Ikävöinti Espanjasta lähtiessä

Kotiin paluu lähenee ja viime aikoina on tullut tosi paljon mietittyä tuota Suomeen lähtöä. Fuengirolasta lähtiessä Suomeen paluu tuntui hassulta, koska tiesin, että mä en ole siellä pitkään vaan jatkan nopeasti matkaa takaisin Espanjaan. Tiesin silloin, että tulen kaipaamaan joitakin asioita, mutta lohduttauduin, että pian olen takaisin Espanjassa ja mun ei tarvitse olla täältä kauaa poissa. Mutta nytpä minä lähden taas pysyvästi Suomeen ilman tietoa, milloin palaan jälleen Espanjaan. Se tuntuu tosi oudolta ajatukselta, vaikka sitä kuinka miettisi – ihanko oikeasti minä palaan takaisin Suomen arkeen, enkä tulekaan enää Espanjaan?

Ajattelin kuitenkin, että voisin tässä vähän kertoilla, mitä täältä tulee ikävä ja minkä takia. Ensimmäisenä, ehkä tärkeimpänä, kaverit. Mä en ole täältä laajaa ystäväpiiriä löytänyt, mutta jokainen ystävä on sitäkin tärkeämpi. Tiedän, että tulen itkemään kuin pikkulapsi heippoja sanoessani, enkä todellakaan odota sitä, että pitää oikeasti hyvästellä kaikki uudet ihanat ihmiset. Tosin, mun tyypilliseen tapaan todennäköisesti yritän nieleskellä kyyneleet, halaan nopeasti, sanon moikka, kipitän karkuun ja itken sitten silmät päästäni loppupäivän ajan, kun olen yksin. Niin käy aina.

Ikävä tulee myös aurinkoa, ruokaa, halpoja hintoja, kivoja kauppoja, vähän jopa naapureita. Naapurit kyllä metelöi aika paljon, mutta mä pidän niin paljon siitä, että naapurit moikkailee, jää jututtamaan ja hissistäkin lähtiestä aina kohteliaasti toteavat hyvää päivänjatkoa. Ei mua kukaan naapuri Suomessa koskaan moikkaile.

Nämä halvat hinnat ja kivat kaupat sitten kulkevat käsi kädessä. Mä oon jo nyt alkanut hamstrailemaan joitakin tuotteita, joita tulen Suomessa kaipaamaan ja varmaankin viimeisen viikkoni aikana kierrän kaikki kaupat läpi ja ostan vielä kaikkea semmoista, mitä en Suomesta enää saa tai raski ostaa. Nyt hamstrattuna on maailman paras syväpuhdistava teeshampoo, se on ehkä parasta shampoota, jota mä olen hiuksiini koskaan tunkenut ja tuota ihmeainetta todellakin tulee ikävä. Täältä on myös löytyneet maailman parhaat puuterit ja kulmakynät. Niitäkin pitää ostaa Suomeen jemmaan – puuteri kun maksaa 4 euroa ja kulmakynä 3 euroa. Kynsilakat on myös naurettavan halpoja, samoiten kaikki rasvat, hiusvärit.. Voisin jatkaa listaa loputtomiin.

Moneen kertaan mä olen kironnut espanjalaisia, mutta moneen kertaan olen myös ajatellut, että suomalaiset voisi ottaa näistä oppia. Tavallaan mulla jääkin ikävä espanjalaisten huoletonta asennetta – asiat tapahtuu ajallaan. Jos jotakin sovitaan niin kyllä se yleensä joskus tapahtuu, mutta siitä ei ole hajuakaan, että milloin. Kymmenen minuuttia vaihtuu helposti tunniksi ja koulussakaan ei tarvitse kamalaa kiirettä pitää esseiden palautuksen kanssa, kunhan ne palauttaa jossain vaiheessa. Tunneille lampsitaan myöhässä, opettajat ei kamalasti kitise vielä puolen tunnin myöhästelystäkään. Itsehän tätä vähän ihmettelen, mutta kukin tyylillään. Kaduilla myös jäädään juttelemaan, jos tulee tuttuja vastaan ja samalla tukitaan koko tie, muut ei varmasti pääse ohi. Omalla tavallaan tulen kaipaamaan tätä kaikkea, vaikka samalla jo ikävöinkin suomalaista täsmällisyyttä.

Tässä nyt pientä pintaraapaisua asioista, joita tulee ikävä. Todennäköisesti tulen kaipaamaan monia muitakin asioita, mutta niistä höpisen varmasti enemmän Suomeen palattuani – nyt yritän ikävän sijaan keskittyä siihen, että olen täällä vielä ja nauttia viimeisistä hetkistä Espanjan maaperällä.

Vähän jään myös kaipaamaan näitä maisemia.. Kuvaa ei siis ole muokattu mitenkään.