Päivä
jatkui vähän iloisemmin, mutta olin varmasti oikea päivän paiste,
kun kävelin naama rutussa kaupungilla. Mulla oli siis vapaapäivä
ja lähdin käymään ensimmäistä kertaa kaupungilla, halusin
päästä vähän vaateostoksille. Mukaan tarttuikin sitten shortsit,
neule, mekko ja kaulakoru, myöhemmin kävin vielä ostamassa after
sunia ja aloe vera voidetta. Oli ihan kiva saada vähän shoppailla,
koska en oo ostanut vaatteita ihan tosi pitkään aikaan (lähemmäksi
puoleen vuoteen?) ja kerrankin siihen oli mahdollisuus.
Päivän
aikana tapahtui myös kaikkea enemmän tai vähemmän hassua, en
tiedä, kannattaako siitä sen enempää kertoa. Tutustuin siis
yhteen uuteen tyyppiin, mutta nyt vaikuttaisi siltä, että tämä
kyseinen tyyppi onkin ihan läpimätä, joten se siitäkin sitten.
Päivä siis vaan paranee paranemistaan.
Iltasella
sentään kävin lenkillä P:n kanssa, mutta hostellille tultua
rupesi sitten taas harmittamaan. Mikäpä mua nyt sitten niin
harmittaa? Tänään on mun synttärit. Hurjat 21 vuotta tuli viimein
lasiin, jippii. Mä en ole täällä potenut koti-ikävää, mutta
tänään on ollut vähän ankea olo. Mä en oo viettänyt yhtään
syntymäpäivää yksin, aina mä oon ollut kotona ja myöhemmin
nähnyt kavereita. Tänä vuonna mä sitten kökötin suurimman osan
päivästä yksin ja mietin, mitä kaikkea hauskaa mä olisin voinut
tehdä, jos mä olisin kotona.
Ihan
turhaa angstaustahan tämä on, myönnän sen itsekkin, mutta piti
vain saada purkaa jonnekkin. Asiaa ei tosin auta yhtään mun jalka,
pelottaa, että mikähän siihenkin nyt on iskenyt. Oltiin sillon
sunnuntaina rannalla ottamassa aurinkoa ja sen jälkeen mun nilkkaan
ilmestyi kamala punainen läntti. Sillon sunnuntaina sitä kohtaa
kuumotti ja kutitti, ihan niinkuin mitä tahansa muutakin auringon
polttamaa kohtaa. Nyt se on edelleen ihan kamalan näköinen, eikä
periaatteessa näytä polttojäljeltä, mutta oon yrittänyt
ajatella, että ei kai se mitään muutakaan ole, koska ei se oo
kipee, turvoksissa tai mitään. Se vaan on palanut hassusti.
Toivottavasti.
No,
ehkäpä huomenna jo olisi vähän kivempi päivä taas.
Ps. Tällä viikolla tulossa postaukset aiheista "työpäivä" ja "matkailualan opiskelu". Jos joku muukin aihe kiinnostaa niin heitelkääpäs kommentteja!
Ps. Tällä viikolla tulossa postaukset aiheista "työpäivä" ja "matkailualan opiskelu". Jos joku muukin aihe kiinnostaa niin heitelkääpäs kommentteja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti