Lauantaina
17. elokuuta mä ja ystäväni J lähdettiin Marbellaan kahden päivän
reissulle. Syynä oli jo edeltä mainittu Enrique Iglesiaksen keikka,
mutta koska sinne nyt sitten mentiin niin haluttiinhan siellä
muutakin tehdä. Hotelli me varattiin Otels.com sivuston kautta ja
vaikka tuo sivu nyt hieman epäilyttikin niin meidän varaamamme
hotelli osottautui todella kivaksi ja mä voisin ainakin mennä sinne
uudestaankin.
Lauantaiaamuna
lähdettiin Fuengirolasta kohti Marbellaa bussilla. 30 kilometrin
matkalle tuli hintaa noin 3 euroa eli ei todellakaan paljoa. Matka
itsessään oli sanalla sanoen kamala. Ihmisiä oli bussin täydeltä
(ja se ei ollut mikään normaalibussi vaan tavallista isompi), kuski
oli äkäinen kuin ampiainen, kaikki huusi ja töni ja hetken aikaa
tuli jo tunne, että olisin jossain Kalkutan pienessä
ruuhkabussissa. Edellisenä iltana vielä oltiin oltu juhlimassa E:n
syntymäpäiviä, joten olo ei muutenkaan ollut ihan mahtava, yöunet
jäi vähän vähiin. Matka tuntui kestävän ja kestävän ja vielä
kerran kestävän. Mä olin varma, ettei me olla ikinä perillä,
mutta kun kuski viimein rääkäisi, että Marbella centro niin mehän
hypättiin kyydistä heti, vaikka tarkoitus olikin ollut mennä
bussiasemalle asti.
Tuo
bussista liian aikaisiin hyppääminen osottautui erittäin hyväksi
ideaksi, sillä meidän hotelli oli ihan siinä pysäkin vieressä.
Kirjauduttiin siis sisään hotelliin, mutta koska huonetta ei oltu
vielä keretty siivoamaan niin mentiin sitten viereiseen ravintolaan
syömään. Palvelu ei ollut ihan sieltä parhaimmasta päästä,
mutta ruoka oli älyttömän hyvää. Siellä piti sitten käydä
syömässä seuraavanakin päivänä ennen Fuengirolaan paluuta...
Vaikka
väsymyksen määrä oli ihan uskomaton, lähdettiin kuitenkin
kiertelemään hieman, koska kerta oltiin Marbellaan tultu niin eihän
me voitu missään hotellihuoneessa kököttää. Marbella veikin mun
sydämen ihan täysin, se oli vaan kerta kaikkiaan niin kaunis
kaupunki ja iha erilainen kuin mitä Fuengirola on. Kaikki
rakennukset oli niin hienoja, ranta oli upea.. Mä kerta kaikkiaan
rakastuin. Kauppaa ei meinattu tosin löytää ja jossain vaiheessa
meinasi jo mennä hermot, koska oli tosi kuuma (ja vieläkin väsytti)
niin ei olisi millään huvittanut juosta ympäri Marbellaa etsimässä
yhtä ruokakauppaa. Kauppa kuitenkin löytyi ja saatiin tehtyä
ostoksemme, jonka jälkeen sitten lähdettiin pienille päiväunille,
koska illalla oli se odotettu Enriquen keikka.
Lauantai-ilta
siis meni keikalla, mutta sunnuntaina vielä päätettiin lähteä
kiertelemään huoneen luovutuksen jälkeen. Käveltiin lähinnä
rantakadulla ja yritettiin löytää yhtä vaatekauppaa, mutta se oli
kadonnut jonnekkin ihan täysin. Satuttiin myös siinä samalla
löytämään Marbellan vanha kaupunki ja koska meillä ei muitakaan
suunnitelmia ollut niin päätettiin käydä siellä – ja kyllä
muuten kannatti! Siellä oli niin mielettömän nättiä, joka
kohdassa riitti ihasteltavaa ja tulhan siellä muutamat kuvatkin
otettua. Oltiin vieläpä ihan hyvään aikaan liikenteessä, kun
siellä ei oikeastaan ollut paljoa ihmisiä.
Lopulta
oli kuitenkin Fuengirolaan paluun aika. Bussiin päästiin tällä
kertaa kivuttomammin kuin viimeksi, mutta hupi alkoi siinä kohtaa,
kun joku kolmen miehen porukka päätti rueta kyselemään multa,
että onkohan ne oikeassa bussissa, kun pitäisi päästä
Fuengirolaan. Mä sitten neuvoin parhaani mukaan ja miehet kiitteli
tyytyväisenä. Mijaksen kohdalla ne rupesi kuitenkin kyselemään,
että pitäisikö niiden jäädä kyydistä ja mä mietin ihan
hölmönä, että eihän se Fuengirola vielä tässä ole – lopulta
ajettiin Mijaksen ohi ja vasta siinä kohtaa mulle selvisi, että he
olisivat kuitenkin halunneet jäädä sinne Mijakseen. Koko juttu oli
muutenkin vähän outo, enkä nyt kyllä tiiä, mihin he sitten
loppujen lopuksi päätyivät, mutta toivottavasti sinne, minne oli
tarkoituskin.
Ainut
asia, mikä harmittaa tossa matkassa on se, että se loppui niin
lyhyeen. Marbellassa olisi taatusti ollut katseltavaa ja ihmeteltävää
paljon enemmänkin, mutta aika ei yksinkertaisesti riittänyt. Sinne
pitää siis ehdottomasti palata uudestaan ja suosittelen Marbellaa
matkakohteena erittäin lämpimästi muillekkin!
Ihania kuvia ja muutenkin kivan olonen blogi! Sait musta uuden lukijan, vaikka oonkin aika nirso blogien suhteen ja valitsen tarkkaan mitä luen :) Mua kuitenkin kiinnostaa matkustelu niin paljon, joten jään innolla ja mielenkiinnolla seurailemaan sun blogia! <3
VastaaPoistahttp://metenblogi.blogspot.fi/
Käythän kurkkaamassa ja jätäthän jälkes vaikka kommentoimalla? :)
http://metenblogi.blogspot.fi/p/matkailu.html
Tsekkaa myös mun blogin Matkailu -sivu!
Voi kiitos kivasta kommentista :) Jep, käyn vilkasemassa sun blogia.
Poista