Aina välillä mä kaipaan yhtäkkiä Barcelonaa. Espanja on mielessä lähes päivittäin ja ikävä takaisin on kova, mutta silti välillä tuntuu, ettei siellä koskaan olisi ollutkaan. Tällä hetkellä niin Espanja kuin Barcelonakin tuntuu todella kaukaiselta ajatukselta ja on hassua ajatella, että siitä on kohta kolme kuukautta, kun minä palasin takaisin Suomeen.
Mitä minä sitten sieltä kaipaan?
Ihan arkisia asioita. Sitä, kun kävelin kotoa Plaza Espanyalle ja odottelin ihmispaljoudessa metroa. Sitä, kun sovittiin E:n kanssa, että nähdään Plaza Catalunyalla Hard Rock Cafen edessä ja mentiin syömään Santa Anaan. Tai vaikkapa sitä, kun pyörittiin kaupungilla, päädyttiin aina Claire'sille ja ostettiin kolme kahden hinnalla tarjouksella korvakoruja.
Jollain tapaa kaipaan myös minun asuntoa. Sitä, kun aamulla naapurin mummeli höpisi miehelleen niin kovaa, että minä kuulin niiden höpinät omaan huoneeseen. Tai kun aina sai jännittää, laittoiko alakerran "vahtimestari"rouva mun postit takaisin Suomeen vai saisinko ne kerralla itselleni.
Ikävä on myös kreikkalaista mansikka- ja stracciatellajogurttia sekä naapurileipomon kroisantteja. Ja sitä kun ihmiset hymyili tai vaihtoehtoisesti katsoivat kuin hullua, kun viiletin helmikuussa t-paita päällä menemään paikallisten kävellessä vielä toppatakeissa. Oli myös ihanaa aurinkoisena päivänä mennä Arenas de Barcelona ostarille, mennä kattotasanteelle ja vain katsella ympäriinsä Plaza Espanyalla.
Olihan sekin hauskaa, että koululla ihmiset moikkaili ja kohta naureskeltiin E:n kanssa, että kukahan tuo taas oli. Oli outoa, että ihmiset tiesi meidät, mutta me ei niitä.
Vaikka kaikki ei Barcelona aikoina mennytkään ihan niinkuin siellä kuuluisassa Strömsössä niin ikävä mulla on.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti