Päiväni murtovarkaana

Kaunis kesäinen lauantaipäivä Espanjan Fuengirolassa. Jenni ja hänen ystävänsä E ovat edellisenä iltana olleet baarissa. Tämä kyseinen kesäpäivä on kulunut pitkälti Jennin asunnolla koomatessa, ulos lähteminen yli 30 asteen lämpötilaan ei oo siinä olotilassa kuulostanut edes ajatuksen tasolla hyvältä. Kello alkaa lähestyä kuutta, kun Jennin ystävä E muistaa semmoisen kivan pikkujutun – E:n passi on Jennin työpaikalla, työpaikka on mennyt kiinni neljä tuntia sitten, aukeaa seuraavan kerran maanantaina ja E:n lento Suomeen lähtee takaisin sunnuntain ja maanantain välisenä yönä. Onko Jennillä avaimmia työpaikalleen? No ei tietenkään! Hups...

Tän viikon aikana oikein mikään ei ole mennyt ihan niinkuin olisi pitänyt, joten sinänsä ei olisi pitänyt yllättyä tästä passiepisodistakaan. Mä siis olen säilyttänyt passiani töissä, koska aiemmin asuin siellä hostellissa ja olihan se passi nyt työpaikalla paremmassa turvassa kuin siellä hostellissa. Nyt se sitten vain on jäänyt sinne ja vietiin E:nkin passi sinne. Kyllä me muistetaan ottaa se sieltä pois perjantaina. Niimpä niin.

No mitä me sitten tehtiin? Ajateltiin, että kysytään Facebookissa mun työkavereilta, että onko niillä mun toisen vastuuhenkilön puhelinnumeroo ja soitettaisiin sitten kyseiselle ihmiselle ja pyydettäisiin avaimmia. Jotta asiat ei menisi liian helpoksi, niin mun netti ei toiminut ja eihän me minnekkään Facebookiin päästy. Mentiin sitten norkoilemaan paikkaan x, koska tiesin, että siellä on toimiva wi-fi yhteys. Saatiin parikin työkaveria kiinni ja saatiin lopulta vastuuhenkilön numero ja jopa tavoitettiin kyseinen ihminen. Sovittiin, että hän antaa meille avaimmet seuraavana päivänä.

Tämä seuraava päivä sitten koitti ja saatiin ihme kyllä avaimmet, vaikka epätoivo meinasikin jo iskeä. Lähdettiin työpaikalle, tosin mä olin vähän hermona, koska tiesin, että mä en ollut ikinä ennen avannut kyseistä paikkaa ja sieltä pitäisi ottaa murtohälytin pois päältä. Olin jo etukäteen varma, että mä saan vahingossa murtohälytyksen päälle tai jotakin muuta yhtä jännää. Kuuluisat viimeiset sanat.. Päästiin mun työpaikalle, mä aukaisin oven ja menin laittamaan hälytyksen pois päältä – se hälytimpä sitten rupeskin pitämään pientä piippausta. Mä mietin jo siinä vaiheessa, että joku ei oo nyt hyvin ja olin soittamassa tälle mun vastaavalle, koska mun logiikan mukaan sen hälyttimen ei pitäisi piipata sillon kun sen ottaa päältä pois. Eipä kerennyt sitten vastaava vastata puhelimeen, kun se hälytin rupeskin jo huutamaan vähintään yhtä kovaa kuin palohälytin.

Ensimmäinen ajatus oli paniikki – mitä vit.. ihmettä me nyt tehdään? Mä kertasin päässä mun vastaavan ohjeita, että miten paikka aukaistaan ja en tajunnut, että mitä mä muka tein väärin! Hälytin vaan huutaa huutamistaan, mä soitan työkavereita paniikissa läpi ja itkukaan ei ole enää kaukana, kun mietin, miten me E:n kanssa istutaan loppupäivä poliisilaitoksella, kun ei osata selittää tilannetta espanjaksi. Jossain vaiheessa alkushokin jälkeen tajuttiin, että sen hälyttimen saa kiinni ja kun se huuto loppu, niin olo vähän helpottui. Huom, vähän. Ei edelleenkään tiedetty, että mitä tapahtui ja mitä nyt tehdään. Seisottiin siellä varmasti silmät lautasen kokoisina ja mulla ei varmaan jalat olisi kantanut kovinkaan pitkälle, jos olisi yritetty jonnekkin lähteä.

Siinä sitten pähkäiltiin tilannetta, kun tutun näköinen ihminen tepastelee sisälle ja ihmettelee meidän säikähtänyttä olemusta – eräs työpaikan työntekijöistä oli jostain syystä käymässä tuolla työpaikalla ja oli sitten lähtenyt käymään muualla hetken ajan, jättäen hälytyksen laittamatta päälle, ilmeisesti hänen ei pitänyt olla kauan poissa. Hälytys siis oli pois päältä, mutta minä, neiti Epäonni, menin laittamaan sen takaisin päälle – enhän mä tiennyt, että se ei oo enää päällä! Jossain vaiheessa tilanne alkoi jopa huvittaa ja siellä sitten istuttiin porukalla ja odoteltiin, että tuleeko vartijat paikalle. Ei ne koskaan tulleet.

Toi hälytys kyllä säikäytti pahemman kerran ja melkein hirvittää ajatuskin siitä, että perjantaina mä oon sulkemassa työpaikan yksin. Onhan se aiemminkin multa onnistunut, mutta kyllä toi hälytys onnistui säikäyttämään pahemman kerran. Tän tekstin kirjoittamisen aikana joku hälytysajoneuvo ajoi tuosta ohitse ja mä meinasin saada jonkun kohtauksen jo senkin takia... Hyh, toivottavasti ei tarvitse kokea vastaavaa enää toista kertaa uudestaan!