40 astetta, koko päivä altaalla, aurinkorasva jäi vähemmälle, tarviiko sanoa muuta? Paloin tosi pahasti, mutta sen jälkeen tuli kyllä melkoinen rusketus. En tosin suosittele kenellekkään.

 

Oon muuten tänne tulosta lähtien kirjoitellut kalenteriin joka ilta jotakin läpäläpää päivän tapahtumista ja siinä samalla oon merkaillut huvikseni ylös päivän lämpötilan. Selailin sitten kalenteria eilen ja tein semmosen huomion, että ensimmäisen kahden viikon ajalta se lämpötila näyttää joka päivältä noin +25, kun taas viimeisen kahden viikon ajan se on ollut noin +35. Vähän täällä on siis näköjään lämmennyt jo... :) 

Ps.

 

 

Monsterijalka on alkanut parantua!

Työpäivä kuvina

Tässä olisi nyt muutama kuva mun työpäivästä, niinkuin aiemmin lupailin. Nämä tosin on vain iltapäivältä, en aamulla tajunnut mitään kuvia ottaa, mutta empä minä sillon mitään erikoista tehnytkään.

 

 

Käytiin E:n kanssa pesemässä saunan pyyhkeitä, tommonen pieni koppi se pesula on, missä me aina käydään. Osaan jo käydä kassalla keskustelun espanjaksi, kun ostan aikaa pesukoneeseen ja kuivausrumpuun, jee!

 

 

Mummokärry, mummis

 

 

 

 

 

Sitten mentiin postiin. Hymy meinasi hyytyä, kun posti oli ihan täynnä ja taululla näkyi numero 17, meidän numero oli tuo 41. Aika moni siitä välistä tosin oli karannut, mutta melkein puoli tuntia me silti jouduttiin odottelemaan omaa vuoroa.

 

Sitten syötiin! Oli kauhee nälkä ja ruoka oli hyvää, jee!

 

Ja myöhemmin vielä syötiin porukalla suklaajäätelöö kermavaahdolla ja suklaakastikkeella, hyvää oli sekin!

 

Tämmöinen työpäivä siis tänään, huomenna sitten taas jotain ihan muuta :)

Rakkaus nimeltä Gran Canaria

 

 

Kaikki tietää mun rakkauden Espanjaa kohtaan, mutta kuinkas moni tietää, mistä se rakkaus lähti liikkeelle? Jotkut ehkä tietää, mutta ei varmaankaan kovin moni.

 

 

Elettiin vuotta 2007, kun eräs kuopiolainen perhe suunnitteli ensimmäistä yhteistä ulkomaan matkaa. Matkakohteeksi valikoitui se perinteinen Gran Canaria ja hotellikin löytyi nopeasti Playa del Inglesista. Matkan piti toteutua helmikuussa ja matkaa oltiin varaamassa tammikuussa. Tämä kyseinen perhe vain oli pikkuisen liian hidas matkan varaamisen kanssa ja kun varaus-nappia painettiin niin viimeinen matka oli juuri viety. Harmitti. Ihan helvetin paljon.

Helmikuun alussa tämän perheen vanhin lapsi sitten oli koulussa ja kesken päivän kotoa tuli puhelu – mene pyytämään rehtorilta vapaata viikoksi, se matka saatiin varattua! Voi sitä riemun määrää. Samaiseen hotelliin oli sittenkin vapautunut vielä sopivasti neljä paikkaa ja matkaan päästiin sittenkin. Sattumalta samalle matkalle, vieläpä samaan hotelliin lähti myös meidän serkkujen perhe.
 

 

Vaikka mä olin innoissani lähdössä niin ensimmäinen lentomatka ei kamalasti houkutellut. Lentokoneessa rupesi sitten pelottamaan ja muistan, että istuin omalla paikallani paperipussi sylissä, oli niin huono olo, kun olin niin varma, että koko kone putoaa ja matka loppuisi siihen. Päästiin kuitenkin Las Palmasin kentälle ja sieltä matka jatkui Playa del Inglesiin. Mä muistan, että mä olin koko matkan Las Palmasista Inglesiin ihan onneni kukkuloilla, tuijottelin vaan palmuja ja mietin, että hitto miten siistiä.

Illalla oltiin hotellilla aika myöhään ja käytiin vain vähän kiertelemässä ja katselemassa paikkoja. Samaisena iltana törmättiin myös kahteen mieheen, joista toinen oli melkoisessa humalassa ja toinen talutti tätä miestä, käpälöiden samalla tämän taskuja ja ilmeisesti kukkaroa tms etsien. Tuosta jäi itelle vähän huono maku suuhun ja tuli vähän sellainen olo, että tälläistäkö täällä nyt sitten on. Vastaavaan ei tullut onneksi matkan aikana törmättyä enää uudestaan.

 

 

Cucaracha-keittiö!

Ensimmäisenä aamuna sitten tutustuin lajiin nimeltä la cucaracha. Kaikkihan muistaa vielä, mitä se cucaracha tarkoitti? Oltiin siis siskon kanssa vielä nukkumassa, kun iskä huutaa keittiöstä, että heittäkää tänne kenkiä ja äkkiä – ei oltu illalla siivottu kaikkia muruja tarpeeksi tarkasti pois ja aamulla tämä pieni ällöttävä ystävämme sitten löytyi lattialta. Yh, se ei tosiaankaan ollut rakkautta ensisilmäyksellä.

 

Voi tuota yläasteaikaista tyyliä...

Matka itsessään oli mukava. Kierreltiin paljon ympäri Inglesiä, oltiin rannalla, makoiltiin altaalla, syötiin hyvää ruokaa, tehtiin ostoksia. Käytiin myös kamelisafarilla ja kyllä, ratsastettiin kameleilla :D Ne oli aika pelottavia otuksia, en välttämättä kokeilisi samaa enää uudestaan. Mereen mä ihastuin aivan täysin ja mä olin jo silloin sitä mieltä, että Gran Canaria on parasta, mitä maa päällään kantaa. Olihan se aika turistirysäpaikka, mutta minä rakastuin pysyvästi ja peruuttamattomasti.

Sittemmin Gran Canarialla on tullut vierailtua useammankin kerran. Parisen kertaa olen myös käynyt siinä vieressä, Tenerifalla, mutta aina olen kuitenkin kaivannut enemmän sinne naapurisaarelle. Veri on vetänyt aina takaisin ja ompa siellä Gran Canarialla tullut ihastuttuakin, aika pahastikin. Manner-Espanjassa en siis ollut käynyt ennen tätä Fuengirolaan lähtöä, mutta nyt voin sanoa, että kyllä tämä manner-Espanjakin on vaan aika ihana. Nyt haluankin päästä käymään mahdollisimman monessa paikassa täällä mantereen puolella ja lähiaikoina suunnitelmissa on vierailut ainakin Malagassa, Marbellassa, Rondassa ja Gibraltarilla. Niistä kuitenkin sitten myöhemmin enemmän.

Ja vaikka nyt täällä mantereella olenkin niin rakkaus Playa del Inglesiin ei ole kadonnut, sinne pitää vielä päästä!

 

 

Kertokaa joku mulle, että minä mä oon aatellu, kun oon pitäny itelläni tuommoista hiustyyliä - vieläpä lukiossa!