Enrique Iglesiaksen keikalla Marbellassa

Muutama viikko sitten kuuntelin Enrique Iglesiasta ja jossain vaiheessa mieleen tuli ajatus – voisikohan Enriquella olla talven aikana keikka lähelläkään Barcelonaa? Enriquen kotisivut oli googletettu nopeasti ja sieltä löytyi myös keikkakalenteri. Sieltä keikkakalenterista sitten pomppasi silmiin seuraava teksti – Starlite Festival Marbella 17 de Agosto. Hetken piti tavailla noita sanoja ja google mapsistakin kävin varmistamassa, että muistin ihan oikein. Marbellaan on matkaa Fuengirolasta 30 kilometriä. Mun yksi suurimmista fanituksen kohteista esiintyy parin viikon päästä 30 kilometrin päässä! Kovin montaa sekuntia ei tarvinnut miettiä, että lähdenkö tuolle keikalle.

Hetken tosin piti miettiä, että kenet mä raahaan mun seuraksi tuonne keikalle, mutta muutama neuvottelukeskustelu mun vakkarimatkustajakaveri J:n kanssa riitti ja J suostui lähtemään mukaan. Liput varattiin ja eräs Fuengirolan matkaaja oli erittäin onnellinen.

Sovittiin, että Marbellassa ollaan yksi yö, koska keikka alkaisi vasta kello 22 ja päättyisi kello 24 eli ei mitään toivoakaan, että sinä yönä enää Fuengirolaan palattaisiin. Niimpä varattiin myös Marbellasta hotellihuone yhdeksi yöksi. Tästä Marbella-reissailusta ja hotellista kuitenkin enemmän erillisessä postauksessa.

Lauantaina kello 19 otettiin taksi meidän hotellimme lähellä olevalta taksitolpalta ja lähdettiin kohti Auditorio de Marbellaa. Etukäteen oltiin googleteltu tuota paikkaa ja oltiin edelleen sillon lauantaina vähän epävarmoja, missä koko paikka on, mutta hotellissa vakuuteltiin, että taksikuskit tietää varmasti, missä kyseinen paikka on. Niimpä matka kohti oikeaa paikkaa alkoi ja kun kuski jätti meidän oikeassa kohtaa kyydistä pois niin kieltämättä olo oli vähän epäuskoinen. Me oltiin jossain melko korkealla vuorella, siellä oli kyllä Starlite Festival – kyltit ja joku ”portti”, mutta muuten siellä ei ollut mitään. Ei yhtään mitään. Nothing. Nada. Maisemat oli kuin jostain Afrikan savannilta ja pienet epäuskoset hihitykset kyllä karkasi suusta niitä maisemia katsellessa.

Paikalla oli onneksi muitakin, mutta ne hihittelyt vaihtui ihan naurunpuuskahduksiin, kun mietittiin, että nämä meidän keikkamatkat on aina näin epämääräisiä. Lähdettiin kävelemään porteilta eteenpäin ja muutama muukin meni samaa matkaa. Mitään ei kuitenkaan löytynyt ja sitten eräs norjalainen pariskunta kysyi vastaan eksyneiltä järjestäjiltä, että missä ihmeessä se festarialue on. Tietenkään tämä järjestäjä ei puhunut englantia kovin paljoa, joten selvisi vain, että ”se rakennetaan pian” :D Me katseltiin kelloa – puoli kahdeksan, ovet aukeaa kahdeksalta. Paikkaa ollaan vasta rakentamassa... Siis mitä ihmettä täällä tapahtuu?

Jäätiin kuitenkin odottelemaan ja kahdeksalta alkoi sitten tapahtua. Vähän epäselvää kaikki oli, mutta lopulta paikalle tuli muutamia minibusseja ja pienen kyynerpäätaktikoinnin seurauksena päästiin yhteen busseista. Bussi ajoi sitä vuorta vielä korkeammalle ja mulla meni sen matkan aikana korvat ihan kunnolla lukkoon. Kun bussi sitten saapui oikealle paikalle, se hihittely muuttui entistä epäuskoisemmaksi. Se paikka oli ihan uskomaton! Ihan kun oltaisiin tultu jonnekkin viiden tähden VIP-cocktailkutsuille kunniavieraina. Siellä tarjoiltiin ruokaa ja juomaa, me saatiin oikein omat Starlite – passit ja ties mitä muuta krääsää mukana. Kaikki oli niin hienoa ja ihmeellistä. Omille paikoille ei kuitenkaan päästy vielä istumaan vaan ovet katsomoon aukaistiin vasta kello 21.

Katsomossa sitten alettiin olla jo aika täpinöissämme, mutta ei käynyt mielessäkään, että jouduttaisiin odottamaan aika kauan. Odotus kuitenkin palkittiin pari tuntia myöhemmin, kun Enrique vihdoin ja viimein aloitti. Oli kieltämättä aika epäuskoinen olo, kun näki Enriquen siellä lavalla ja fiilis oli tosi hyvä – tosin, sitten alkoikin jo tulla pieniä ongelmia. Mikki ei ilmeisesti toiminut ja tilanne taisi olla kiusallinen myös Enriquelle itselleen, mutta tilanne onneksi korjaantui nopeasti ja vastaavaa ongelmaa ei enää tullut. Fiilis oli ihan uskomattoman hyvä ja vaikka kaikilla oli istumapaikat niin eihän siellä malttanut kukaan istua :)

Soittolista näytti tältä:

Tonight (I'm loving you)

Dirty dancer

I like how it feels

Rhythm divine

Do you know

(Muutama espanjankielinen kappale, joiden nimiä en muista)

Tired of being sorry

Just wanna be with you

I like it

Encore:
Hero
Tonight (I'm fucking you)

Kauheasti siellä lavalla koko ajan tapahtui ja Enrique tuntui pomppivan koko ajan johonkin suuntaan. Kamalasti se pyöri lavan edessä olevien luona, otti heidän kanssa kuvia, taisi kirjoittaa parit nimikirjoitukset ja lopulta eräs pariskunta pääsi myös melko pitkäksi aikaa Enriquen kanssa lavalle. Parasta kuitenkin oli, kun toi varsinainen soittolista loppui, koko lava meni pimeäksi ja kaikki tietysti ihmetteli, että mihin se nyt katosi. Yhtäkkiä spottivalot olikin sitten ihan muutaman metrin päässä mun ja J:n paikoista, Enrique oli mennyt sinne yleisön sekaan, höpisi siellä jonkin aikaa ja esitti sitten Heron. Lavalle paluu show jatkui vielä yhden biisin verran ja sitten se kaikki olikin jo ohi.

Mä olin ihan fiiliksissä keikan loppumisen jälkeen, mutta vähän myös jännitti, että millä me oikein päästään kotiin. Kello oli yksi yöllä, me oltiin jossain korvessa vuoren huipulla ja paikalla tuhansia muita poislähtijöitä. Juostiin ihan ennätysnopeasti niille minibusseille, päästiin takaisin porteille ja juostiin nopeasti taksijonoon. Vähän siellä tuli riitelyä, kun kaikki halusivat Marbellan keskustaan ja osa ei olisi malttanut jonottaa, meidänkin piti loppujen lopuksi juosta melkein vauhdista kyytiin, kun toiset ei olisi jaksanut odottaa omaa vuoroaan. Päästiin kuitenkin kyytiin yllättävän kivuttomasti ja vähän kyllä taas nauratti, kun ajettiin sieltä vuorelta alas ja jotkut yritti matkan varrella liftata kyytiin.

Hotellilla oltiin vasta kahden maissa, mutta nukkumaan ei olisi malttanut rueta. Ilta oli ihan mahtava ja reissu oli kokonaisuudessaankin tosi mukava, tekisin saman kyllä uudestaankin, jos mahdollisuus siihen vain tulisi.