Kaikki
tietää mun rakkauden Espanjaa kohtaan, mutta kuinkas moni tietää,
mistä se rakkaus lähti liikkeelle? Jotkut ehkä tietää, mutta ei
varmaankaan kovin moni.
Elettiin
vuotta 2007, kun eräs kuopiolainen perhe suunnitteli ensimmäistä
yhteistä ulkomaan matkaa. Matkakohteeksi valikoitui se perinteinen
Gran Canaria ja hotellikin löytyi nopeasti Playa del Inglesista.
Matkan piti toteutua helmikuussa ja matkaa oltiin varaamassa
tammikuussa. Tämä kyseinen perhe vain oli pikkuisen liian hidas
matkan varaamisen kanssa ja kun varaus-nappia painettiin niin
viimeinen matka oli juuri viety. Harmitti. Ihan helvetin paljon.
Helmikuun
alussa tämän perheen vanhin lapsi sitten oli koulussa ja kesken
päivän kotoa tuli puhelu – mene pyytämään rehtorilta
vapaata viikoksi, se matka saatiin varattua!
Voi sitä riemun määrää. Samaiseen hotelliin oli sittenkin
vapautunut vielä sopivasti neljä paikkaa ja matkaan päästiin
sittenkin. Sattumalta samalle matkalle, vieläpä samaan hotelliin
lähti myös meidän serkkujen perhe.
Vaikka
mä olin innoissani lähdössä niin ensimmäinen lentomatka ei
kamalasti houkutellut. Lentokoneessa rupesi sitten pelottamaan ja
muistan, että istuin omalla paikallani paperipussi sylissä, oli
niin huono olo, kun olin niin varma, että koko kone putoaa ja matka
loppuisi siihen. Päästiin kuitenkin Las Palmasin kentälle ja
sieltä matka jatkui Playa del Inglesiin. Mä muistan, että mä olin
koko matkan Las Palmasista Inglesiin ihan onneni kukkuloilla,
tuijottelin vaan palmuja ja mietin, että hitto
miten siistiä.
Illalla
oltiin hotellilla aika myöhään ja käytiin vain vähän
kiertelemässä ja katselemassa paikkoja. Samaisena iltana törmättiin
myös kahteen mieheen, joista toinen oli melkoisessa humalassa ja
toinen talutti tätä miestä, käpälöiden samalla tämän taskuja
ja ilmeisesti kukkaroa tms etsien. Tuosta jäi itelle vähän huono
maku suuhun ja tuli vähän sellainen olo, että tälläistäkö
täällä nyt sitten on. Vastaavaan ei tullut onneksi matkan aikana
törmättyä enää uudestaan.
Cucaracha-keittiö!
Ensimmäisenä
aamuna sitten tutustuin lajiin nimeltä la
cucaracha.
Kaikkihan muistaa vielä, mitä se cucaracha tarkoitti? Oltiin siis
siskon kanssa vielä nukkumassa, kun iskä huutaa keittiöstä, että
heittäkää tänne kenkiä ja äkkiä – ei oltu illalla siivottu
kaikkia muruja tarpeeksi tarkasti pois ja aamulla tämä pieni
ällöttävä ystävämme sitten löytyi lattialta. Yh, se ei
tosiaankaan ollut rakkautta ensisilmäyksellä.
Voi tuota yläasteaikaista tyyliä...
Matka
itsessään oli mukava. Kierreltiin paljon ympäri Inglesiä, oltiin
rannalla, makoiltiin altaalla, syötiin hyvää ruokaa, tehtiin
ostoksia. Käytiin myös kamelisafarilla ja kyllä, ratsastettiin
kameleilla :D Ne oli aika pelottavia otuksia, en välttämättä
kokeilisi samaa enää uudestaan. Mereen mä ihastuin aivan täysin
ja mä olin jo silloin sitä mieltä, että Gran Canaria on parasta,
mitä maa päällään kantaa. Olihan se aika turistirysäpaikka,
mutta minä rakastuin pysyvästi ja peruuttamattomasti.
Sittemmin
Gran Canarialla on tullut vierailtua useammankin kerran. Parisen
kertaa olen myös käynyt siinä vieressä, Tenerifalla, mutta aina
olen kuitenkin kaivannut enemmän sinne naapurisaarelle. Veri on
vetänyt aina takaisin ja ompa siellä Gran Canarialla tullut
ihastuttuakin, aika pahastikin. Manner-Espanjassa en siis ollut
käynyt ennen tätä Fuengirolaan lähtöä, mutta nyt voin sanoa,
että kyllä tämä manner-Espanjakin on vaan aika ihana. Nyt
haluankin päästä käymään mahdollisimman monessa paikassa täällä
mantereen puolella ja lähiaikoina suunnitelmissa on vierailut
ainakin Malagassa, Marbellassa, Rondassa ja Gibraltarilla. Niistä
kuitenkin sitten myöhemmin enemmän.
Ja
vaikka nyt täällä mantereella olenkin niin rakkaus Playa del
Inglesiin ei ole kadonnut, sinne pitää vielä päästä!
Kertokaa joku mulle, että minä mä oon aatellu, kun oon pitäny itelläni tuommoista hiustyyliä - vieläpä lukiossa!
Sulla on tosi ihana blogi, tykkään tästä! :-) Gran Canaria on ihana paikka, itsekin oon siellä käynyt, mutta enemmän tykkään Teneriffasta. :3 Ihania kuitenkin nuo kuvat, oot kaunis! :)
VastaaPoistaVoi kiitos kehuista! :) Gran Canaria on kyllä niin ihana paikka <3 Toki Teneriffakin on kiva, sitä en todellakaan kiellä, mutta jostain syystä mun sydän jämähti tuonne Inglesiin :D
PoistaEikä tää oli just kiva postaus ja kuvia katellessa tuli ihan hirvee lomakuume!! Meilläkin on äitin kanssa tullut tavaksi käydä Teneriffalla noin kerran vuodessa, muttei ihan aina. Itse olen käynyt Teneriffan Playa de las Americasissa kuusi kertaa ja viime kerralla hyvä etten karannut koneesta, kun teki mieli jäädä sinne. :D
VastaaPoistaKiitos! Ja muahaha, tässä on tarkotus herätellä ihmisten lomakuume entistä pahemmaksi ;) Mä oon kans käynyt Americasissa muistaakseni kaks tai kolme kertaa ja se on kyllä kans niin ihana paikka :D Ja mä voin niin samaistua tuohon konesta karkaamisfiiliksen! Se on ihan kamalaa, kun haluaisit jäädä, mutta et voi, sitä vois tehä mitä tahansa, että ei tartteis lähteä enää ollenkaan pois :D
Poistaooooooooi espanja<3
VastaaPoistaEspanja on rakkaus <3
Poista