Ai eikö sua jännitä yhtään?

Ilmeisesti peukut ja varpaat ei ollu eilen tarpeeksi pystyssä, sillä eihän me tietenkään saatu niitä allekirjoituksia. Olis tarvittu kahdelta eri ihmiseltä allekirjoitukset meidän papereihin, mutta kumpikaan ei ollu paikalla, joten maanantaina uusi yritys. Vähän kyllä arveltiinkin, että tässä käy just näin, mutta ei mahda mitään, tämmöstä tää aina välillä on.

Mä oon höpissy Barcelonaan lähdöstä kaikille jostain viime syksystä lähtien – tai oikeastaan ne höpinät alko jo viime keväänä. Sitten jos mä pääsen kouluun, niin mä lähden vaihtoon Espanjaan! Koko ajan se lähtö on kuitenkin tuntunu hirmu kaukaiselta asialta. Tuolla jossain se jo odottelee, mutta siihen on silti vielä kamalan kauan. Samalla taas tuntuu, että eihän siihen niin kauan edes oo! Puolen vuoden päästä mä ja E jo ollaan siellä. Äkkiseltään ajateltuna puoli vuotta on ihan kamalan pitkä aika, mutta kun aattelee tarkemmin niin ei se kyllä oo. Varsinkin, kun tässä välissä pittäis keretä tekemään noin miljoona asiaa...

Kun mun vaihtoon lähtö tulee puheeks, niin aika monesti kysymykset on aina saman tyylisiä. Joko sua jännittää? Missä sä aiot asua? Mitä sä ajattelit sun kämpälle tehdä? No tuota... Ei jännitä ja jännittää. Varsinaisesti mua ei jännitä lähdön takia vaan lähinnä siks, että mä en tiedä, missä mä asun syksyllä ja miten tän asunnon käy. Mä en myöskään tiedä, mihin mä ajattelin kaikki mun tavarat työntää ja missä mä ajattelin asua, kun mä tuun takaisin. Faktahan siis on se, että kun me E:n kanssa syyskuun alussa lähdetään reissuun niin me majotutaan pariks ensimmäiseks päiväks johonkin motelliin tms ja ruetaan sitten etsimään paikan päällä asuntoo. Aiemmat vaihtarit ja mm. sen meijän vaihtokoulun rehtori (ollaan saatu tavata hänet täällä Suomessa) on sanoneet, että kyllä se asuntoasia järjestyy ja niin varmasti järjestyykin, mutta kyllähän se nyt vähän jännittää. Se jännitys on kuitenkin vain ja ainoastaan hyvälaatusta jännitystä.

Suurempi jännitys on tää mun asunto. Tai pikemminkin huone, mähän asun solukämpässä. Suunnitelmissa olisi, että mä etsisin tähän alivuokralaisen, laittaisin samaan aikaan opiskelija-asunnoille yksiöhakemuksen menemään ja toivoisin, että sattuisin sen yksiön saamaan sitten kun tuun takaisin Suomeen. Siinä kuitenkin edelleen olisi ongelma tavaroitten kanssa – voisinhan mä tän kalustettuna vuokrata, mutta sitten pitäis kuitenkin saada vaatteita ja muita romuja jonnekkin. Hirveetä stressiä mä en tästä asiasta kuitenkaan oo vielä ottanut, katotaan sitten, miten stressaantuneena mä kesällä juoksen ympäriinsä ja yritän epätoivoisesti saada jonkun tähän asumaan mun tilalle :D

Ja takaisin siihen jännittämiseen. Tasan puolen vuoden päästä koulu on jo alkanut Barcelonassa, mutta en mä siitäkään kauheesti vielä stressaa. Meijän opiskelu tulee tapahtumaan espanjaksi – kyllä, espanjaksi. Alkuun se tuntu vähän hassulta ajatukselta, mutta mä oon jo täysin sopeutunu siihenkin. Mä en oo opiskellu koulussa ikinä espanjaa, mun kaikki oppiminen on ollu itsenäistä ja nyt yritän käydä kansalaisopiston kurssilla, ja aika hyvin se kieli on jo jääny päähän. Mä ymmärrän puheesta tosi paljon, samoin siitä, mitä mä luen, mutta kirjottaa ja puhua mä en osaa. Kova luotto mulla kuitenkin on siihen, että kyllä siellä sitten pärjää ja onhan sitä muutkin pärjänny. Ja mä oon sentään opiskellu myös tanskaksi, eihän espanja voi olla vaikeempaa – eihän?

 

Mun jännittämättömyyteen vaikuttaa ehkä myös se, että mä oon jo kerran ollu vaihdossa – mä tiedän, että mä pärjään ja mä osaan. Sieltä pääsee pois, jos siltä tuntuu ja mä uskaltaisin väittää, että Barcelonassa on niin paljon tekemistä ja näkemistä, että tuskin siellä tekemisen puute ainakaan kerkee tulla. Varmasti se jännitys kyllä iskee jossain vaiheessa, mutta ainakin vielä mä oon ihan rauhallisin mielin ja keskityn ihan kaikkeen muuhun stressiin – kouluhommat painaa päälle hirveellä vauhdilla ja kyllä mä oon vaan ja ainoastaan onnellinen sitten kun kesäloma joskus koittaa..