I dont speak your, I dont speak your, language oh no..

Tämä postaus on ajoitettu.

Vieläkö joku muistaa, mitä mä puhuin koko viime talven, kevään ja syksyn? Jos joku ei muista niin tässä pieni muistutus mun ajatusmaailmasta: joo, siellä Euroaulassa opiskellaan espanjaksi, mutta ei se mua haittaa! Siinähän sen kielen sitten oppii! Oh silly me...

Yhtä fiksusti muuten totesin, että mähän opin espanjan tosi nopeasti, kun asun kahden espanjalaisen kanssa. Joo, muuten ihan hyvä, mutta meilläpä puhutaan katalaania, ei suinkaan espanjaa. Huolestuttavaa on, että mä ymmärrän koko ajan enemmän ja enemmän tuota kämppisten puhetta. Ei tän nyt näin pitänyt mennä.

Kuten nyt varmasti jokainen osaa päätellä, niin opiskelu espanjaksi ei ole helppoa. Aluksi vähän nauratti ja nyt meinaa jo vähän itkettääkin, kun välillä ei ihan oikeasti ymmärrä mitään. Välillä tekisi mieli heittää hanskat tiskiin ja todeta, että eihän tästä touhusta nyt tuu yhtään mitään, en jaksa edes yrittää.

Vaikka ajatukset on toisinaan kaikkea muuta kuin positiivisia, olen mä kuitenkin huomannut, että kyllä sitä espanjaa oikeasti on jäänyt päähän. Keskustelujen seuraaminen on aina vain helpompaa (joo, tätä mieltä olin maanantaina, kun istuin kymmenen espanjalaisen kanssa kahvilassa ja kaikki huusi toisilleen kilpaa, not) ja tietyillä tunneilla huomaan, että opettajan puhetta on koko ajan helpompi seurata ja ymmärtää. Parhaita tunteja on sellaiset, joissa opettaja käyttää muistiinpanoja, koska silloin sentään pystyy edes lukemaan ja suomentamaan sanoja, jos ei muuten meinaa ymmärtää.

Koulu yrittää kovasti potkia meitä puhumaan espanjaa ja hyväähän siellä vain tarkoitetaan, mutta esimerkiksi espanjan tunnit mua nyppii koko ajan enemmän. Siellä tunnilla ollaan minä, E ja eräs ukrainalainen tyttö. Opettaja on italialainen, joka ei suostu puhumaan muuta kuin espanjaa. Muutenhan se on vain ja ainoastaan hyvä asia, mutta esimerkiksi pari viikkoa sitten meidän kotiläksy oli katsoa espanjaksi joku dokumentti Suomesta ja sitten tunnilla keskusteltiin aiheesta Suomen terveydenhuolto. Kyllä, espanjaksi. Mähän en osannut sanoa oikein juuta enkä jaata ja opettaja vain ihmetteli, että mikä siinä on, kun ei osata kertoa! No jaa-a, minkähän takia.

Tuo kurssi harmittaa mua, koska haluaisin oikeasti oppia espanjaa, mutta tuo tapa on vain niin väärä. Nyt on tietysti hyvä, että niitä kavereita on ruennut löytymään ja he ovat yrittäneet auttaa tässä opiskelussa. Kämppiksetkin on tässä hommassa apuna ja kyllä mä huomaan, että sitä espanjaa tulee suusta koko ajan enemmän ulos, mutta se puhuminen vaan jännittää vieläkin.

Ihan pahimpia kaikista on kuitenkin ranskan tunnit. Opettaja puhuu vuorotellen sekaisin ranskaa, katalaania ja espanjaa, enkä mä ole aina yhtään perillä siitä, mistä nyt puhutaan ja mitä seuraavaksi tapahtuu. Maanantaina havahduin kesken tunnin siihen, kun opettaja (ja puolet luokasta) tuijottaa minua ja opettaja kysyy ”Jenni, do you understand me?” No, rehellinen vastaus oli, että empä oikeastaan.

Se kuuluisa punainen lanka taisi kyllä kadota jossain vaiheessa postausta, mutta pointti oli, että ei tämä opiskelu nyt ihan niin helppoa ole, espanjan oppimisesta puhumattakaan. Yritys on kova, mutta kyllä välillä harmittaa ja aika pahasti, kun ihmisiin tutustuminenkin on todella vaikeaa kielimuurin takia.

Aina välillä tuntuu tältä ranskan tunneilla.. ;)