Lentopelon kohtaamiseen enää pari päivää

No joko jännittää?

Jos tuota kysymystä kuuli paljon jo joskus keväällä niin nyt sitä kuulee vielä vähän enemmän. Ei mua jännitä. Miksi jännittäisi? Mulla on lennot, asunto ja harjoittelupaikka tiedossa. Tiedän, mistä lähden ja mihin aikaan, tiedän suurinpiirtein, minne saavun. Espanja on kiinnostanut mua jo vuosikausia ja sitäpaitsi, Fuengirola vilisee suomalaisia. Jopa mun varaama hostellihuone on suomalaisten omistama. Mun tulevan harjoittelupaikan nimi on Centro Finlandia – siellä, jos jossain puhutaan suomea. Jos paniikki iskee niin aivan tasan taatusti apua.

No, totuuden nimissä, enhän mä olen manner-Espanjassa käynyt, enkä voi väittää, että tiedän, mikä mua siellä odottaa. Odotuksia ja oletuksia mulla on, mutta kaikkea sitä mä en ole nähnyt ihan omin silmin. En mä silti osaa jännittää vielä tässä vaiheessa. Enemmän se jännittäminen on semmoista positiivista odottelua. Mä oon halunnut tätä jo niin pitkään ja mun matka on kahden yön päässä – ei kai tästä nyt mitään stressiä tarvitse ottaa!

Vaikka mua ei jännitäkkään niin mä tiedän, millainen mä tulen olemaan maanantaina, varsinkin lentokentällä. Jokainen mun kanssa matkustanut tietää, että mä olen lentokentällä on ihan kamala. Haluaisin väittää, että mä olen matkustamisen myötä vähän rauhoittunut, mutta empähän menisi väittämään... Toisinaan jopa Kuopion lentokenttä (!) nostaa ihon kananlihalle. En mä lentokenttiä pelkää, mä vaan.. No en tiiä oikeastaan itsekkään. Jostain syystä musta tulee lentokentillä ihan hysteerinen panikoija, joka juoksee suunnasta toiseen päättömänä kanana ja hermoilen joka asiasta. Jopa siellä Kuopion kentällä. Rauhallisimmillani oon ollut lentokentällä, kun lähdettiin joskus äitin ja siskon kanssa Kanarialle ja mä join ennen koneeseen menoa pari karpalosiideriä. Kummasti rentoutu olo.

 

Yksi syy tähän lentokenttähysteeriaan on todennäköisesti semmoinen kiva pieni fakta, että mä pelkään lentämistä. Ensimmäisen kerran mä olin lentokoneessa 14-vuotiaana ja sillon muistaakseni istuin alkumatkan paperipussi sylissä ja yritin olla oksentamatta. Yhä nykyäänkin lentokoneeseen mennessä mun kädet tärisee ja paniikki nostaa päätään viimeistään koneen noustessa ilmaan. Oikeastaan se nousu on ihan se pahin. Silloin mä yleensä kuuntelen musiikkia, suljen silmät ja kuvittelen olevani jo perillä. Abivuoden lukulomalla lähdettiin taas Kanarian lomalle ja lentokoneessa nousun aikana mä luin psykologin kirjaa – tuntui lähes ironiselta lukea itsensä psyykkaamisesta samalla, kun pelotti ihan helv... hirveästi.

 

Pahin lentokokemus oli kyllä ehdottomasti Helsinki-Kuopio välinen matka muutama vuosi sitten. Oltiin tultu serkun kanssa Teneriffalta ja meillä oli Helsingistä lento takaisin Kuopioon. Se kone oli niin kamala pieni koppi, oli yö, kone tärisi ihan hulluna. Mä istuin pää polvissa, pidin käsiä korvilla ja silmiä kiinni – ei ollut yhtään hauskaa. Lento ei onneksi kestänyt kauaa, mutta sitäkin hirvempää se oli. Nykyään taitan tuon matkan ihan suosiolla junalla.

Maanantaina pitäisi matkustan pitkästä aikaa yksin ja vieläpä ensimmäistä kertaa Ryanairilla. No, kuhan kone pysyy ilmassa ja pääsen Malagaan asti niin kaikki muu on yhdentekevää. Lentomatka ei ole onneksi pitkä, joten ehkäpä minä selviän tuosta matkasta ihan kunnialla ja sitten ei taas tarvitse matkustaa vähään aikaan.

Sain muuten sen laukunkin pakattua eilen – oli ihan kamalaa karsia omia vaatteita ja miettiä, että mitä mä oikeasti haluan käyttää seuraavien kuukausien aikana, mutta yllättävän vähän sitä vaatetta laukkuun lopulta päätyi. Lohduttauduin ajatuksella, että Fuengirolassa on kyllä varmasti myös vaatekauppoja ja jos ei ole (miksi ei olisi?) niin onhan siinä vieressä Malaga, käyn sitten sieltä ostamassa, mitä tarvitsen.