Tällä
viikolla on mm. suunniteltu ensi viikon konferenssia. Oon ehkä siitä
jossain sivulauseessa maininnut täälläkin, mutta ensi viikolla
olis tiedossa semmonen kansainvälinen terveydenhoitoalan
konferenssi, jonne tupsahtaa porukkaa eri maista, yhteensä noin 200
ihmistä on saapumassa paikalle. Tota konferenssia ollaan oltu
suunnittelemassa muistaakseni joulukuusta lähtien ja koko ajan
siihen on ollut aikaa vaikka kuinka kauan – nyt se oiskin jo ensi
viikolla! Konferenssia varten mun pitäisi vielä jostain repiä
jakku, hame ja paita. En tosiaankaan tiiä, mistä mä ne ajattelin
kaivaa, mutta vielähän tässä kerkeää... Nimimerkillä jätän
asiat viime tippaan.
Konferenssin
lisäksi myös vaihtoasiat on jopa hieman edenneet eteenpäin. Niitä
allekirjoituksia jahdattiin kissojen ja koirien kanssa, jossain
vaiheessa meinas jo iskee epätoivo, että ei me saada niitä ikinä
ja me ei päästä sinne Barcelonaan. Homma sitten järjestyi kuin
järjestyikin, mutta sitten tuli eteen ongelma numero kaksi. Sekä
multa että E:ltä puuttui passikuvat. Papereissa luki, että niitten
kuvien pitää olla passikuvakokoisia, ei siis passikuvia.
Kuultiin kuitenkin, että niitten pitää olla nimenomaan passikuvia
ja siitähän se paniikki taas iski, kaikki vielä tuntui taas olevan
lomalla yhtä aikaa niin keltään ei voinu kysyä tarkkaa tietoa
asiaan.
Kuva-asia
kuitenkin selvisi, E kävi ottamassa itelleen uudet passikuvat ja mä
marssin meidän vaihdosta vastaavan tyypin juttusille – tai en ehkä
ihan kirjaimmellisesti marssinu, se sattui tulemaan käytävällä
vastaan ja menin sitten kysymään asiasta. Riittää kuulema, että
vien ne passikuvat sitten mukanani Barcelonaan, joten sain annettua
ne paperit tälle vaihtovastaavalle mukaan ja ehkä hyvällä
tuurilla ne vaihtopaperit on jo lähteneet kohti Barcelonaa!
Tällä
viikolla on tullut hieman tuutoroituakin. Mä oon meidän koulun yksi
kansainvälisistä tuutoreista (mistä voisin kirjottaa joskus ihan
omankin postauksen) ja jotenkin mä oon ajautunu hieman sivuraiteille
tosta alkuperästä hommasta, mutta ei se mitään. Joskus sattuman
kautta päädyin puhumaan meidän koulutuksesta eräälle lukiolle
toisen kv-tuutorin kanssa ja sen reissun jälkeen mulle tarjottiin
uutta vastaavaa tilaisuutta, johon mä sitten suostuin. Koska se
toinenkin kerta meni ihan kivasti ja ilmeisesti näitä puhujia ei
ole ihan liian kanssa, opo sitten pyysi mua tossa pari kuukautta
jälleen kerran yhtä tilaisuutta varten ja se tilaisuus oli sitten
tällä viikolla. Tällä kertaa ei tarvinnu itse lähteä mihinkään
vaan semmonen nelisenkymmentä lukiolaista tupsahti meidän koululle.
Kaksi tuntia me niitten tuutorointiin käytettiin ja ihan kivaa oli,
vaikka ei kaikki mennytkään ihan niinkuin piti.
Kaiken
tän hässäkän keskellä kesän tuleva asunnottomuusongelmakin
alkaa pikkuhiljaa ratketa, mutta siitäkin ehkä enemmän myöhemmin,
kunhan tää asia varmistuu. Opiskelija-asuntoelämälle tosin sanon
todennäköisesti hyvästi, ainakin kesän ajaksi. Peukut ja varpaat
jälleen kerran pystyyn, että kaikki menee niinkuin pitää :)
(Ps. Oon myös kaikesta kiirestä huolimatta alkanut taas liikkua enemmän ja ostin tänään ensimmäisen oman vaa'an! Mittään överilaihdutusta en ajatellu rueta harrastamaan, mutta koska tätä painoo on kertynyt niin yritän vähäsen pudotella painoa ennen Barcelonaan lähtöö - toisin sanoen tää tarkoittaa ihan vaan elämäntapamuutoksia, sillä nää nykyiset tavat.. No, en menis kauheesti kehumaan :D)
Hyvä että matkaongelmat ratkes :) On varmaan niin ihanaa päästä Barcelonaan!
VastaaPoistaNiimpä, ainakin tältä erää :) Nyt vaan sitten oottelen kauhun sekasin tuntein, että tuleeko ne paperit bumerangina takasin... Sanoppa muuta, ootan kyllä tota lähtöö kun kuuta nousevaa! :D
PoistaKäy tsekkaa mun blogi, siellä ois pieni haaste sulle! Ja liity vaikka samalla lukijaks! :)
VastaaPoistahttp://littlethings-nannikka.blogspot.fi/
Vastailinkin jo tuonne sun blogin puolelle, mutta tosiaan, kiitos haasteesta, yritän vastailla siihen pian! :D
Poistamielenkiintoinen blogi! kuvia vaan enemmän mukaan niin hyvä tulee =)
VastaaPoistaKiitos! :) Kuvien kanssa mä oon käyny pientä kriisiä, mutta kyllä niitäkin varmasti rupeaa tulemaan enemmän, kunhan vaan löydän sen ns. oman tyylin, mikä tähän blogiin sopii :D
PoistaVoi sula on kiva blogi! :)
VastaaPoistaKiitos! :)
PoistaIhana nimi blogillasi, jotenkin suloinen! :3
VastaaPoista❤: http://kehvelijehnakas.blogspot.fi
Voi kiitos! :)
Poista