Kotiin
paluu lähenee ja viime aikoina on tullut tosi paljon mietittyä
tuota Suomeen lähtöä. Fuengirolasta lähtiessä Suomeen paluu
tuntui hassulta, koska tiesin, että mä en ole siellä pitkään
vaan jatkan nopeasti matkaa takaisin Espanjaan. Tiesin silloin, että
tulen kaipaamaan joitakin asioita, mutta lohduttauduin, että pian
olen takaisin Espanjassa ja mun ei tarvitse olla täältä kauaa
poissa. Mutta nytpä minä lähden taas pysyvästi Suomeen ilman
tietoa, milloin palaan jälleen Espanjaan. Se tuntuu tosi oudolta
ajatukselta, vaikka sitä kuinka miettisi – ihanko oikeasti minä
palaan takaisin Suomen arkeen, enkä tulekaan enää Espanjaan?
Ajattelin
kuitenkin, että voisin tässä vähän kertoilla, mitä täältä
tulee ikävä ja minkä takia. Ensimmäisenä, ehkä tärkeimpänä,
kaverit. Mä en ole täältä laajaa ystäväpiiriä löytänyt,
mutta jokainen ystävä on sitäkin tärkeämpi. Tiedän, että tulen
itkemään kuin pikkulapsi heippoja sanoessani, enkä todellakaan
odota sitä, että pitää oikeasti hyvästellä kaikki uudet ihanat
ihmiset. Tosin, mun tyypilliseen tapaan todennäköisesti yritän
nieleskellä kyyneleet, halaan nopeasti, sanon moikka, kipitän
karkuun ja itken sitten silmät päästäni loppupäivän ajan, kun
olen yksin. Niin käy aina.
Ikävä
tulee myös aurinkoa, ruokaa, halpoja hintoja, kivoja kauppoja, vähän
jopa naapureita. Naapurit kyllä metelöi aika paljon, mutta mä
pidän niin paljon siitä, että naapurit moikkailee, jää
jututtamaan ja hissistäkin lähtiestä aina kohteliaasti toteavat
hyvää päivänjatkoa. Ei mua kukaan naapuri Suomessa koskaan
moikkaile.
Nämä
halvat hinnat ja kivat kaupat sitten kulkevat käsi kädessä. Mä
oon jo nyt alkanut hamstrailemaan joitakin tuotteita, joita tulen
Suomessa kaipaamaan ja varmaankin viimeisen viikkoni aikana kierrän
kaikki kaupat läpi ja ostan vielä kaikkea semmoista, mitä en
Suomesta enää saa tai raski ostaa. Nyt hamstrattuna on maailman
paras syväpuhdistava teeshampoo, se on ehkä parasta shampoota, jota
mä olen hiuksiini koskaan tunkenut ja tuota ihmeainetta todellakin
tulee ikävä. Täältä on myös löytyneet maailman parhaat
puuterit ja kulmakynät. Niitäkin pitää ostaa Suomeen jemmaan –
puuteri kun maksaa 4 euroa ja kulmakynä 3 euroa. Kynsilakat on myös
naurettavan halpoja, samoiten kaikki rasvat, hiusvärit.. Voisin
jatkaa listaa loputtomiin.
Moneen
kertaan mä olen kironnut espanjalaisia, mutta moneen kertaan olen
myös ajatellut, että suomalaiset voisi ottaa näistä oppia.
Tavallaan mulla jääkin ikävä espanjalaisten huoletonta asennetta
– asiat tapahtuu ajallaan. Jos jotakin sovitaan niin kyllä se
yleensä joskus tapahtuu, mutta siitä ei ole hajuakaan, että
milloin. Kymmenen minuuttia vaihtuu helposti tunniksi ja koulussakaan
ei tarvitse kamalaa kiirettä pitää esseiden palautuksen kanssa,
kunhan ne palauttaa jossain vaiheessa. Tunneille lampsitaan myöhässä,
opettajat ei kamalasti kitise vielä puolen tunnin myöhästelystäkään.
Itsehän tätä vähän ihmettelen, mutta kukin tyylillään.
Kaduilla myös jäädään juttelemaan, jos tulee tuttuja vastaan ja
samalla tukitaan koko tie, muut ei varmasti pääse ohi. Omalla
tavallaan tulen kaipaamaan tätä kaikkea, vaikka samalla jo
ikävöinkin suomalaista täsmällisyyttä.
Tässä
nyt pientä pintaraapaisua asioista, joita tulee ikävä.
Todennäköisesti tulen kaipaamaan monia muitakin asioita, mutta
niistä höpisen varmasti enemmän Suomeen palattuani – nyt yritän
ikävän sijaan keskittyä siihen, että olen täällä vielä ja
nauttia viimeisistä hetkistä Espanjan maaperällä.
Vähän jään myös kaipaamaan näitä maisemia.. Kuvaa ei siis ole muokattu mitenkään.
Mä oon kanssa miettinyt, että pitäiskö viedä täältä Suomeen kaikenlaisia tuotteita, jotka Suomessa maksaa enemmän tai joita ei sieltä saa. Täällä kun kaikki on halvempaa ja tarjonta laaja. Esimerkiksi juuri meikkikyniä, paperitavaraa ja joitakin ruokatuotteita voisin viedä Suomeen :). Juon nykyään aika harvoin edes yhtä viinilasillista, mutta euron viinipulloa voi tulla ikävä :D. Ja muutenkin halpaa ruokaa (tapakset!!!) ja edullisia ravintoloita.
VastaaPoistaNiin ja aurinkoa, ihmisiä, kieltä, luontoa ja maisemia.. Mutta nautihan loppuajastasi täysillä :). Periaatteessahan Espanjaan on helppoa ja edullista tulla, vaikka sitten vain muutamiksi päiviksi.
Mä jo melkein aattelin, että rupeen tekemään kohta jotain listaa, että mitä kaikkea pitää muistaa Suomeen raahata :D Oon niin tottunut siihen, että täältä ostaa tiettyjä tuotteita ja kohtapa niitä en enää mistään saa. Ja joo, mä en kans juo viiniä paljon, mutta noita halpoja viinejä tulee kyllä silti ikävä! Ja ruuasta puhumattakaan.. Äh, en halua Suomeen :')
PoistaKiitos, nautin kyllä! :) Suunnitelmissa myös olisi, että tulisin käymään täällä ja kesällä taas uudestaan mutta saa nyt nähdä miten käy.. :)